United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Anna istui vielä valveillaan pienessä kamarissansa; hänen ajatuksensa olivat kovin levottomat. Ihmisen sydän on meren kaltainen: se aaltoilee, myrskyn jo hiljettyä, vielä ison aikaa peräänpäin. Annan sielu taisteli kovan taistelun; väliin juoksi katkeria kyyneleitä alas pitkin hänen poskiansa, väliin taas hymyilivät huulensa semmoisesta tytyväisyydestä, jommoisen ainoastaan sisällinen ilo saattaa vaikuttaa, kuin sydän on täynnä puhtaita, viattomia tuntoja. Häntä itketti muisto isänsä kovasta kohtelemisesta, häntä kamotti ajatus, että hän joskus tästä lähin saattaisi esittelemisensä täyteen. Vaan häntä ilahutti se, että hän tänään oli voittanut, ja hän toivoi vielä tästäkin lähin saattavansa voiton pitää. Tässä mieli-alassa hän otti kirjan ja rupesi lukemaan. Se oli Runeberin runot, jotka oli saanut Kustaalta, ja väliäkuin itsestään aukeni hänen eteensä paikka, jossa runomitassa kauniisti kerrotaan seuraava tapaus: "Tyttö oli äiti-vainajaltansa saanut muistoksi timanteilla ja helmillä koristetun, kallis-arvoisen soljen. Nyt tuli hänelle kaksi kosioitsiaa; toinen heistä oli muhkea, reipas ja rikas, vaan hän mieli ainoastaan tytön solkea; toinen taas oli ujo ja köyhä, vaan hänen sydämensä paloi rakkaudesta tyttöä itseä kohtaan.
Voi sentään kuin nyt kevyt on ja raitis metsän henki Ja tuo lemu, joka ilmass' aaltoilee! Ja isäntä ja emäntä on hyvä niin ett' oikein Vaan rintani yhtä yhä kaipailee. H
Mutta iltapäivällä on klubissa toinen elämä. Kun astuu ovesta sisään, tulvaa tulijata vastaan kirkasta sähköä. Ja sen valossa näkee miehiä kuin haamuja pitkän salin sisässä. Ne ovat kiedotut ainaisen savun huntuun, joka aaltoilee ympäri huonetta kuin sisäänlämpiävässä pirtissä. Se tekee olon kodikkaaksi. Tuon pitkän pöydän ääreen istuu mies miehensä perästä ja vääntää eväspussinsa esille.
Siitä kiehuu lyijynharmaata savua, se muodostuu suuriksi vaipoiksi, joitten reunat venyvät vähitellen riippuviksi langoiksi, vihurien syöksyessä kaupungin yli ja kapeisiin vuonoihin, joissa pilvet ahtautuvat mustiksi vuoriksi. Kaupungissa ei sada, mutta tuontuostakin pilkistää näkyviin valkeahuippuisia tunturia. Sataman ulkopuolella aaltoilee meri levottomana, mutta aallot eivät ole korkeita.
Sillä kedolla, jota helmikuun 19. päivänä 1714 monen urhoollisen miehen veri kostutti, aaltoilee nyt joka kesä heiluvana satona se oivallinen jyvälaji, joka on tunnettu vaasanrukiin nimellä.
Eikä täällä ole rauhaa. Tätä ajatteli itsekseen nuori suomalainen maalari ja runoilija, Peter Adelsvärd: Jos tahtoo Venetsiassa rauhaa, niin pitää sitä etsiä vesiltä! Mutta kun puoleksi uneksien loikoilen gondoolissani eikä minulla ole kaupungin ja sen ihmisten kanssa mitään tekemistä, mistähän silloin tulee se vieno kukkastuoksu, joka aaltoilee pitkin tyhjiä laguuneja?
Taivas mustuu impi säikkyy; Myrsky riehuu, kuurot räikkyy; Julma! viivynnästäs monta Maksat suudelmaa! Hetki hetkelt' toivon riistää, Neidell' lämpö, kylmä kiistää, Kun hänt' öisen tuulen kanssa Lemmen liekki ahdistaa. Uumenilta vyöhyt laukee, Verho vaipuu, rinnat aukee, Aaltoilee ne valleillansa; Poika! miks' et saa? Vaan hän tul' oi immen riemu!
"Onko sinulla kaikki hyvästi?" kysyi Fede. "Oletko täydellisesti onnellinen, Margery?" "Olen", vastasin mietittyäni. "Sydämmessäni tunnen itseni onnelliseksi. Olen kuin vuorilampi, jonka pinta myrskyn pauhatessa aaltoilee, vaan jonka syvyydessä tyyneys vallitsee." "Sano minulle, Margery, mistä se tulee", pyysi hän, painaen päänsä olalleni. "Olen jo monta, monta kertaa sanonut sen", vastasin.
Pitkät, komeat puistot johdattavat hänen isänsä linnalle; mutta yltympäri on lakea maa, jossa ruoho ja viheriä taikka keltainen laiho aaltoilee. Tämäkin lienee varmaan hyvin kaunista. Mutta arvattavasti se koti, jota hän on mennyt valmistamaan minulle, ei ole siellä.
Huomautin silloin, että onpa tässä rahvasta kerraksi, tämmöisessä ihmistungoksessa olen harvoin ollut. Mitäs tungosta luulet tämän olevan. Olisitpa joskus Pariisin kaduilla, kun kansaa syystä tai toisesta on tulvinut kokoon. Siinä sitä on rahvasta, on hämminkiä. Se on kuin yksi tuhatpäinen eläin, joka kippurehtaa kadulla tai torinpaikoilla, aaltoilee kuin meri ja kihisee kuin koski.