Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Vaan tällä lailla jää tavarat katselematta. Minkähänlaista tavaraa sieltä pitäisi katsella, aloitti Petu hyvin veitikkamaisesti muka. Pitäisiköhän se olla käsin kannettavaa, vaiko jaloin juoksevaa. Onhan se yksi siellä tallessa, eikä se luultavasti karkaa, vaan pitäisikö olla enemmän. Me vähän välitetään sellaisesta tavarasta, on meillä muutakin ostettavaa, sanoi Viija alkaen lähteä.
Vaan sitten pitää tulla useammiksi päiviksi. Menkää nyt vähän kävelemään, minä menen ruokaa laittamaan ja sitten tästä päästään miehissä kirkkoon. Missä päin täällä kävelisi? kysyi Viija. Joko tuonne tielle, eli jokivarrelle, neuvoi emäntä. Ja onhan täällä Petu. Mene näiden vierasten tyttöjen hupina tuonne kävelemään. Petu oli heti valmis.
Petu koetteli tyynnytellä häntä mitä sopivimmilla selityksillä, mutta kun ne menivät hukkaan, vahvisti hän sitä kaikki lupaavaa rakkausvalaansa ja oli niin miellyttävän hyvä, kuin näin yhtäkkiä osasi olla. Viija pyyhki silmistään vedet ja lupasi puolestaan rakastaa miestään hyvin paljon ja olla iloinen.
Petu istui lattialla uunin luona, selkä seinää vasten nojautuneena. Näki heti vitsan äidin kädessä ja alkoi itkeä. Oikein arvattu, äiti tuli vakavalla muodolla suoraa päätä häntä kohden. Eikä auttanut vaikka poika potki, väänteli, heitti pitkäkseen ja huusi niin paljon kuin kurkusta läksi.
Viijan muassa tulleita huonekaluja siinä oli tuo entinen ompelukone ja uusi hyvin kiiltäväksi maalattu kaappi, sekä vielä tuo monen pojan sydämen tunteita säilyttävä pienoinen kirstu, joka oli jo saanut sijansa uunin kupeella, ehkä ollakseen lähempänä hävitystänsä. Muutamana iltana, kun Petu oli isänsä kanssa Rasilan asioita ajamassa, varusti Viija kamarin uunin lämpiämään.
Hän jäi mielessään ylpeänä odottamaan, uskaltaako Petu olla tulematta, mutta ei hänkään ollut selvillä kumminko tehdä, jos se tulee. Ja sikseen se ero jäi, kun oli kymmenenkin selittäjää, kuinka se on vaikeata ja häpeällistä. Ja sitten vielä, selittivät vallan vakavat ihmiset, onhan niitä kaikilla vikoja; yhdellä yhtä, toisella toista; mistäpä sen niin viattoman lampaan mahtaisi löytääkään.
Petu sitä kerran kyyditsikin ja aivan koko matkan niillä oli puhetta piisannut. Hyvästi nyt, tulkaahan sitten! varoitti emäntä vielä mennessäänkin. Viikon kuluessa tyttöjen lukutaito tutkittiin ja perjantaina saivat huonoimmat mennä kotiinsa lisää oppimaan. Jälelle jääneet viettivät ilomielin lomalauantaitaan.
Jopa sitten tuntuu kannattavan käydä vaikka kuinka usein, nauroi Petu. Tämä kaikki meni leikkinä, että näet letut ja viilipytyt olisivat ainoa vetovoima Petun karjamajalla käynnille. Viija tunsi täällä olevansa onnellisempi kuin tuolla suuressa kodissa. Hän liikkui oikein iloisena katselemassa emännyyteensä kuuluvia töitä ja piialta kyseli, mitä ei oikein tiennyt.
Petu ja Ville olivat tähän saakka yhtämittaa katselleet vieraita. Ville seisoi heitä aivan lähellä. Silmät olivat pojan seljällään ja kädet housuin taskussa. Ja hän oli totinen kuin vastarannan kiiski. Petu meni ja nykäisi häntä takaa. Mutta Ville ei ollut millänsäkään; suorana hän vaan törötti eikä kääntänyt päätään. Petu nykäisi toisen kerran. Ei sittenkään. Vielä kolmannen ja niin kovaa, että poika huiskahti muutaman askeleen eteenpäin ja oli kaatua rouvan helmoille. Jo nyt parkaisi ja töyttäsi päin. Petu kiiruusti pakoon, että hame viuhkasi.
Se on ollut vähän se velka, sanoi Petu. Isä sanoo varsin kyselleensä ja näkeehän sen kirjoistakin, että sitä velkaa oli vain muutamia satoja. Toistakymmeneen vuoteen olisi toki pitänyt karttua enempi kuin neljätuhatta markkaa. Onhan tuossa siinäkin, sopikaa pois käräjöimättä, pyyteli Viija. Sama se, jos selvä tulee, vaan siinä on vielä monta muuta kohtaa, kuin mitä minä sanoin.
Päivän Sana
Muut Etsivät