United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä ja poika kuljetettiin yhä kauemmaksi monien satojen muiden kanssa Venäjän metsiin. Kaikkien kärsimysten perästä tuntui lepo siellä suloiselta. Vanhat tuuheat tammet, saarnet, niinipuut, kuuset ja männyt tarjosivat tuoksuvaa siimestä. Tämän viheriöivän seudun läpi virtasi Wolgan mahtava vesi, ja sen rannalle jäimme. Meidän miehet osasivat rakentaa laivoja Venäjän jokia varten.
Kas köyhä poikanen lehmiä Hän metsän helmassa johtaa, Hän kysyy koivuilta, männyiltä: Miss' oikein kunnian kohtaa? Ja koivut, männyt ne kuiski vaan: On kruunu aurinkokuninkaan, Mi kirkkahimpana hohtaa. Ja poika näin: kuningasta mä Sit' olen palvelevainen Kaks vuosikymmentä; sittenpä Hält' anon kruunua vainen, Jos ei hän suo mitä pyytelen, Mä häntä vastahan taistelen, Saan suuren kunnian maineen.
Talon edessä ja takana oli puutarha, jossa lehdettömäin, paljaina töröttävien koivun ja haavan oksain keskellä kuuset ja männyt tummina ja tiheinä viheriöitsivät. Kenraali ei ollut terve eikä ottanut vastaan. Nehljudof pyysi kuitenkin vahtimestaria jättämään hänen käyntikorttinsa ja vahtimestari palasi suotuisalla vastauksella: Käskettiin pyytämään sisälle.
»Eihän se taida olla leikkiä sekään, kukin tuntee vaan oman kohtansa», sanoo lopulta muuan arvokkaan näköinen keski-ikäinen mies. Männyt kummulla huokasevat ja vieno valitus juoksee taasen oravana runkoa myöten. Aamunsarastus heittää Neitokallion rintaan vaalean häiveen kaukaa niityltä kuuluu ruisrääkän huuto. »On jo aika lähteä!» sanoo Olavi ja nousee.
Ikkunoihin oksiaan tunkevat koristepuut, männyt, koivut ja syreenit, sohisevat raskaasti... Mutta joskus hyökkää mereltä myrsky... Sumu ja vesisade on loppunut... Katoilla käy nyt ryske ... nurkissa vonkuu ... ja koteihinsa pujahtaneet ihmiset ajattelevat, että merimies-raukoilla on kova leikki: parempi on sittenkin elellä täällä omassa kylässä, painautua talvi-iltoina omiin pesiinsä nukkumaan.
Herra se vaimotkin valitsi, Kuin suvaitsi sulhasillen, pi'etyitä piikojansa; Heittiöt hyvillen antoi, Hyvät kehnon pani keralle Ruunan ruoskilla ravittiin Piikanaiset suurenlaiset, Parvakoista palkan saivat, Kengänkannasta kovasta. Kun on aika ollut, männyt, Olkoon muistokin märännyt! Alkakaamme uusi aika!
Elä tuusi tullessasi; Hyv' oppi minulla olla Suot on täynnä suuruksia, Männyt mämmiä mäellä, Olutpuolikot purolla, Juomista joka joella." Mikä kumma kummitseksen.
Marraskuussa jo maa peittyy paksulla lumivaipalla. Jää tulee usein kuuden jalan paksuiseksi, ja töin tuskin ihmiset voivat kovan pakkasen kouria kestää. Pensasmaiset koivut ja männyt ainoastaan voivat täällä kituen elää. Sukkelia poroja, siniharmaita kettuja, mustantummia sopuleja, valkoisia kärppiä ja jääkarhuja kiertelee metsissä, ja rannikoilla vilisee hylkeitä, merisikoja ja mursuja y.m.
Maantien puolelta tuota vanhanaikaista, punaiseksi maalattua, kahdenkertaista rakennusta ympäröitsi tiheät, ei kuitenkaan järin korkeat männyt ja kuuset, joitten välitse oli suora maantielle johdattava tie laitettu. Tällä taholla olivat pirtin ikkunat, sekä moniaat aitat, jotka seisoivat ruohokentän ympärillä päärakennuksen edustalla.
Ja yhdellä hyppäyksellä oli länsituuli lähimmässä tähdessä kertomassa mäntyjen vastauksen. Katajapensas pisti harakanvarvasta kylkeen ja sanoi: Kuuletkos, naapuri, mitä männyt sanovat? Joka elää, se näkee. Tässä vaikeni äiti, aivan kuin satu olisi ollut jo lopussa. Mikä niistä tuli? kysyi Vikke uteliaasti. Senjälkeen matkustin minä ulkomaalle, sanoi äiti, ja olin monta vuotta poissa.