United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin kauan kuin muistan, eli siitä asti kuin muistamaan tulin, aloitti hän, on minun mielessäni kaikunut semmoisia somia muistoja siitä, kun, kun tämä sama isäntä, jonka kanssa tänne nyt tultiin, siellä, siellä narrasi kerran minua että kihlata tämä Viija ... niin, siitä asti minä olen kantanut vähän mieltä ... eli tuota mielessäni kantanut tätä lapsuuteni morsiamen muistoa ja tahtoisin nyt uudistaa ... eli niinkuin ilmoittaa sen.
Kuuluu niitä olevan pienempiäkin, selitti Esa ja lisäsi: En minä niitä ole nähnyt, vaan Kotaniemen Santtu oli kirkolla tavannut itse kauppiasta, joka on tullut kätten mahtain niitä myömään. Eikö ne maksa paljon ja osaako niillä sitten ommella? arveli Viija. Ei ne maksa kuin toista sataa, mitä se on. Ja ompelemaan oppii, kun kysyy neuvoa niiltä, jotka osaavat käyttää.
Viijalla oli vielä niin paljon rakkautta setäänsä kohtaan, ettei häntä tämä keskustelu oikein miellyttänyt ja siitä puhetta pois kääntääkseen hän kysyi: Etpä arvaa? mitä minä illalla tein? Mistäpä minä arvannen, sanoi Petu. Minä poltin kaikki entiset kirjeeni, sanoi Viija ja katsoi iloisesti miehensä silmiin. Ihanko kaikki? kysyi Petu, muuttaen ääntään leikillisemmäksi.
Missä? kysyi Viija. Tuolla kirkon mullassa. Ei ne taulut tänne näy. Ne ovat enemmän tuolla laidalla hautausmaata. Eikö mennä sinne? Ei ennen kuin viedään eväät kortteeriin, sanoi Reeta. Sitten oli ensimmäinen asia hautausmaalle. Muutamia ihmisiä siellä jo seisoskeli lukemassa hautakirjoituksia. Reeta meni lasten kanssa suoraan Viijan äidin haudalle. Siinä se on, sanoi Reeta syvästi huokaisten.
Keltähän lienee, ajatteli Viija avatessaan. Ehkä Santtu pyytää tyhmyyttään anteeksi. Ei ollut Santulta. Hän alkoi lukea: "Nyt jo tunnet ehkä enemmän sota-asioita kuin viime kesänä ja nyt sinä olet onnellinen, minä luulen. Tuskin enää tiedät olevasikaan siinä maailmassa, jossa on surua ja milloin mitäkin. Onnellinen sinä vaan olet, sen näin nyt markkinoilla ja onhan tuon nähnyt ennenkin.
Vielä monena päivänä sen jälkeen kuin Reeta oli vakuuttanut, ettei kuollut koskaan tule takaisin, ajatteli Viija yksinään tuota asiaa. Hän ei ymmärtänyt, miksikä hänen niin hyvä äitinsä kuoli eikä tulisi takasinkaan. Mutta täti oli niin vakuuttanut. Nyt täytyi olla yksinään. Olikohan hän ollut paha äidilleen. Eihän hän hyvin paljon itkenyt. Minkätähden äiti kuoli? kysyi hän kerran tädiltään.
Mikä pakko sinun on täällä olla niin sidottuna, tottapahan tekevät työnsä ja hoitavat talonsa. Esa lähti ja Viija jäi yksin. Tuntui mieli niin iloiselta, kun pääsee omalla koneellaan ompelemaan. Kunhan vain oppisi. Ja kyllä sillä oppii, eihän mikä auta.
Joko minä nyt pääsen kotiin? kysyi Liisa oltuaan yhden vuorokauden yli muista häävieraista. Mennäänhän vähäksi aikaa tuonne jonnekin kävelemään, täällä pihassa on alituisesti noita muita, sanoi Viija vastaukseksi. He menivät joen rannalle, kulkivat sitä jonkun matkaa ylöspäin ja tulivat vähän korkeammalle paikalle pellon kupeelle, jossa kasvoi tuuheita tuomipensaita useampia.
Kunpa se niin olisi, huokasi Viija. Mitenkäs se on? Sano nyt toki minulle! En minä ilkeäisi oikein päin sinullekaan sanoa, minkälaisten ihmisten arvoiseksi minä itseni tunnen. No, minkälaisten? kysyi Liisa ja katsoi totisena Viijan silmiin.
Kotona kuultuja puheita ei Viija ajatellut ollenkaan. Olkoot ne siellä, ajatteli hän. Petu oli mielestä nyt niin ihmeen hyvä, että oli aivan syntiä ajatella sillä lailla kuin hän oli sattunut ajattelemaan. Nyt ei saa tulla vasta sellaiset. Petu ei malttanut olla huomiseen, vaan lähti piian kanssa kotiin.