United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Keltähän lienee, ajatteli Viija avatessaan. Ehkä Santtu pyytää tyhmyyttään anteeksi. Ei ollut Santulta. Hän alkoi lukea: "Nyt jo tunnet ehkä enemmän sota-asioita kuin viime kesänä ja nyt sinä olet onnellinen, minä luulen. Tuskin enää tiedät olevasikaan siinä maailmassa, jossa on surua ja milloin mitäkin. Onnellinen sinä vaan olet, sen näin nyt markkinoilla ja onhan tuon nähnyt ennenkin.
Ujostuttaa tahtoi Viijaa, varsinkin silloin, kun tarjoilija lasia tuodessaan katsoi niin hymysuin jokaiseen ... mitä lienee ajatellut. Santtu ei ujostellut, hän oli mielestään voiton kukkulalla ja haki, kun toiset lasit oli juotu, kukkarostaan suurten setelien seasta pienempää rahaa, jolla olisi maksanut. Siihen asti kävi kaikki hyvin, mutta sitten lähti asiat menemään huonosti.
Niinpä sai Santtu palata yksinään takasin, pahoilla mielin, toivoen aikaa parempaa. Tähän maailman aikaan oli vastus uudenaikaisista syöpäläisistä. Niitä olivat nuo ompelukoneiden kauppiaat. Joka paikkaan ne osasivat, kulkivat kesällä jokia ja järviä myöten etäisimmillekin kylille, vene koneita täynnä, ja mihin taloon he tulivat, siitä oli kotirauha kaukana.
Mestari syventyi suutaroimiseensa, innostui muistelemaan entisiä hyviä aikoja ja alkoi kertoa: »Mutta niinkuin jo sanoin niin kyllä sitä olii miun nuorena ollessa vähä toisenlaisii poikii kuin nyt... Esjmerkiks tää nykyinen Koposen Santtu... Kuka tuntoo Koposen Santun se viitatkoon!» nosti hän katseensa työstä ja silmäili joukkoa.
Milloinka te sen jo ostatte? kysyi Viija, sillä hän tunsi mielensä tekevän mitä pikemmin tuota konetta. Vaikka aivan ensi viikolla, sanoi Esa. Kukas sen tänne hakee, kun Sampan jalka on kipeä? No, elä sinä siitä huolehdi. Kotaniemen Santtu aikoi lähteä hevosella ja se sen tuopi mielellään, tiesi Esa selittää kaikki valmiiksi. Santtuko?
Sitä ettet sano olevan meillä rahaa. Sano vaan, eihän teillä ole. Sanon minä, päätti poika niin täydestä sydämestä, että huulet jo myrnistyivät. Näetkö, Santtu, kun tuo Viija katsoo, kuinka typerä sinä olet. Ole vaiti. Sanon minä, jupisi poika ja mennä muokkasi pois tuvasta. Miehet alkoivat arvella, että eiköön ne jo rupea myömään.
Viija haki heti tultua kihlat, pani ne Santun eteen pöydälle ja sanoi: Tässä on kaikki. Kiitoksia lainan edestä. Ei ne ole vähenneet ja tuskin lienevät hyvin paljon kuluneetkaan. Santtu istui kummissaan, eipä hän olisi tuota odottanut. Poishan ne nyt mahtavat joutaa, sanoi hän viimein alakuloisena. Sieltä markkinoilta on kai tullut paremmilta parempia.
Santtu ei ollut niinkään kiitollisella mielellä, sillä hän huomasi, että on siinä tuossa asiassa muutakin pohjalla, ei vain poroja. Kaikkena se tämä olisi mennyt, mutta kohta tuli toinen harmillisempi asia. Tuomelan emäntä oli Petun kanssa kaupungissa ja nyt ei Viija päässyt muuten kuin täytyi lähteä heidän matkaansa. Emäntä sanoi oikein suutaan syyhyttäen...
Santtu ihan kuin kuulematta toverinsa puhetta, otti kihlat ja kävi ne heittämässä Viijan helmaan. Liisa lähemmä istumaan ja hänen mielensä hehkui tarttua kelloon. Viija ei pitänyt kiirettä, avasihan verkalleen kukkaron luukun, mutta painoi kohta kiinni, kun kerkisi nähdä, että on siellä pari satamarkkasta ja kolme kunnollista sormuksen pantaa.
Niinpä sai Santtu luvan tulla Viijaa kylään hakemaan, joka tieto ei ollut Kotaniemen vanhoista tervalle. Huurteisena joulukuun päivänä hän lähti ajamaan Liisan kanssa. Reeta oli kartanolla peittelemässä ja siinä hänen sydämensä ilosta sykähti, kun painoi toista toiselle olkapäälle. Hän mahtoi ajatella että jospa nuo molemmat olisivat yhtä kilvoiteltuja, mutta niin ei ollut.