United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tiedänhän, että Sinua lienee hirveästi petetty, muuten et saattaisi surmauttaa Genoveevaasi etkä lastasi. Mutta kun kerran saat tietää petoksen, niin ällös murehdi liiaksi. Rakastithan minua aina. Sinä et ole syypää kuolemaani. Niin oli Jumalan tahto.
Vaivuin sitte puoli-uneen ja uneksin, että vaimoni tuli luokseni, toi minulle puhtaat vaatteet, kaulaili minua ja sanoi: "Elä murehdi, ukkoseni, vielä me kerran siitämme kultaisia kananpoikia!" Siitä heräsin ja etsin vaimoani turhaan. Aamulla tuntui mieleni niin sulavalta. Tuntui ikäänkuin eiliset tuskat olisivat minusta purkaneet jotakin taudin-aineksia.
Minä näin Amandan, joka hymyili minulle, niinkuin autuas hymyilee. Minä näin teidänkin ja pienen Kaarlen, jonka Amanda pani teidän helmaanne. Minä en enää murehdi Kaarlen kohtaloa, minä tiedän, ettette te petä minua, eikä häntä". "Ole vakuutettu siitä" vastasi provasti. "Jos olisi Konrad täällä, jos olisi hän laskenut kätensä käteeni niin kuolisin mielelläni. Mutta missä on hän?"
Avojalan täytyi melkein nauraa, kun kertomuksessa vähä väliä kuului loppusointuna: "Ja niin he viskasivat minut kadulle". Sisar ei malttanut olla keskeyttämättä: "Niin, semmoinen sinä olet, aina sinä annat itseäsi viskellä. Samallainen olit jo lapsena: kun kerran kompastuit, niin päästit myös itsesi lankeamaan kuin seiväs. Mutta älähän murehdi.
Mutta hyvästi nyt toistamiseen! Elä nyt enää murehdi tämän aamuisia sanojasi. Ethän sentään tarkoittanut niillä mitään pahaa." "En toki, en, en! Olen kuitenkin iloinen, että minua et väärin käsittänyt. Hyvästi, Eljas!" He menivät kumpainenkin omalle suunnalleen.
Ellös itke ihmisparka, Murehdi sä Mannun lapsi! Hänpä, joka suven saattoi Näille Pohjanki perille, Joka kaikki suot sulatti, Pani järvet aaltoomahan, Kukat pienet kukkimahan, Lintusetkin laulamahan, Suven saattavi sullekin, Kesän kerran kerittävi, Sielus nietokset sulattaa Lempensä lämmittämällä, Huoles hattarat hajottaa Henkensä puhaltamalla. Auringon säde.
"Mutta, hyvä mieheni", hymyili vaimo, "en minä murehdi; tyttöäni ajatteleminen ei tapahdu surulla, vaan sisällisellä ilolla, sillä minusta tuntuu niinkuin hän näkisi minun, nyökkisi ja kertoisi minulle, että hän on onnellinen, vapaa ja iloinen, eihän tämä ole surua".
Kamreerilla oli kuitenkin pieni vika, hän tahtoi olla mikä hän ei ollut ja sentähden hän ojensi itsensä, vaikka se häntä kirveli, ja sanoi: "Ole järjellinen, Emilia kulta, järkevä ja älä murehdi tyttöä kauemmin". "Murehdi häntä? Minä en murehdi, mutta rakastan hänen muistoansa ... ja sentähden ovat nämä pikkukalut minulle rakkaat".
EENOKKI. Tahtoisinpa, tahtoisinpa, sanon minä, nähdä Eevan tuloa herrojensa luokse taas. Näkisinpä silloin oikein pitkän koiran. EEVA. Hoo! kraatari Eenokki, elä yhtään murehdi sitä asiaa. Ensin vähän pilkkaa herroilta, jota minä vastaan muutamalla kyyneleellä, ja ennen iltaa on yhteinen sydämmellinen ilomme korkealla katossa. Siinä se temppu. EENOKKI. No sinä naisen luonto!
Elä murehdi turhia, äitini mun, me tullaan, tullaanhan kyllä, me tulemme poskin niin lämpimin, meill' onhan villaista yllä, ja jos kylmäksi jää sormi yks tai tää, sun suukkosi kyllä sen lämmittää. Me hiihdämme alta ikkunan, me katsomme salaa sisään: Isä pitkää piippua polttelee, emo takkahan halkoja lisää. Hei, hip hip huraa! kaikk' kerrassaan! Ovi auki ja äidin helmahan vaan.