United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
EENOKKI. Tahtoisinpa, tahtoisinpa, sanon minä, nähdä Eevan tuloa herrojensa luokse taas. Näkisinpä silloin oikein pitkän koiran. EEVA. Hoo! kraatari Eenokki, elä yhtään murehdi sitä asiaa. Ensin vähän pilkkaa herroilta, jota minä vastaan muutamalla kyyneleellä, ja ennen iltaa on yhteinen sydämmellinen ilomme korkealla katossa. Siinä se temppu. EENOKKI. No sinä naisen luonto!
Niin, poikani, sinähän olet meidän ainoa ilomme, sinulle me kokoomme, sinun hyväksesi kaikki te'emme. Viides kohtaus. Alfred, sitten Markku. Alfred. Lieneekö isäni jo saanut kirjeen velkojaltani, koska äitini näytti niin surulliselta?
Miten voisi Klaara, hän joka rajattomasti koko kokemattoman sydämensä ensi lemmellä minua lempii, juuri ilomme ensi hetkenä muuttaa luontonsa? Mahdotointa!" Vieläkin lisäsi Julle: "Olisiko mahdollista, että toivoni tähti muuttui myrkylliseksi käärmeeksi. Pois sellaiset ajatukset! Tuossa he jo tulevat. Oi, kuinka he ovat rakkaat. Näyttää siltä, kun tuo nainen olisi riipuksissa miehen käsivarressa.
Nyt on herttuan ja minun vuoro saada jotakin hauskaa toimeen, ja niin saattaa ehkä kohta tapahtuakin. Minä toivon, että voisimme olla niin onnelliset, että Teidän Majesteettinne olisi täällä, sitten ilomme olisi täydellinen.
Meiltä kiellettiin usein pienet ilomme ja meidät haettiin pois pihalta kuumaan tupaan lukua ja veisuuta kuuntelemaan. Mutta pääsyy oli kai siinä, että minä kouluun tultuani ja varsinkin ylioppilaaksi päästyäni irtauduin entisestä ja pääsin kiinni uuteen. Uusi oli samaa uskottomuutta ja vapaata ajattelemista, jota se niin usein on. Minusta tuli ensin epäilijä, sitten kieltäjä.
Ilomme häirittyi vaan kerran, ja se tapahtui vähän ennenkuin jätin hyvästi, kun Miss Mills sattui viittaamaan huomis-aamuun ja minä, paha kyllä, ilmoitin, että, koska minun nyt täytyi ponnistaa voimiani, minä nousin kello viisi. Luuliko Dora, että minä olin jonkunlainen yksityinen yövartia, sitä en saata sanoa, mutta se koski kipeästi häneen ja sitten hän ei soittanut eikä laulanut mitään enää.
Sitten äiti syleili häntä vapisevin käsivarsin ja saattoi itkultaan ja nyyhkytyksiltään tuskin sanaakaan lausua: »Jää hyvästi, Genoveeva, ja Jumala sinua johtakoon! Ah, en tiedä, mikä lienee kohtaloksesi suotu, sydäntäni kouristavat kaikenlaiset surulliset aavistukset. Sinä olit aina hyvä tytär, olit suurin maallinen ilomme, etkä milloinkaan meitä murehduttanut oi, pysy edelleen hyvänä!
Viimeiset lauseensa olivat seuraavaa laatua: "Laula neitsy Siijonin tytär hosiannaa ja hallelujaa Jumalan auringon alla. Me tiedämme, että meidän ilomme ja voittovirtemme, laulumme ja hyppymme se on, joka perkeleelle joukkoinensa pahimman korvapiston ja sappitaudin antaa.
Minä aloitan isäni testamentista "niin on Jumala mailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa;" ja sitten minä ajattelen krucifixiä ja Hänen rakkauttansa, joka kuoli meidän tähtemme; ja näitten valossa luen mielelläni kirjassani Hänestä, joka on korkein Hyvyys, jonka tahto on meidän lepomme ja joka itsessänsä on kaikkein ilojemme ilo ja ilomme, kun meillä ei ole mitään muuta iloa.
Onnellinen sattumus teille. Käyttäkää sitä nyt hyväksenne... Jumala teitä suojelkoon!" Sitten kääntyen Fridolin'in puoleen ja syleillen häntä viimeisen kerran, hän puhui: "Hyvästi, lapseni; on kenties väärin tehty, että annan sinun lähteä. Etenkin meitä itseä kohtaan; sehän on meidän ilomme, joka pakenee pois.