United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heidän luolansa alapuolella oli hirveän näköistä. Metsä oli kuin lakaisemalla pois pyyhkäisty; siellä täällä vain jokin vanha honka ojenteli oksiaan syvästä lumesta, jossa pienemmät puut makasivat sikin sokin sulloutuneina, ja laakson pohjalla oli lunta pisimmän puun korkeudelta. Nuorukaiset seisoivat äänettöminä hämmästyksestä nähdessään kauhean hävityksen, kunnes Antti virkkoi: "No, Pekka!
Koski on minusta kamala peto, tuhat jäseninen, pitkäselkäinen, mulkoileva kummitus kuohut nauravat tuskaani valkoisessa vaahtoparrassaan, rantapuut koukistelevat oudosti oksiaan, ne tietävät kyllä, mitä on tapahtunut, mutta salaavat sen, ne ovat ottaneet hänet, mutta kätkevät hänet minulta tahallaan. Ei hetkeksikään johdu mieleeni, että poika ehkä ei ole ollutkaan täällä.
Mäellä kasvoi paksu monihaarainen honka, joka levitti koukkuisia oksiaan tuulessa ja sen juuren ympärillä oli vanha, pyöreä penkki... Siellä istui Jan Juhl tuntikausia polttaen tupakkaa ja katsellen veneitä, joilla purjehdittiin maakauppiaan luo vastapäätä olevalle taipaleelle ja sieltä taas takaisin.
Mitä se oikein oli, onko hän valveilla vai unissaan? Hän tarkastelee ympärilleen, kaikki on ennallaan. Kuopat häämöttävät kummullaan ja kuu helottaa hangella, ei edes varjon häivettä missään ainoastaan vanha pihlaja seisoo hänen takanaan suurena ja mahtavana ja ikäänkuin oksiaan ojennellen.
Kuni armoa anoen naksahtelee hädissään Törön saaren yksinäinen ja ainoa kelohonka ja ojentelee alastomia oksiaan kohden lounaista taivasta. Sieltä, muutamain vaaleanharmaiden pilvien raosta, kuumottaa haalean näköinen aurinko hiukan, kuin kaukaisen tulisoihdun himmeä loimo, mutta itse päivän terää ei kuitenkaan näy.
Ja vanha halava heilutteli tuulessa oksiaan, ja suuria vesipisaroita putoeli sen viheriäisiltä lehdiltä, ikäänkuin se olisi itkenyt. Ja varpuset kysyivät: Miksi itket, halava? Onhan kaikki nyt niin ihanaa! Päivä paistaa, loistavat pilvet kulkevat taivaalla, ja kukkasista ja pensaista leviää suloinen tuoksu. Miksi siis itket, vanha halava?
Ja keisarinkruunut, joiden tiilenhohtava, pikarimainen terälehdistö julistaa kuumaa kesää, ikään kuin kohottaen maljan palavalle auringolle. Ja alkavat kukkia hennosti oksiaan riiputtavat särjetyt sydämet ... ja kaikenlaiset muut kukat. On kesä, rikkaiden ilo ... ja köyhille onni.
Ikkunoihin oksiaan tunkevat koristepuut, männyt, koivut ja syreenit, sohisevat raskaasti... Mutta joskus hyökkää mereltä myrsky... Sumu ja vesisade on loppunut... Katoilla käy nyt ryske ... nurkissa vonkuu ... ja koteihinsa pujahtaneet ihmiset ajattelevat, että merimies-raukoilla on kova leikki: parempi on sittenkin elellä täällä omassa kylässä, painautua talvi-iltoina omiin pesiinsä nukkumaan.
Hopeahaavat ja pähkinäpensaat kallistivat siellä mäellä oksiaan puutarhan aidan ulkopuolelle niinkuin taannoisena iltanakin, mutta se olento, joka silloin teki maiseman hänen mielestään oikein kauniiksi ja eläväksi, ei enää näkynyt siellä.
Iso, jo viidenkymmenen vuoden vanha kuusi levitti tuuheita oksiaan näiden sydämien yli, jotka muinoin olivat niin voimakkaasti sykkineet elämän taistelussa, mutta nyt saaneet rauhan. Bertelsköld kumartui suutelemaan kantaäitinsä haudan sammaltunutta kiveä. Sitten seisoivat molemmat miehet kotvan aikaa ääneti.