United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !


Karjalaiset, jotka Martinus oli väkisin kastanut ja heidän uhrilehtonsa polttanut, olivat venäläisten oppaina ja apumiehinä, ja niiden sanotaan pistäneen tuleen kirkon. Mutta mitä minä tässä nyt tarinoin. Vieraat saattavat tulla millä hetkellä tahansa, ja minä olen tällaisessa asussa.

KAIKKIVALTA: Minä? Arvattavasti minä olisin kastanut hänet. TUOMAS: Minä syöksin peitseni hänen lävitseen. KAIKKIVALTA: Kuinka? TUOMAS: Minä ajattelin: tuo mies on syntynyt tekemään rikostöitä. Hän kaatui pauhinalla niinkuin suuri honka ikään ja vasta hänen kaatuessaan minä huomasin, ketä hänen kasvonjuonteensa niin ilmi elävästi muistuttivat. KAIKKIVALTA: Ketä siis?

He olivat molemmat nuoria ja tullessaan ilman perillisittä, mutta vuoden kuluttua lisääntyi perhe pienellä tyttärellä, ja odottamatta, kunnes seudulle saapuisi pappi, joka lapsen olisi kastanut, päättivät he lähteä lapsen kanssa Koutokeinoon, toiseen samankaltaiseen kylään keskellä sydänmaata, jossa myös oli kirkko ja jossa silloin asui pappi vuoden umpeensa.

Kummastelen, ken on hänet uudestaan kastanut? Mutta miksi muutit pois majurilta? Brita. En tahtonut elää piian unhotettua elämää, sillä minulla on toiveita paljon. Miksi sinä sitte olet mennyt kaartiin? Tuomas. En voinut kauemmin kärsiä elämää majurilla! Siellä ei saanut muuta kuin selkäänsä aamusta iltaan asti, senvuoksi otin eron ja rupesin kaartilaiseksi. Brita. No, onko nyt parempi sitte?

Hän on pappi ja hän on kastanut minun". "Kuka perhana on aikonut häntä tappaa!... Kastanut sinun!... Työnnä sinä tervaryysy hänen suuhunsa, jos hän rupeaa ääntämään". Heikki oli tämän keskustelun kuullut. Hän ei siitä paljon ymmärtänyt. Sen huomasi hän vaan, että tässä mahtoi olla kysymys jostakusta rikoksesta.

Ilmestyi Kustaavan luo korskeasti narahtelevissa kengissä mistä lieneekin ne lainannut, ja kiharansa oli kastanut niin märiksi ja niin kireästi palmikoinut, että ainoastaan korvain luona jokuma oli päässyt sittenkin valloilleen.

Vinitius läksi katselemaan vankilaa, vaikkapa etäältäkin, ja jatkoi sitten matkaansa Vaticanuksen kukkulan rinteelle kivenhakkaajan majaan, missä apostoli oli hänet kastanut. Tuntui siltä kuin Kristus paremmin kuulisi hänen rukouksensa siellä majassa kuin muualla. Sentähden hän riensi sinne, heittäytyi maahan ja rukoili koko kärsivän sielunsa voimalla armoa.

En ole sinua ennen tietäjäksi kastanut, nyt sen teen, nyt on aika tullut ... ja silloin eivät sinuun pysty kynnet, kuinka terävät lienevät, vaan itsellesi kasvaa kyvyn kynsi, jolla kaikki kouristat. Loveen lankesit, kohta olet isääsi isompi. En minä ole loveen langennut. Et tiedä vielä itse, mutta kyllä siitä selviät. Tietäjäksi olet kohta valmis, kaikki on alkutaiat tehty siksi tullaksesi.

Hän on pakana... KAIKKIVALTA: Ei, hän on kristitty! Te olette kastanut hänet... BALDUIN: Kristitty? KAIKKIVALTA: ... Te olette itse kastanut hänet Hämeen Kiialassa... TUOMAS: Se on totta. BALDUIN: Tuo nainen on kastettu siis? KAIKKIVALTA: Hän on ilkkuen huutanut sen minulle polttoroviolta. Peruuttakaa käskynne, piispa Tuomas! Hänen kuolematon sielunsa voi vielä pelastua.

Vinitius löi siis otsansa kiviseen permantoon ja rukoili ihmettä. Hänelle oli kuitenkin jäänyt niin paljon järkeä, että hän ymmärsi Pietarin rukouksen tehokkaammaksi omaansa. Pietari oli luvannut hänelle Lygian, Pietari hänet oli kastanut, Pietari oli itse tehnyt ihmeitä antakoon nyt pelastusta ja apua! Eräänä yönä hän läksi häntä etsimään.