Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Sinä taas luulet... Enhän minä yhä jouda niin hyvänä olemaan, vaan ainahan minä olen sinua rakastanutkin. Rakastanut ... aina ... silloin ... kun ja Viija painoi päänsä alas. Niin, niin, sanoi Petu hyvin selittävästi. Ymmärräthän sinä, että me ollaan nyt naimisissa ja silloin sitä on yhtä ja toista muutakin.
Mahtaisi olla parempi, sanoi Viija. Vaan en minä ole tuota konstia ennen kuullutkaan. Ja kyllä minä kerran heräsin tuon kellon lyöntiä, vaan tämä Liisa tuntui nukkuvan niin raskaasti, että olisiko kuullut, jos olisi kertonutkin. Pahastipa kävi niille unille, tuumaili Petu ja viekkaasti nauraen lisäsi: Olisipa pitänyt olla joku muu syrjäisempi siinä mailla. Mitä vielä, sanoi Viija.
Eihän liene ruoka kesken loppunut, arveli Viija miehelleen, joka jo syönnin päälle savuja veteli tuvan rappusilla. Vielä siellä on sinullekin, sanoi Petu. Hyvä. Tule nyt katsomaan maitohuonetta. Olen minä sen jo nähnyt. Kyllä huoneen, vaan muutenkin, selitti Viija matalammalla äänellä. Petu tuli kynnykselle istumaan ja veteli piippuaan.
Tytöt jo taipuivat jäämään, mutta kiire oli kirkolle. Emäntä koetteli vehnäpullilla houkutella odottamaan, mutta kun ihmisiä ehtimiseen ajaa hyristi ohitse, täytyi tyttöjen päästä lähtemään vähän ennen kellojen soittoa. Emäntä otti Viijan syliinsä ja isäntä Sylvi piteli Liisaa. Petu istui keskessä ja oli kovassa hevosen-ajamistouhussa, mutta ei hänen isänsä antanut ohjaksia.
Kumminkin hän tiesi, ettei koskaan iloista hetkeä heidän kodissaan olisi, ellei äiti tulisi tervennä takaisin. Mutta se jos tapahtuisi, silloin hän olisi kuin taivaassa eikä välittäisi, vaikka nälkääkin näkisi ja vaikka mitä, niin, vaikka umpisokeaksikin tulisi. Ville ei surrut, eikä Petu liioin, jos olikin toisinaan ikäänkuin ajatuksissaan.
Vielä oli äidillä voimia sen verran, että pyörähytti hänet kauniisti vatsalleen, nosti leningin helmat ylös ja huiski vitsalla paljaasen ihoon. »Elkää, hyvä äiti, elkää», ennätti Hellu rukoilla. Mutta pikku Anni heräsi hätään ja Hellulle tuli täysi työ. Molemmin käsin täytyi tuudittaa, ja laulaa yhtä kovaa kuin Petu kirkui.
Elä puhukaan, teroitti Viija yhäkin. Sano vaan mitä kulusi tekevät, niin ensi perjantaina mennään tekemään ero tervaksista. Ei niistä puhuta mitään, sanoi Petu, koettaen kääntää koko asian nauruksi. Täytyy tulla, sano vaan heti. Enkä sano. Ikävähän sinulle kuitenkin tulee ilman minua. Ja sitten ne nauraisivat, että saatiinpa pitää narrina.
Tuskinpa lienee Petu missään kinkeritoimituksessa katsellut enemmän kummastuksella luettavaansa kuin nyt. Kirjeen alussa oli "Rakas", mutta sitten oli seuraava sana raaputettu niin erottamattomaksi, ettei nähnyt, minkä nimellinen tuo rakas mahtoi olla.
Emäntäkin tuli sinne ja alkoi jo ulompaa puhella: Kun toit vieraat tuota vanhaa navettaa katsomaan, joka on aivan kohta hajoitettava ja uusi isompi tehtävä sijaan. Lähtekää nyt vieraat ruualle. Paljon oli nytkin ennätetty laittaa keittoja, vaan vähän nurkui emäntä vierasten syövän. Kahdella hevosella sitten lähdettiin. Petu ohjasi oriilla vieraita ja emäntä ajoi Vesterin kanssa perästä.
Santtu oli hakea humannut eksyttäjiään, eikä hän tavattuaan katsonut ketä Viijan seurassa oli, alkoi vain tahtoa ryssän kojulle ostaakseen makeisia. Eipä noita nyt tee mieli, on vielä entisiäkin, sanoi Viija, eikä lähtenyt. No, mennään sitten kometiiaan, sanoi Santtu. Jos tuolla kävisi, myönsivät tytöt. Matkalla tuli vastaan Tuomelan Petu.
Päivän Sana
Muut Etsivät