United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hart tiesi varsin hyvin, että ellei hän suostuisi Eksköldin pyyntöön, syntyisi siitä monenmoista hankaluutta. Hemmer, eläintieteen professori, tuskin hyväksyisi ketään muuta hoitamaan Eksköldin tointa zootomisella laboratoriolla ja vaikea olisi saada Yksityislyseoonkaan sijaista.
Kun he istuivat siinä kolmenkesken, tuntui Hartista kuin kaikki tämä olisi vanhaa tuttua hänelle. Anna oli aina ollut hänen elämässään, tietysti, vaikka hän nyt vasta oli hänet löytänyt. "Eksköldin pitäisi nyt olla täällä meidän kanssamme", sanoi vanha professori, ja sekä Anna että Hart hymyilivät, sillä kummallakin oli ollut sama ajatus, vaikka se ei ollut päässyt sanoiksi puhkeamaan.
Entä Hart, hänen ystävänsä, hänen rakkain "Jaa, jaa", keskeytti rouva Huovisen ääni Annan ajatuksia, "mene sinä vain Anna hiukan levähtämään. Kyllä nuoret täällä pitävät huolta teestä. Ja sitten huhuilemme teille kun tee on valmis." Anna astui Eksköldin kanssa ylös mäen törmää, jonka huipulta oli laaja näköala yli aavan meren.
Etkö soisi tätisi tulevan?" virkkoi Hart. "Voi sinua rakas poika raukka", hymyili Anna. "Elä nyt anna minun typerän pahan tuuleni huolestuttaa mieltäsi. Tietysti tahdon tädin ja Elsan tänne ja Eksköldin myös." "Mutta kuule, Anna, mikä johtui mieleeni muistaessani tätiäsi. Oletko huomannut mistä me aina yhdessä ollessamme olemme puhelleet?" Hart hymyili aivan kuin hiukan häpeissään. "Mistäkö?"
Tuossa ilmaantui jo Alppilakin heidän eteensä ja huolimatta tungoksesta onnistui Eksköldin hankkia heille pieni pöytä, jonka ympäri kaikki kolme asettui istumaan. Siitä oli hyvin monta vuotta kun Anna viimeksi oli ollut Vapunpäivänä Alppilassa. Sekö lie ollut syynä siihen, että kaikki nyt oli hänestä niin vierasta. Läheisimmässä pöydässä istuivat äskeiset tytöt sekä muutamia miesylioppilaita.
Hart näki hengessä Eksköldin hämmästyksestä sanattomat kasvot, joista ivallinenkin piirre oli hävinnyt ja kuuli kuinka hän vastasi: "Hyvä veli, minä lähden heti sinua saattamaan Lapviikkiin. Tämä näyttää todellakin hiukan vaaralliselta." Hart naurahti itsekseen.
Eksköldin mielilauseita on se, että muutamat ihmiset ovat luotuja yksin olemaan. En tiedä muutamatko vain ovat. Tekisi mieleni luulla, että kaikki oikeastaan ovat aiotut olemaan yksin, olivatpa ne naimisissa tai naimattomia ja ymmärtämään yksinäisyyttä, vaikka he eivät tahdo sitä ymmärtää. En minäkään tahtonut sitä ymmärtää. Voi, kuinka hartaasti koetin olla sitä ymmärtämättä.
Hyvä yhteiskunnallinen asema ja vanha, sointuva nimi! Olihan sekin jotain. Kauppa kuin kauppa! Eksköldin kasvoissa värähti kuin äkillinen tuska ja ajatukset tahtoivat väkisinkin kiitää muuanne, mutta hän oli tottunut hallitsemaan mieltään ja pysyttämään ajatuksia poissa siitä ainoasta asiasta, joka oli hänelle niin arka, ettei hän uskaltanut sitä itselleenkään tunnustaa.
"Tullaan kohta!" huusi Eksköld vastaan, ja sitten kääntyen Annaan hän kysyi tyynesti: "Tuletko Anna jo, vai lähdenkö minä edellä?" "Minä tulen kanssasi", vastasi Anna, johon Eksköldin täydellinen tyyneys vaikutti niin sanomattoman rauhoittavasti. "Ja nyt sinun pitää ottaa minun käsivarteni ja sallia minun täyttää holhoojavelvollisuuksiani", virkkoi Eksköld, tarjoten käsivartensa Annalle.
Hän ei ollut nähnyt tätiään moneen vuoteen, Elsaa ei ollenkaan sen jälkeen kun hän kymmenen vuotta sitten läksi tätinsä kotoa. Ja nyt he aikoivat muuttaa tänne ja heidän läsnäolonsa tulisi aina muistuttamaan niitä aikoja, jotka hän tahtoi unohtaa. Eikä hänellä ollut ketään, joka auttoi häntä unohtamaan. Ei ollut ketään, jolle hän olisi voinut huojentaa mieltään. Hän muisti äkkiä Eksköldin.