United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Missä Maria Ivanovna?" "Kyllä hän on elossa", vastasi Palashka; "hän on piilossa Akulina Pamfilovnan luona". "Pappilassako!" huudahdin kauhistuen. "Taivas! Siellähän on Pugatshevkin". Minä syöksin ulos huoneesta ja juoksin huimasti pappilaan, näkemättä, tuntematta tiellä mitään. Pappilasta kuului huutoja, naurua, lauluja... Pugatshev piti kemuja tovereineen. Palashkakin juoksi sinne perässäni.
KAIKKIVALTA: Minä? Arvattavasti minä olisin kastanut hänet. TUOMAS: Minä syöksin peitseni hänen lävitseen. KAIKKIVALTA: Kuinka? TUOMAS: Minä ajattelin: tuo mies on syntynyt tekemään rikostöitä. Hän kaatui pauhinalla niinkuin suuri honka ikään ja vasta hänen kaatuessaan minä huomasin, ketä hänen kasvonjuonteensa niin ilmi elävästi muistuttivat. KAIKKIVALTA: Ketä siis?
Jännittäen kaiken päätöskykyni, nousin taas pystyyn, ja vakaasti tähdättyäni syöksin assegai'ni käärmeen ruumiisen, juuri alapuolelle sitä paikkaa, missä kaula kohosi ylös yhteen kääreytyneistä kiemuroista.
Hän katsoa tuijotti minua, silmät seljällään kummastuksesta, ja minusta näytti, kuin olisi hän koettanut tarttua leninkiini pidättääksensä minua ohitse rientäessäni. Vieläpä mitä! mitä minulla oli tuon vanhan karhun kanssa tekemistä?... Minä syöksin pitkittä mutkitta huoneesen. Ikkunat olivat pihalle ja puutarhaan päin.
Mun jalkoihini lohikäärmeen lailla Lamahtui kohtaloni; uljaasti, Kuin pyhä Mikael, sen päällä seisoin, Ja kohden taivasta kun lentimillä Ihailukseni ylös kohosivat, Mä keihään pedon selkään syöksin. Näin Luo Valpurin ma astuin.
Kuullessani hänen tulevan kirjastoon, pakenin minä vastaisesta ovesta, syöksin päätä hovin rappuja alas, eikä edes väli kolmannesta kerroksesta alikerrokseen ollut kylliksi pitkä minun ujolle, tuskastuneelle sydämmelleni minä juoksin, juoksin, kunnes vasta metsässä hengästyneenä tyynnyin. Se metsä oli ihana, alkuperäisessä tilassaan.
Tilani oli kauhea niin pian kun olin murhan tehnyt, ja omatuntoni nuhteli minua, etten paremmin puolustanut lasta, jonka taivas oli uskonut minun käsiini. Minun olisi pitänyt uhrata henkeni sen pelastukseksi, vieläpä ennen murhata julma vaimoni, kuin antaa hänen eroittaa sen minusta. Mielettömänä syöksin minä järveen, koettaaksi jos sen vielä voisi pelastaa.
"Mutta tämä itsesyytökseni varoittaa kansaani ja säikäyttää sen valveille Etnasta Alpeille saakka. Teitä vastaan asettuu kokonainen maailma aseita, ja minä pelastan kuolemallani gootit vaarasta, johon heidät eläessäni syöksin." Jalo innostus kasvoillaan hän riensi huoneesta. Teodahad katseli masentuneena lähettilästä saamatta sanaakaan suustaan. "Neuvo, auta ", änkytti hän vihdoin.
Kun kuningas Agib tämän kuuli, päätti hän olla ilmaisematta itseään nuorukaiselle ja ajatteli: "Tosin minä syöksin kupariritarin mereen, mutta tätä nuorukaista en ota hengiltä." Ja kääntyen hänen puoleensa hän sanoi: "Ole huoleti, kaikki käy hyvin ja sinä pelastut kuolemasta. Minä jään sinun luoksesi, kunnes isäsi tulee sinua noutamaan." Nuorukainen oli tästä hyvin iloinen.
Hän milloin katosi näkyvistäni, milloin tuli näkyviin, milloin uudestaan katosi; minua milloin lyötiin ruoskalla, milloin ärjyttiin; milloin olin alhaalla lo'assa, milloin ylhäällä taas; milloin juoksin jonkun syliin, milloin syöksin pääni johonkin patsaasen.