United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tiesikö se niistä »tulisuudelmista», jotka hän painoi Emilien huulilleen sulkiessaan hänet syliinsä, tuhansia kertoja hokien sanoja: »Armaani! Armaani!» Kuuliko se sitä värisevää hellyyttä hänen äänessään, kun Emilie matkusti pois rankkasateessa, ja tukahdettu huudahdus »Lapsi raukkani!» pääsi hänen huuliltaan?
Kuinka moni matkustaja on rankkasateessa nähnyt hänet nahkanutussa, ruskea huivi päässä, seisovan mökin luona, perkkaamassa peltoaan.
Juuri seisoessani tuossa rankkasateessa, huomasin vieressäni mainitun herran, joka piti sateenvarjoansa ylitseni. Heti huomasin hänen sateenvarjonsa olevan varustetun tuollaisella konstikkaasti tehdyllä varrella, joita Dieppessä valmistetaan. Rattaiden, hevoisien ja kansan paljouden läpi saattoi hän minut onnellisesti ajurin-vaunun luo, ja minä olin hänelle siitä varsin kiitollinen.
Ja katselijat näkivät kuinka tuo äsken niin korskea mies kutistui kuin heinäruko rankkasateessa ja läksi niska lyyhyssä, ikäänkuin iskua peläten, sanaa sanomatta tupaa kohti painumaan. Emäntä seurasi kintereillä molemmat katosivat etukamariin. Sieltä alkoi kuulua vinkunaa ja läiskinää, ulinaa ja voivotusta ja yhä vain herkeämätöntä läiskinää, niin että tuvassaolijain pintaa karmi.
»Se on totta se; siinä sinä olet aivan oikeassa, niinkuin aina olen sinulle sanonut.» »Mitä on elämä?» jatkoi Swart. »Ajatteles että kahdeksan päivää takaperin me ajoimme tästä omilla rattaillamme, ja kukapa silloin olisi voinut uskoa, että me tänään istuisimme tässä rankkasateessa, aivan kuin kaksi sammakkoa! No, minun puolestani satakoon miten paljon tahansa. Kun vain *se* olisi pian ohitse!»
Sentähden saavat vanhukset kotona huolehtia". Viimeiset sanat kuuli pois menevä pihamuurin yli, jonka takana hän kulki. Harmissaan nauroi hän. Jospa hän kohtaisikin kauniin veljen-tyttären! Eipä ajaisikaan tätä kotiin päinvastoin sulkisi tien ja vaatisi hänet edesvastaukseen armotta ja säälittä, ukkosessa, salamassa ja rankkasateessa.
Taivas oli tullut niin mustaksi, että oli melkein pimeä, vaikka kello oli vasta tuskin neljääkään. Ja Constance tuli ajatelleeksi: tällaisessa rankkasateessa täytyy noitten kolmen herran ottaa vaunut. Hän kiirehti askeliaan, ja kassanhoitaja yhä seurasi häntä. "Minä tahdon mainita teille yhden esimerkin", jatkoi Morange. "Kun oli kysymyksessä välikirjan laatiminen..."
Nehljudof saapui taloon maaliskuun lopulla, piinaviikolla, pahimman kelirikon aikana, rankkasateessa, läpimärkänä ja viluissaan, mutta hyvänsuopana ja kiihkeänä, jommoiseksi hän aina tähän aikaan tunsi itsensä. »Onkohan Katjusha enää heillä!« ajatteli hän ajaessaan tuttuun vanhanaikaiseen, tiilikivi-seinällä aidattuun pihaan, joka oli täynnänsä katoilta pudotettua lunta.
"Mitä on elämä?" sanoi vielä kerran Swart, "se on aivan kuin harava ilman hampaita, kuin aura ilman terää, kuin koira ilman häntää. Ja minä näytän sinulle sen toteen, naapuri. Tänään me olisimme olleet, Jumala ties, kuinka kaukana, ja nyt me istumme tässä kuin kaksi narria rankkasateessa". "Sinä olet oikeassa", sanoi Witt, "tässä me istumme odotellen, kunnes sade on mennyt ohi.
"Mitä on elämä?" jatkoi Swart. "Ajatteles vaan, että me kahdeksan päivää sitten istuimme tässä omilla rattaillamme, ja kuka silloin olisi voinut ajatella, että me tänään istuisimme tässä rankkasateessa, aivan kuin kaksi sammakkoa. No, minusta saa sataa kuinka paljon tahansa. Jos se vaan pian olisi ohi!" "Se on minunkin ajatukseni", sanoi Witt, "jos se vaan pian olisi ohi!"