Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Varsinkin silloin oli kaikki laitoksessa, kun oli luultava, että kotoa tulevat kohta käymään. Mutta tulija oli aina joku muu kuin Petu. Teki monesti mieli lähettää sille sana, että tulisi nyt ensi kerralla, mutta mikä lienee estänytkin, lähettämättä se aina jäi. Jo viimeinkin Viijan toivo toteutui. Veräjälle hän jo meni vastaan.
Noiden viimeisten kirjeiden tallentamisen piti Viija velvollisuutenaan ja karkoitti pahan hengen yllytyksenä pois sen ajatuksen, että kun olisi nekin polttaa yhdellä tiellä. Huomenna tuli Petu kotiin ja niin hän kuin hänen isänsäkin oli työlästyksissään olevan näköinen. Kävitkö tätilässä, ovathan ne siellä terveinä? kysyi Viija mieheltään.
Viijan totisuutta hän kuitenkin tahtoi häiritä, niin että meni olkapäistä pyöräyttämään ja sanoi: Santtu se on ensimäinen sulhanen sinulla, usko pois. Etpä tiedä, jos on joku ollut joutuisampi. Vai niin, Petu? Ei toki niin, talonpoikaisittain, nauroi Viija. Mari sai olla loppumatkan, Kivirannalle asti, oman uteliaisuutensa kiusassa.
Siinä oli kaikki mitä tytöt äänetönnä katsellessaan näkivät. Muista huoneista kuului kiireistä liikettä. Petu aukaisi kohta oven ja tytöt huomasivat, että joku jäi oven taakse, eikä tullut sisään. Petu kätteli vieraita, mutta kun kuulumiset oli kysytty, yritti puheen aineesta tulla puute. Ei siinä sentään kovin kauan mennyt.
Kantapäitään nurmikkoon viistättäen lähti hän kävelemään tyttöjen rinnalla. Minkälaisia unia niitä nyt nähtiin? kysyi puheen aluksi Petu. Pitkänä yönä ennättää nähdä niin paljon, että kukapa ne muistanee, sanoi Viija. Niinhän se käypi, kun näkee kaikki unet yhteen jaksoon, sanoi Petu mielissään puheensa aineesta. Pitäisikin tehdä niin, että nukkuisi vähän kerrassaan ja välillä aina kertoisi.
Alkukirje oli kouraan tuntuvia, pintapuolisia vakuutuksia siitä, ettei hän heitä ja kyllä hän käy siellä niinkuin ennenkin, kunhan joutuu pimeät yöt. Sitten seurasi kiitoksia suuteloista ja sen perästä varoitus, ettei tätä kirjettä saa näyttää kellekään. Lopuksi Petun nimi. Mistä tämä on tullut? kysyi viimein Petu, koettaen näyttää aivan asian tietämättömältä.
Ja minkä hän sille voi, kun parastaan koetti eikä sittenkään onnistunut. Petu ja Ville heräsivät; ne olivat molemmat terveitä, iloisia poikia, vaikka tosin vähän liian vallattomia; toinen viiden vuoden, toinen kolmen. Mutta paljon ne söivät, ei tahtonut mikään riittää. Aina niillä oli nälkä ja aina ne kiristivät leipää. Eikä äiti helposti saanut niitä tottelemaan; isää sentään vähän pelkäsivät.
Enpä minä hänessä joutanut käymään, vaan eikö nuo liene terveinä, sanoi Petu. Mitä töitä siellä niin paljon oli, ettet joutanut käymään? kysyi Viija taas. Olisi siellä ollut vieläkin ja tuskinpa ilman käräjöimättä selviävätkään, tuskaili Petu. Kenen kanssa se käräjänkäynti tulee, kummeksi Viija. Kenen kanssa? jamasi Petu. Kukas siellä on sen talon hoitajana ja peräänkatsojana ollut?
Viijakaan ei tahtonut ilonsa kukkulalla ollessa pahoittaa toisen mieltä enemmän kuin toisenkaan, vaan tanssi jokaisen kanssa, joka pyytämään tuli. Petu taas puolestaan tanssitti muita tyttöjä, joskus hän astui morsiamensa luokse, mutta teki tahtomatavassaan etuoikeutetun erotuksen tuosta nöyrästä kumarruksesta, johon hän muuten oli niin osaava.
Kotona kuultuja puheita ei Viija ajatellut ollenkaan. Olkoot ne siellä, ajatteli hän. Petu oli mielestä nyt niin ihmeen hyvä, että oli aivan syntiä ajatella sillä lailla kuin hän oli sattunut ajattelemaan. Nyt ei saa tulla vasta sellaiset. Petu ei malttanut olla huomiseen, vaan lähti piian kanssa kotiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät