United States or Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaan jos se suuttuu meihin, kun tultiin niin pian pois ja se maksoi meidän edestä, lisäsi Mari. Maksetaan takaisin, sanoi Petu. Ja eiköhän tuo leppyisi, jos renikan saisi. Nauraen lähtivät he kävelemään katua ylöspäin. Petu osti mennessä juotavaa jos syötävääkin ja vei sitten muutamaan kahvilaan, josta tilasi erikoiskamarin. Kohta oli pöytä koreana eikä sen ääressä ollut ikävä istua.
Petu piti molemmin käsin paljaasta jalasta kiinni ja ihmetteli, ettei rouva vielä ollut tuonut hänelle housuja, vaikka niin varmasti eilen oli luvannut. Ja Mari oli kuin kuva, liikkumattomana, äänettömänä ja elottomana. Anni hengitti harvempaan, sitten korahti pari kertaa rinnassa ja siihen kaikki loppui.
Vastausta mies tuskin kuuli; hän oli nukkunut uudelleen. Raskasta unta vetivät vanhemmat lapsetkin lattialla, Hellu, Petu ja Ville. Ohkainen peite niillä oli; äiti levitti nuttunsa lisäksi nuorempain päälle, Petun ja Villen. Ei hän raahtinut vielä Helluakaan herättää, meni ennemmin itse liiteristä puita noutamaan saadakseen valkeata uuniin ja jätti Annin siksi aikaa omille hoteilleen. Mutta kun hän palasi, oli Hellu jo polvillaan kätkyen vieressä, taputteli käsiään, lirkutteli ja teki tuhansia konstia Annille, joka siitä huolimatta huusi, että oli menehtymäisillään.
Kohta se kielteleminen loppuikin ja emäntä puhui kiittelemällä, kuinka siellä on hyvä olla. Petusta ei ollut Viijan meno karjamajalle mieleen, mutta ei hän ruvennut selittämään, mistä syystä. Pitääkö sen piijankin olla vielä siellä? kysyi Petu. Eikä tarvitse, ilmoittivat toiset. Se saapi tulla paikalla pois.
Happamet kyynelet valuivat virtanaan alas ja tipahtelivat Annin päälle. Uudelleen hän pujoi nyrkkiään Petulle. »Muista, muista! Jos kerran vielä menet koskemaan kenenkään omaan, niin minä sinut vaivaiseksi pieksän.» Petu vilkaisi pelokkaasti ylös vitsaan ja kääntyi sitten äitiin.
Olen minä kirjoittanut joskus tytöillekin, vaan en tuolla lailla kellekään. No, kuka sen on osannut noin kirjoittaa? Kuka lie kirjoittanut, vähäkö niitä on vihamiehiä. Joilla on sellainen äkä minulle ja kun eivät tiedä muuten voivansa mitään, niin ne ovat matkineet minun käsialaani ja sitten hieroneet sen noin vanhan näköiseksi, selitti Petu niinkuin ainakin vääryyden kärsinyt.
Emäntä surkutteli sitä, että se tavara tahtoo olla hyvää rippumaan, kun se on toisen takaa perittävänä ja vähemmän sitä sieltä sattuu monesti tulemaan kuin luulee, jos sen saisikin. Ja vaivalla se on heille kaikki tullut ja vähästä sitä alettiin. Petu toimitti sitä, ettei heidän käy sopiminen ilman, jos ei asiasta tule suora.
Petu osoitti sormellaan puuliiteriin ja vaimot menivät sinne kumpikin. Tähystelivät ympärilleen, vaan eivät nähneet mitään. »Ville!» huusi äiti. Vastausta ei kuulunut. Mutta nyt, kun silmät olivat tottuneet hämärään, eroittivat he pojan nurkasta. Riidellen kiipeili äiti halkojen yli hänen luokseen. »Vai et sinä vastaa, junkkari, vaikka huudetaan.» Villellä oli suu täysi.
Sittenpähän kuulet, ei siihen kauan ole, sanoi Viija ja pani kirjeen talteensa. Petu tuli muutaman päivän perästä käymään Kivirannalla eikä yhtään aavistanut, että häntä on odottamassa niin vaikeat työt kuin siellä oli. Morsian oli niin kiireinen, ettei tulohyväilyä sallinut. Tuossa on, tunnetko sitä omaksesi? kysyi Viija pistäen Petun eteen vähän nuhrautuneen kirjeen.
Nuo edelläajajat olivat jo niin lähellä, että puhe olisi heille kuulunut. Petu antoi oriinsa hyökäistä edelle. Viija katsoi sivumennessä noita kumpaakin, joista vasta oli puhe ja ne näyttivät niin kovin mitättömiltä, matalissa kärryissään, joita laihanpuoleinen pieni hevonen vetää nytkätteli. Tarkasti nekin katsoivat, vaan eivät he pitkältä perässä pysyneet.