United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !


Maria Ivanovna kuunteli tarkasti. He menivät puutarhaan. Anna Vlasjevna kertoi jokaisen lehtokujan ja sillan historian. Käveltyänsä tarpeekseen he palasivat asemalle; varsin tyytyväisinä toisiinsa.

Minä lähetin hänet kutsumaan salaa Akulina Pamfilovnaa puheilleni. Hetken kuluttua papin rouva tuli ulos kuistille, tyhjä viinapullo kädessä. "Herran tähden! missä on Maria Ivanovna?" kysäsin minä sanomattomalla levottomuudella.

Katjusha hylkää minun uhrini, ja uhrautuu itse, omaan asemaansa nähden hyvinkin monessa kohden, enkä minä voi ottaa vastaan tätä uhria, jos se on hetkellistä. Ja nyt minä matkustan hänen mukanaan ollakseni siellä, missä hän on, ja aijon niin paljon kuin mahdollista auttaa ja keventää hänen kohtaloansa. Natalia Ivanovna ei sanonut mitään.

Ketä miellyttääkseni?... Minkälainen ilma on? tuulee, kai. "Ei ollenkaan, teidän ylhäisyytenne! On hyvin tyyni", vastasi kamaripalvelija. Te aina puhutte, mitä sattuu! Aukaiskaa akkuna. Niinpä onkin, tuulee! ja oikein kylmä! Riisukaa valjaista! Liisa, me emme lähde: turhaa oli koristella itseään. "Ja tämä on elämäni!" ajatteli Lisaveta Ivanovna.

Istuessaan paikallaan työnsä ääressä, tunsi hän hänen lähestymisensä kohotti päätään, katseli häntä joka päivä yhä enemmän. Nuori mies oli näköjään hänelle siitä kiitollinen: Lisaveta Ivanovna näki nuoruuden tarkalla silmällä, kuinka pikainen puna peitti hänen kalvaat poskensa joka kerta kun heidän katseensa kohtasivat toisensa. Viikon kuluttua hän hänelle hymyili...

Kauhea ajatus iski mieleeni: mitähän jos hän on rosvojen käsissä... Sydämmeni säpsähti... Minä purskahdin katkeraan itkuun ja lausuin kovasti armaani nimen... Samassa kuului kahinaa, ja kaapin takaa tuli esille Palashka, kalpeana ja vavisten. "Voi Pietari Andreitsh!" sanoi hän; lyöden kätensä yhteen. "Onpas tämä kauhun päivä!" "Missä Maria Ivanovna?" kysäsin kärsimättömästi.

Todellakin, Lisaveta Ivanovna oli mitä onnettomin olento. Katkeraa on vieras leipä, sanoo Dante, ja raskaat vieraiden portaiden astimet; ja kuka ei tuntisi riippuvaisuuden katkeruutta, joll'ei ylhäisen rouvan köyhä kasvatti?

"Aina vaan kuin ennenkin", vastasi Saveljitsh huoaten; "tunnotonna vaan nyt jo viidettä vuorokautta". Yritin kääntyä, mutten jaksanut. "Missä olen? ketä täällä on?" sain töin tuskin kysyneeksi. Maria Ivanovna tuli vuoteeni ääreen ja kumartui ylitseni. "Kuinka jaksatte?" kysyi hän. "Kiitoksia", vastasin heikolla äänellä. "Tekö siinä, Maria Ivanovna? Sanokaas..." En jaksanut muuta.

Maria Ivanovna aavisti meidän kohtalomme ratkaisemista; kovasti tykytti hänen sydämmensä. Muutaman minuutin kuluttua vaunut pysähtyivät hovin eteen. Vaunuista astuttuaan kulki Maria Ivanovna ylös portaita. Ovet avattiin hänelle selko selälleen. Hän kulki useampain kauniiden huoneiden kautta: kamarilakeija osoitti hänelle tietä.

Maria Ivanovna näki vaimo-ihmisen istumassa penkillä vastapäätä muistopatsasta ja istui penkin toiseen päähän. Rouva katseli häntä tarkasti. Maria Ivanovna, heitettyään häneen muutaman silmäyksen, ennätti tarkastaa hänet. Rouva oli puettu valkoiseen aamupukuun, yö-myssyyn ja röijyyn. Hän oli nähtävästi noin neljänkymmenen iässä.