United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muutamat laulukirjat, kuten Hannikaisen »Sirkkunen» ja »Valistuksen Laulukirja» ovat lainanneet moniaan kauneimpia Juteinin lauluista ja näihin lukeneet ja hänen sepittämäkseen merkinneet laulun Kotomaamme, joka alkaa sanoilla: Täällä pohjantähden alla». Niin kaunis ja muotovalmis kuin tuo laulu onkin, ei se kuitenkaan ole Juteinin teoksista tavattavissa.
Ette usko, miten minun on lysti olla, kun näen Ailin terveenä, hän kun oli jo ihan kuoleman kielissä. Tässä kangasta kutoessanikin ei silmänräpäystäkään ole, ettei olisi Aili mielessä, vielä erittäin senkin tähden, tuleeko Aili terveeksi ja milloin. Mutta nythän tämä sirkkunen on terve. Voi, voi, sinä pyöreä poskinen tummatukkainen sirkkuseni!" "Niin, kangasta kutonut.
Sitten menen vielä vähäisen nukkumaan ennen päivällistä. No ? En tule. AKSEL. Mitä ihmettä? Et tule? Kuinka se on selitettävä? Minkätähden et tule? SYLVI. Sentähden että että ... minä en tule. AKSEL. Ihanko todella? Sinä et tule? SYLVI. En. AKSEL. Ahaa minä jo ymmärrän. Sirkkunen ei ole vielä unohtanut meidän aamullista pientä kiistaamme. Sinä taidat olla äkeissäsi yhä, vai kuinka?
Kasvoi kummulla kuusi tuores, tuoksuten, kukkapäin, tuulten tuudussa päivät leikki, tuskin uinahti tyynin säin. Kerran lehvälle kuusen lensi illalla sirkkunen, lauloi lauluja lemmen nuoren, kertoi kaihoja keväimen. Hiljaa laulua kuullen laski kuusonen kukkapään, hiljaa, hiljaa sen oksat painui. eikä leikkinyt lehvätkään. Aamun tullessa laulaen sirkku lehvältä lensikin.
Vielä ihan kuin meitä vasten laitettu kolme onkeakin. Ei muuta kuin venhe vesille! Lähtö vaikeinta." "Se kieltoa mikä minusta", sanoi Tapani. "Mutta koettakaapas tuota lauttaa, kantaako se meitä kaikkia; näyttää niin vettyneen näköiseltä." Pojat hyppäsivät lautalle ja huusivat: "Kyllä tämä kantaa vaikka seitsemän miestä. On sama kuin sirkkunen hyppisi kun me hypimme."
Niin on nyt minun eloni, Kun pimiä pilven ranta, Tahi laaka lammin ranta; On kun syksy-yö suruinen, Pimiä kun talven päivä. Olin ennen kun olinki, Olin kun omenakukka, Tahi tuores tuomenkukka; Olin mansikka mäellä, Punapuola kankahalla, Koppelo eroon ko'issa, Tavi taaton kartanolla, Sirkkunen sisaren luona, Vesilintu veikon luona Missä nyt minun kotini, Kussa kurjan kartanoni?
Kuulin linnun liirittävän, Kevätsirkkusen sanovan Talvipakkasen jälestä, Pitkän pilvisen perästä Suven saahessa sisälle, Levaspellon pientarelta, Haapahongasta hyvästä. Noin tuo lauloi pieni lintu, Noin tuo sirkkunen siritti.
Olin armas aikoinani, Kaunis kasvinpäivinäni, Lakla emoni lattioilla, Tavi taattoni pihoilla, Vesilintu veikon luona, Sirkkunen sisaren luona. Kun ma läksin astumahan, Kirkkotietä teppomahan, Astuin allin askelilla, Taputin tavin jaloilla; Monen miehen mieli vieri, Monen sulhon suu muhahti, Tämän allin astuessa, Vesilinnun viertessäni.
SYLVI. Pois! Odota, Aksel minä se olen pikku kissimirri, etkö tunne... Holhooja-setä ota pikku sirkkunen syliin. Ja varo, varo, varo, ettei hän putoo! Näytelmä kolmessa näytöksessä
Sen sisään pistäytyy tie veräjän alitse. Rukiista pyrähtää sirkkunen lentoon. Se luikkailee pitkissä kaarissa ilman läpi ja seisattuu palaneeseen honkaan, joka on jätetty yksin keskelle halmetta. Tulee toinen veräjä vastaan. Istahdan sen sileäksi hankautuneelle selkäpuulle. Laaja maisema näkyy siihen läpi ihalain ilmojen. Mäkiä siintää toistensa yli ja toistensa välitse.