United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
PIRKKO. Siitä tiedän, kun sinä et tahdo pieniä lapsia nähdäkään. Et mennyt katsomaan Ristolan Elsaakaan, vaikka emäntä niin monasti pyysi. Ja kerran kun emäntä väkisen pani hänet syliisi, niin sinä ihan pelkäsit ja olit vähällä pudottaa lapsen lattiaan, mutta emäntä arvon ehti siepata hänet kiinni.
«Pitääkö minun nähdä niin paljon vaivaa? Sehän on kauheata! No täytyneehän minun! Mutta ota minut syliisi jos putoan.» Siinä heidät keskeytti Petrea, jonka ulkomuodosta jo voi päättää, että hänellä oli jotakin tärkeätä kerrottavaa. «Katso tässä, Eeva», hän lausui pistäen kirjoitetun paperin hänen käteensä «tässä on sinulle vähäsen aamulukemista.
Onhan tämä jo muutenkin kyllin katkeraa, elä tee sitä enää katkerammaksi SYLVI. sinä ottaisit minut syliisi ja painaisit minua rintaasi vasten ja suutelisit minua ja minä olisin kokonaan sinun omasi elämän loppuun saakka Jos vielä jatkat, niin lähden pois. Minä en kestä enää Ei, Viktor, sinä et saa mennä, sinä et saa jättää minua. Kuinka sinulla voi olla sydäntä työntää minua luotasi?
Mutta viimeinkin avasi hän vaaleat huulensa ja lauloi huikaisevalla, selvästi soivalla äänellä seuraavat sanat, semmoisella säveleellä, joka tahtomatta tuli ulos hänen sydämestänsä. Oi tule, veden neitonen, Syliisi ota raukkanen, Mua tuudi sini aalloilla Ja raivon veden kuohuilla Pyörtehessä.
SYLVI. Viktor ! Ethän sinä ole suudellut minua vielä kertaakaan ? Etkä hyväillyt etkä puristanut minua syliisi. Mikä sinua vaivaa, sano? Vai pelkäätkö tuota ristikko-ovea tuolla? Saat olla ihan rauhassa. Ei meitä kukaan näe. Ja jos joku tuleekin tännepäin, niin sen kyllä kuulemme. No sinä jääpalikka mitä arvelet? VIKTOR. Lopeta, Sylvi. Minä pyydän sinua vielä kerran ja oikein vakavasti.
Kuin korpitiellä vieras matkamies, Jot' etsii pimeys ja rosvojoukot, Peloissaan turvaa kylävalkeaan Ja pettymättä löytää lämpimän Ja ystävyyttä, hoivaa, suojelusta, Vaikk' on hän vieras vielä hartahammin Syliisi suljet veljen, sukulaisen.
Kun kuvittelimme, että vietettiin meidän häitämme, että sinä sitten myöhempään veisit minut morsiamenasi meidän yhteiseen kotiimme, ja sinä ottaisit minut syliisi VIKTOR. Vaiti, Sylvi, vaiti, taivaan nimessä! Elä puhu enää sanaakaan niistä! Minä kurja kun herätin sinussa tunteita, jotka Sylvi, minä pyydän vakavasti, lopeta! Unohda kaikki. Anna minulle anteeksi, eläkä muistele niitä enää.
Näin kulkea pakko on väkevän lailla kuin mitään ei sielu ois vailla, tuo sielu, mi kärsii, oi äiti, kuinka se kärsii.... Oh, aivan pieni ma oon yhä vielä ja turvaton, mun syliisi ikävä on, oi äiti, mua otsalle suutele hiljaa kuin ennen, ja sävelellä mua vienolla tuudita, hellä!
Mutta kaikista sen ulkonaisista merkeistä täytyy meidän ainaiseksi luopua, jos me molemmat tahdomme tulla autuaiksi kerran, sen tiedän niin varmaan.» »Sinä et saa enää noin varkain sulkea minua syliisi, et panna huuliasi minun huulilleni etkä lietsoa sisäistä tultani palavaan liekkiin, niinkuin viimeksi. Sinä et uskonut minua, mutta minä tunsin, miltä sisälläni näytti, ja minä vapisin.
Ota minut syliisi! Viimeinen syleily! Salli minun tuntea käsivartesi ympärilläni ja anna minun siihen syleilyyn kuolla en jaksa enää!» »Rohkeutta, ihana Ioneni, sinun elämäsi on minun elämäni. Ja katso! Tuohuksia tänne! Kas, kuinka ne uhmaavat tuulta. Haa! Ne palavat myrskyssäkin! Varmaankin rannalle pakenevia me liitymme heihin!»