United States or Croatia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten levähytti hän pitkän päällystakkinsa lievettä vasemman puolisessa taskussa olevalla kädellään, ja hyvin vaatimattomasti katsoi taaskin minuun. Lähdemmekö? Minulla ei tahtonut henkikään kulkea, vastausta odottaessani. Kuinka varhain sitten lähtisimme? kysyi hän viimein. Sopisiko kahdeksan aikana? Kyllä. Saanko olla portilla Teitä vastassa? Kyllä, kiitoksia...
Ei hänellä ole hätäpäivää. Työtä saa niin paljon kuin tahtoo tehdä. HOMSANTUU. Niin, mutta RISTO. Ei hän minua kaipaa, älä sitä pelkää. Kiittää vain, kun pääsee. HOMSANTUU. Sinusta miehestään! Kuinka se on mahdollista? RISTO. Usko, jos tahdot, mutta niin on asiat. No, mitä tuumaat? Lähdemmekö yhteen matkaan? HOMSANTUU. Kun kysyn mummolta. RISTO. Mummolta?
"Hakisimme tuolta talon rannasta venheen ja ottaisimme tästä suunnan yli joen, sillä tuolta sillan kautta kiertämällä emme sitä pimeässä yössä löytäisi. Tästä kun suoraan menisimme tuonne joen rantaan ja siitä menisimme maalle ja rintamaan kohoaisimme tuonne kankaalle, niin siitä se löytyisi. Se on aivan lähellä tuossa jokitörmän niskoilla... Mitä teemme, lähdemmekö?"
"Se olkoon päätetty; vaan ensiksi täytyy minun puhua Margueriten kanssa." "Arvattavasti! arvattavasti! Puhukaa hänen kanssa illalla ja käykää minua noutamaan kun lähdette rautatielle. Lähdemmekö pikajunalla tänä iltana?" "Lähdetään tänä iltana." Oli jo myöhempi kuin Vendale luulikaan, kun hän pysäytti vaununsa tunnetun huoneen eteen Soho-Sqwaressa.
Tässä pussissa on kolme sataa pistole'a; ottakaamme kukin seitsemänkymmentä viisi; siinä on niin paljo kuin tarvitaan mennäksemme Lontoosen ja tullaksemme sieltä takaisin. Muutoin, olkaa huoleti, emme me kaikki Lontoosen asti pääse. Miksikä niin? Sentähden että varsin uskottavasti muutamat meistä jäävät välille. Lähdemmekö me siis jollekin taisteluretkelle?
Oh, tuota ei Eksköldin tarvitseisi sanoa toista kertaa. Kyllä hän, Hart, itsekin osasi pitää huolta töistään. Eihän hän ollut niistä puhunutkaan apua pyytääkseen, vaan pakoittaakseen ajatuksiaan toiseen suuntaan. "Lähdemmekö Alppilaan?" virkkoi Hart äkkiä, muuttaakseen puheainetta, ja yhdessä läksivät molemmat dosentit alas ylioppilastalon portaita.
»No mitä sinä olet sillä aikaa tuuminut?» kysyi Jori, kun he kääntyivät toiselle kadulle ja tulivat suojan puolelle. »Minä olen ajatellut että meillä olisi pieni mökki, jossa olisi kaksi kamaria.» »Miksi kaksi?» »Sinulle ja minulle.» »Vaan minkätähden kaksi? Minä ajattelin, että pyhänä lähtisimme ajelemaan yhdessä: lähdemmekö kahdessa reessä?» »Ei tietystikään.» »No niin no?» »No mitäs kun reki!»
Taikka jos niin on, jatkoi Soisalo, niin hän ei ole sinua ikinä rakastanut. Olen itsekin ruvennut sitä epäilemään. Antti sanoi sen niin raskaasti, että Soisalo päätti toistaiseksi lopettaa tämän keskustelun. Syntyi jälleen syvä äänettömyys. Lähdemmekö? kysyi Antti äkkiä. Hän oli nähtävästi hyvin hermostunut. Soisalo maksoi nopeasti.
TOLARI. Lähdemmekö sunnuntaina kirkkoon? MAIJA. Sunnuntaina menemme katsomaan sitä Tiuhtion torppaa. TOLARI. Mutta Turkasta ei tullut ottiatuota. Se ei ollutkaan unta, mitä kuulin ja näin. Auttakaa minua. Rakkaat ystävät, hakekaa Poika tänne. MAIJA. Haetaan, haetaan. Tolari, lähde sinä heti. TOLARI. Jos vain ottiatuota. Joka hyppää kuin ottiatuota.
VIKTOR. Niin, niin, sinä olet oikeassa. Oikeassa nyt niinkuin aina ennenkin. Kiitos, Alma, kiitos varoituksesta, se tuli kreivin aikaan. ALMA. Kiitos itsellesi! Nyt tunnen sinut taas omaksi veljekseni. Ja nyt hengitän taas helpommin. VIKTOR. Lähdemmekö pois? ALMA. Voinhan luottaa sinuun? Lupaatko tehdä asiat selväksi ja saattaa kaikki oikealle tolalle jälleen? VIKTOR. Mutta mitä sanoo Sylvi?