United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Välistä joku lähiseudun emäntäkin tuli tuttavuutta teettelemään ja samalla arvostelemaan, miten hyvästi rikkaan nuori miniä osaa talouttaan hoitaa. Heidän tarkastuksiaan ei Viija hävennyt, olihan hän nähnyt miten täti aina ennen teki. Oikein uhalla tahtoi hän pitää hyvää järjestystä ja toivoi, että kun Petu tulisi käymään, niin se varmaan ylistelisi häntä ja olisi oikein hyvä.
Tulitpahan viimeinkin, hän iloitsi ja naureksien lisäsi: minkä tähden olet ollut niin kauan käymättä? Eihän tuolta tahdo joutaa, hyvin vaivalla nytkin irtausin, puolusteli Petu. Kiireesti käteltyä meni Viija toimittamaan loisvaimon lettuja paistamaan. Niitä oli lehmäin iltatulolle jo suuri kupillinen.
Petu oli voittanut tuon kaikkien kilvoitteleman lintusen ja nyt varusteltiin häitä, joiden tuli kuulon mukaan olla kerrassaan komeat. Pitäjän herrasväkeä oli kutsuttu hyvin runsaasti ja talonpoikia vielä enemmän. Tahdottiin kai näyttää niin kaikille muille kuin morsiamellekin, ettei tämä hänen seuraavan elämänsä aamu ole paljasta tyhjyyttä.
Niin rakkaus, sanoi Petu. Mikä sitten? Niin että etkös sinä vannonut rakastavasi minua mitä hellimmästi aina kuolemaan asti... Rakastanhan minä sinua kuolemaan asti. ... ja et hetkeksikään sanonut voivasi unohtaa minua, jatkoi Viija. Olenkos minä heittänyt? kysyi Petu. Niin, enhän minä tiedä, vaan minä niin luulen. Luulet, jamasi Petu.
Ei tässä ole kuin vähän ylöspanoja, sanoi Sylvi. Viijalle kahvia antaessaan selitti emäntä: Se on tuo meidän ukki tullut niin laiskaksi, ettei mitään kirjoita ylös, kun vaan Petu joutui. Sitä se aina hakee vähäisimpiinkin tarpeisiin. Tuo meidän vanhin poika Vesteri sai vielä olla rauhassa, vaan nyt ne ovat Petun varassa kaikki nuo.
»Tuletkos sieltä», hän ärjäsi. »Ja heti paikalla!» Pojan täytyi astua esiin. Kasvoissa vaihteli pelko ja pelastuksen toivo. Kädet olivat seljän takana. »Missä leipä? Näytä tänne kyntesi.» Petu veti kädet eteen, ne olivat tyhjät. »Kyllä minä sinun opetan», uhkaili äiti ja meni katsomaan nurkan taakse. Mutta sieltäkään hän ei leipää löytänyt. »Entä Ville? Minnekä se on mennyt?»
Isäntä Sylvi oli ennen muita rauhoittunut ja tuli Petulle ilmoittamaan: Pitäisi kai sinne käräjiin alkaa mennä, muuten tulee huutosakko. Petu ei vastannut mitään, istui vain käsi otsalla. No, ei tässä auta siltä toimettomaksi herkeäminen, lisäsi Sylvi. Kyllä täällä kuollut korjataan. Olisiko tuonne mennä koko käräjiin, sanoi viimein Petu.
»Kärsii ennemmin ja kituu siksi kuin kuolee.» Mari pani lapsen vatsalleen ja taputteli selkään; siitä se näytti saavan hetkeksi lepoa, mutta kapalovyö oli takaa aivan märkä. »Pane, hyvä ihminen, kuivaa sen ympärille», sanoi Tiina Katri. »Mistäpä panen, kun ei ole. Yöllä likasi kaikki, enkä ole saanut vielä pestyksi. Tuo tänne, Petu, se täkki. Noo, ei lapsi nyt palellu kumminkaan.»
Petu kyyditsee huomenaamuna ja silloin ennättää hyvin hyvästi. Nyt sitä pitäisi lähteä, sanoi Viija. Täti tulee luultavasti kirkolle. Jospa tuleekin, niin ei se siitä pahastu, kun tietää, että te täällä olette, vakuutti emäntä. Ei me saateta mitenkään olla tällä kertaa huomiseen asti, sanoi Viija. No, jos se on aivan käymätöntä, niin heitetään toiseen kertaan.
Syö sinä nyt oikein vahvasti, minä tulen kohta, kehoitti Viija laittaen ruokaa pöydälle ja meni sitten tarhaan karjan luokse. Petu jäi pistelemään. Myysyyn vain aina kääräisi letunleipareen ja ryyppäsi suurella kauhalla viilipiimää päälle. Iloisena kantaa pusasi kohta Viija loisvaimon kanssa suurta maitokorvoa.