United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tiina hymähti vähän hyvilleen ja kehui ensin isäntä-vainajan, kuinka hyvä se oli ja sitten sanasta sanaan, miten se häntä kehoitti ryyppäämään ja mitenkä hän esteli. Sitten hän kävi vielä Suomessa jos saaressakin ja joutui taas Viijan nimen kohdalle.
Viime sanat koskivat niin Tiinaan, ettei hän saanut sanaa suustaan, vaan meni mitään puhumatta täyttämään astiataan. Astiansa pohjalle laitteli Tiina voin hyvin kouheelleen, mutta päällyksen silitti niin, että se näyttäisi täydeltä. Sitten toi hän otoksensa Viijan katsottavaksi, mutta tuskin sai kiitoksia sanotuksi itkultaan.
Kun Viijan silmiin alkoi kihahdella vesikiehteitä, muutti Arolainen puhetta ja alkoi kysellä, meneekö hän sedän vai tädin luokse asumaan. En minä tiedä, sanoi Viija. Mitä se ei sano tietävänsä? kysyi Reeta, joka sattui sivu kulkiessaan kuulemaan heidän puheensa. Arolainen selitti.
Missä? kysyi Viija. Tuolla kirkon mullassa. Ei ne taulut tänne näy. Ne ovat enemmän tuolla laidalla hautausmaata. Eikö mennä sinne? Ei ennen kuin viedään eväät kortteeriin, sanoi Reeta. Sitten oli ensimmäinen asia hautausmaalle. Muutamia ihmisiä siellä jo seisoskeli lukemassa hautakirjoituksia. Reeta meni lasten kanssa suoraan Viijan äidin haudalle. Siinä se on, sanoi Reeta syvästi huokaisten.
Liisa oli oppinut käymään äitinsä kanssa navetassa pieniä eläimiä, vasikoita ja lampaita, ruokkimassa, mutta Viija sitä ei ennen ollut miksikään huviksi huomannut. Nyt kun Liisa opetti, tuli hänestä melkein yhtä ahkera. Ja olihan siellä heidän entinen Onnentuojakin, Viijan äitivainajan perintö- ja nimikkolehmä.
Antakaa vaan, sanoi Viija ujosti. Käy sinä viemässä. En minä. No, elä nyt tyhjää. Sinun se on annettava. Täti asetti mekon Viijan käsivarrelle ja nyt täytyi totella. Melkein syrjittäin läheni hän tyttöjä ja luokse päästyä pisti annettavansa niin sukkelaan kuin olisi se ollut salakaupan tekoa, ja kääntyi kiitoksia kuulematta takaisin.
Vaan minäpä en huoli Virsu-Mikosta. Minä osaan itsekin virsut kutoa. No, se on sitä parempi ... ryypätään. Tiina maistoi puoli ryyppyä ja ikäänkuin kuunteli sen päälle. Eikö pohjaan asti? Ei. Paljon kiitoksia. En minä kaikistellen maista ollenkaan, minulla on niin huono pää. Nyt jo niin somasti kiertelee. Olipaan Tiina ryypännyt tämän Viijan varpaisissa koko ryypyn.
Jo tultiin, eikä sinne iäksi mentykään, sanoi Reeta kotijoukon tervehdykseen. Onkos teillä ollut ikävä? On minulla ollut, joutui pieni Liisa valittamaan. Vai on minun omalla pienellä piiallani ollut ikävä. Mutta nytpä on Viija täällä ja loppuu teiltä kummaltakin ikävät, puheli Reeta, heitellen Viijan päältä vaatteita. Onko Viija nyt täällä hyvin kauan? On hyvin kauan.
Reeta tekikin pari riepuvauvaa, mutta ei ne Viijan mielestä minkäänarvoisia olleet, kun oli niitä tuskin kellään nähnyt. Sattuipa muutamana päivänä tulemaan köyhiä kulkutyttöjä. Niitä oli kolme, yksi melkein Viijan ikäinen, toinen nuorempi ja kolmas vanhempi. Nepä olivat Viijan mielestä hyviä tovereja.
Viijan pois mentyä kääntyi Mikko hyvin ystävällisesti Sampan puoleen ja alkoi: Mehän ollaan vanhat tuttavat ja minä luotan sinuun enemmän kuin muihin, niin että sinä kai rupeat minulle avulliseksi muutamassa asiassa. Samppa hymötti hyvin naurussa suin ja näytti ihmettelevän, että kun hänenkin apuaan tarvitaan...