United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täällä paukkaa, hän sanoi yksinkertaisesti. Paukkaa vähän liiaksikin. Tanskanmaassa on jotakin mätää, jatkoi Soisalo vakavasti. Jälleen hyvä tuttu, kolmas jo tänä syksynä! Kuka? kysyi Antti vavahtaen. Luehan itse, pyysi Soisalo. Jälleen mies, joka vie kerällään kymmeniä pikku-eläjiä ja josta ei itse isä jumala taivaassa olisi voinut sellaista aavistaa. Antti luki.
Soisalo itse, joka kuitenkin oli korkean virkamiehen poika, mutta elämänsä varrella sentään sangen kauas vasemmistolaiseksi muodostunut, oli usein ihmetellyt, miten tuo Antin nykyinen maailmankatsomus voi olla oikeastaan sielullisesti selitettävissä. Epäilemättä se oli vaimon vaikutusta. Muuhun johtopäätökseen hän ei ollut voinut tulla, eikä voinut vieläkään.
Mitä hän on sanonut? Et ole ystäväni, jos nyt et lausu koko totuutta minulle. Soisalo huomasi, että se nyt oli lausuttava. Mutta koska hän ei itsekään koko totuutta tiennyt, täytyi hänen sovittaa sanansa varovammin kuin hän olisi tahtonut oikeastaan katsoen omaan sisälliseen varmuuteensa, johon hän tällaisissa tapauksissa oli tottunut ehdottomasti luottamaan.
Ei muuta kuin pulita rahat pois vain! Voi se johdattaakin miehen eriskummallisiin mietteisiin. Tuletko luokseni päivällisille? kysyi Antti äkkiä. Miksei, vastasi Soisalo hiukan hämmästyneenä, koska hän ei nähnyt mitään järjellistä syytä evätäkään kutsua. Milloin? Heti klo 3:lta, palvelijatarten vuoksi, näetkös, näin sunnuntaina. Me juttelemme tässä hetkisen ja menemme täältä suoraan. Eikö niin?
Heidän takanaan näkyi vaitelias hovimestari kunnioittavasti kumartavana. Täälläpä vasta näyttää hauskalta! huudahti käsiään taputtaen toinen tytöistä. Hyvä, että muistitte meitä. Meillä olikin niin äärettömän ikävä! valitti toinen. Emme tienneet, miten kuluttaa pitkää iltapäivää. Ja juuri silloin soi puhelin! Kaikki olivat nousseet tervehtimään. Soisalo esitteli.
Hyvä on. Siinä tapauksessa pistäydyn minä Kappelin puhelimeen. Hän meni ja palasi hetken perästä ilmoittaen, että Catanin rococo-huone oli vapaa. Hän oli tilannut sen ja samalla heille molemmille illallisen. Syödään sitten yhteinen Herran ehtoollinen, sanoi Soisalo. Hän oli jäänyt suihkukaivon luo ystäväänsä odottamaan.
Mielestäni sinä nyt oikeastaan olisit rakastajattaren tarpeessa... Pyydän, ei mitään kyynillisyyksiä, vaati Antti vakavasti. Minun vaimoni lähti vasta eilen. Tiedät, tai ainakin arvaat, ettei minun ole niin helppo unohtaa. Arvaan, oli Soisalo heti valmis vastaamaan, vakavaksi, miltei sydämelliseksi äänensä alentaen.
Tietysti he eivät ole kotona, lausui sosialisti epäilevästi. Soisalo kehastelee! Tuskin, vastasi Antti. Ei hänen puheensa juuri siltä kuulostanut. Minusta meillä oli varsin hyvä näinkin olla, huomautti idealisti. Minulla puolestani ei ole mitään kahta rikasta perijätärtä vastaan, lasketteli Antti. Ikävä vain, että heitä on ainoastaan kaksi, ja meitä on tässä kolme kilpakosijaa.
Suo anteeksi, sanoi hän hiljaisesti. En minä nyt itseäni ajatellut. Mutta minua ehkä? virkahti Antti humoristisesti. Enkä sinua, myönsi Soisalo. Minulla oli mielessä aivan toiset asiat.
Hänen sijassaan minä olisin ennemmin ampunut itseni kuin elävältä antautunut. Hän on koettanut tehdä niin, selitti Soisalo harvakseen, mutta hänet on estetty siitä. Miesparka! sanon minäkin. Mutta vielä enemmän kuin häntä itseään säälin minä hänen perhettään. Niin, se on totta, myönsi Antti. Perheen olin minä aivan unohtanut.