United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin myöskin annan vastauksen teille mitä tuohon naiseen ja sairaaseen tulee. Ehkäpä voimmekin jättää jonkun hänen luokseen. Jätettyään kenraalin hyvästi, Nehljudof kiihkeänä ja toimekkaana ajoi postiin. Postikonttori oli matala holvattu huone; pulpetin takana istui postivirkamiehiä jaellen tungeskelevalle kansalle lähetyksiä.
Tuon tuostakin luumu, pari rusinaa, kolme mantelia lankesi lasten osaksi; ja ei voi kieltää, että tämä joulukuorman tyhjentäminen tuntui joulun aaton-aatolta! Kapteeni seisoi siinä ensin kiihkeänä etsimässä muste-astiaa, tupakkikääreitä ja väkeviä juomia, joita piti säilyttää kellarissa; ne piti ensin saada ylös ja kaikki muut kapineet syrjään!
Joka pöydässä kävi keskustelu kiihkeänä, toisia seisoi keskellä lattiaa puhuen matalalla äänellä ja tehden vilkkaita kädenliikkeitä. Silloin tällöin ilmestyi myös ovelle joku turkkiaan ja lakkiaan riisumatta, kääntyi hovimestarin puoleen, kysyi jotakin ja meni menojaan. Hän ei nähtävästi tavannut tavattavaansa. Koko sali surisi kuin ampiaispesä. Mitä surisseekaan? ajatteli Antti.
"On kaiketi hiemasen nyrjähtynyt!" Kapteeni sieppasi kiihkeänä lakkinsa pianon päältä ja seurasi vierasta. He seisoivat reen vieressä vähissä vaatteissa jäisessä pakkasessa ja tarkastelivat Liinukan reisiä ja nostelivat sen vasenta takajalkaa. He seurasivat sitä talliin vielä tarkempaa tutkimusta tehdäkseen. Kun palasivat sieltä, olivat he kiivaassa väittelyssä.
»Eikö haluta lähteä ajelemaan, kun on näin kaunis ilta?» kysyi Aappo. »Voi, lähdetään, Elsa. Aappo, sinä ja minä!» kehoitteli kiihkeänä Mari. Elsa vastasi hyvin jyrkästi kieltämällä.
Mutta sellaisena kuin hän nyt oli, kiihkeänä, kasvoissa kipu ja tuska, otsa kalpeana, silmissä rukous, haavoittuneena ja rakkauden lamauttamana, sydän täynnä alttiutta, ihailua ja nöyryyttä juuri sellaisena hän silloin olisi tahtonut hänet omistaa, juuri sellaisena hän olisi voinut häntä rakastaa koko sielustaan ja juuri sellaisena hän oli hänelle kalliimpi kuin koskaan ennen.
Korvissani kaikuu vielä tänäkin päivänä oma huutoni: »Otti se, Otti se, Otti se!» kiihkeänä, surkeana, valittavana ja lopulta itkuun tukehtuvana.
Nehljudof saapui taloon maaliskuun lopulla, piinaviikolla, pahimman kelirikon aikana, rankkasateessa, läpimärkänä ja viluissaan, mutta hyvänsuopana ja kiihkeänä, jommoiseksi hän aina tähän aikaan tunsi itsensä. »Onkohan Katjusha enää heillä!« ajatteli hän ajaessaan tuttuun vanhanaikaiseen, tiilikivi-seinällä aidattuun pihaan, joka oli täynnänsä katoilta pudotettua lunta.
"Teidän ylhäisyytenne, antakaa minulle komppania sotamiehiä ja viisikymmentä kasakkaa ja päästäkää minut puhdistamaan Belogorin linnaa". "Mitenkä? Puhdistaako Belogorin linnaa?" sanoi hän viimein. "Minä takaan, että se onnistuu", vastasin minä kiihkeänä. "Sallikaa vaan minun mennä". "Ei maar, nuori mies", sanoi hän, päätään pyöritellen.
Mitähän salaisuuksia hän minulta tahtoo peittää? hän hymähti yksin mennessään. Hänen epäluulonsa syttyi. Kiihkeänä hän liikkui huoneissa. Hän luki kirjeen. Siinä oli puhdasta, vilpitöntä rakkautta ja ihmettelyä ja ylistystä uhrauksista, joita Arnold hänen, köyhän orpotytön tähden tahtoi tehdä. Kirje rauhoitti ja hyvitti hänen mieltään. Mutta korin sisältö oli hänelle vielä arvoitus.