United States or Northern Mariana Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Häll' on niin valkea jalka, sen kerran ma nähdä sain. Vait! Hän nukkuvi nurmella. Käkönen kukkuvi kaukana. Tuuloset vienot tuomipuun tuoksuja kantelee, haavehet hienot marjasuun nauruja narrailee, nauruja impeni nuoren. Vait! Vait! Hän nukkuvi valveillaan. Kesä se kukkuvi kulmillaan. Kesä se laihoja tähkäpäin täysin jo lakoilee, lempi se kaihoja kypsyttäin rintoja raukaisee, rintoja impeni nuoren.
En oo kaita luonnon kaita, En kaita emon tekemä; Mie oon kaita kaihojani, Kaita kaihoja kovia. Mintähen olenki musta Oonko musta luonnon musta, Vai musta emon tekemä? En oo musta luonnon musta, En musta emon tekemä; Mie oon musta mureitani, Musta suuria mureita. Huoli hoikaksi vetävi, Kaiho muita kaiemmaksi; Mure muita mustemmaksi. Sortunut ääni.
Vaanpa kannelta vilutti kun ei ihmisen sydäntä eikä korvin kuulevata, jolle antaisi iloja, taikka kaihoja kajaisi, kuta konsa viihdyttäisi, konsa intohon ajaisi.
Saa siivet, sa sorja, Laps väikkyvä sieluni sie, Et ainehen orja Ja onnen armoilla lie. Saa siivet ja kiidä Kesän loistohon, tuoksuhun vaan, Pois haipuen liidä, Ei sävel jää multahan maan! Pois liidä sä sinne, Niin tomuun et tallatuks jää, Sini-ilmoille, minne Et tuskani kaihoja nää! Välin haipuvat, vienot äänet Satumailmasta lapsuuden Ne unhosta kaiun ilmi Toi uinujan syämehen.
Kaihopilvet, kyynelten utuiset uhrit, korkeammalle kohosi kuin vihan vihuriaallot, tai hymy hyvän sydämen; nousi taitse taivon kaaren, otavaisen olkapäitse, sylihinsä immen sulki, kaulasi Kapehen nuoren, kuiski kummia sanoja, ulpujen utuista kieltä, kertoi kaihoja kevähän, umppujen unelmamieltä, lemmen nuoren nautinnoita, luonnon luomisen lumoa.
Vaan suru kuuluu nyt siell' istuvan, ankea kaipuu, siitä kun nuoren, kapteenin piti Turkkia vastaan taistoon mennä ja appelahan sulo puoliso jättää. Harvoin kieli se helkkyy nyt klaverissa, ja soitto ei ilotanssiin vie, talo vierait' ei ole täynnä. Yksin puoliso kapteenin vait itkevi, surren riemua menneen lemmen kuun, sekä kehtoa soutain, kaihoja laulavi lapselleen, jota ei isä nähnyt.
Tuoll' ikkunass' impi linnan Vait silkkiä kehräs, ja silmä vettyi; Hän itki, kaihoja rinnan Ja itki, ett' toiveet pettyi. "Oi, lapsi, sa kyyneles heitä Ja laske kuteelle unes hieno: Ne petti kaikkia meitä Nuo sulo valheet, sa pieno!" Kautt' ilmojen laulu ilkkuu Ja haipuu aavain taa; Punaviiret purressa vilkkuu, Kun kahden he matkalle saa.
Nää, oi mun sieluni, yössäkin korkehin kirkkaus, tuskassa tummien hetkien rauha ja riemu, vuossatain valheessa, elämän valheessa valkein, iäisin totuus! Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut, siell' on siintävät seljat ja salmien suut, siell' on vihreät metsät ja mäet, siell' on vilposet illat ja varjokas koi, siell' on lintujen laulu, mi lehdossa soi, siell' on kaihoja kukkuvat käet.