United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Enkä tätä vanhaa tavallista leninkiä riisuessani tarvitse mitään apua. Hyvää yötä, hyvä täti! Herättäkää minut aikaisin huomenna, että ehdimme junaan." Hän suuteli tätiään sukkelasti ja juoksi hyvin nopeasti ylös portaita myöten pimeässä.
Ainahan minulla toki on Aatulle antaa. Kun, näet, vielä muistaa tätiään! Istuhan nyt, että saan tämän vellipadan pois tulelta, ei sen enää tarvitse kauan kiehua." Aatu oli kuin tulisilla hiilillä. Hänelle oli joka silmänräpäys kallis. Viimein täytyi hänen ruveta hämmentämään velliä, siksi aikaa kuin täti haki rahoja kätköistään.
"Lapsetko? no, ne edes ovat ihmisempiä ja puhuttelevat tätiään!" Molemmat katsoivat akkunasta ulos. Poika Antti, yhdeksän vuotinen ja tytöt, Klara ja Liisi, kahdeksan vuotiset kaksoiset, olivat käyneet metsässä. Poika oli tehnyt itselleen kirjokepin ja tytöillä oli metsäkukista laaditut kimput. Juuri kuin mamseli Elsan kanssa istahti mättäälle, tulivat lapsetkin ulos metsästä.
"Ennen sinä tyydyit lätäköihisi ja minuun, mutta nyt sinä yhtämittaa puhut seuraelämän siunauksista. Se on kai evolutsioonia, vai mitä?" "Toivokaamme tyttöseni, ettei se ainakaan ole revolutsioonia", virkkoi ukko hymyillen. Iltapäivällä Anna läksi tätiään ja Elsaa vastaan veneellä, sillä laivat eivät poikenneet Haapasaareen, vaan aina kun oli sinne tulijoita, piti soutaa ulapalle laivaa vastaan.
Hän ei ollut nähnyt tätiään moneen vuoteen, Elsaa ei ollenkaan sen jälkeen kun hän kymmenen vuotta sitten läksi tätinsä kotoa. Ja nyt he aikoivat muuttaa tänne ja heidän läsnäolonsa tulisi aina muistuttamaan niitä aikoja, jotka hän tahtoi unohtaa. Eikä hänellä ollut ketään, joka auttoi häntä unohtamaan. Ei ollut ketään, jolle hän olisi voinut huojentaa mieltään. Hän muisti äkkiä Eksköldin.
Sillä he olivat rakastaneet toisiaan jo monta vuotta, aina siitä hetkestä saakka, kun Erland eräänä sunnuntain aamupäivänä tuli tervehtimään vanhaa tätiään, jolle Lovisa kävi lukemassa, ja siellä näki nuoren tytön. Hän esitettiin tytölle, puhui muutaman sanan, istui sitten ja katsoi kun Lovisa lopetti saarnan, jota hän luki ääneen vanhukselle.
Liisa nyökkäsi päätään; hän istui vastapäätä tätiään kalpeana, mutta tyyneenä ja katseli avonaisesti hänen ilmeikkäihin silmiinsä. Kerro nyt, lapseni, kaikki, sillä siitä päättäen, että tulit luokseni, voi olettaa sinun luottavan minuun; kunpahan vain voisin osoittaa, että olen luottamuksesi ansainnut. Kuinka alkoi teidän aviollinen epäsopunne?
Virginia kertoi siinä äidillensä, miten pahasti isotätinsä oli menetellyt hänen suhteensa, ensin tahtoen naittaa hänet väkisin, sitte tehden hänet perinnöttömäksi ja viimein lähettäen hänet takasin sellaiseen aikaan, jolloin hän voi saapua Isle de Franceen vasta myrskyisenä vuodenaikana; turhaan oli hän koettanut lepyttää tätiään muistuttamalla missä kiitollisuudenvelassa hän oli äidilleen ja lapsuudentuttavilleen, mutta oli häntä vain pidetty puolihupsuna tyttönä, jonka pää oli sekasin romaanihaaveista; hänen hellin toiveensa oli nyt vain saada nähdä ja syleillä rakkaita omaisiaan, ja olisi hän tyydyttänyt tämän halunsa jo samana päivänä, jos kapteeni olisi sallinut hänen astua luotsin veneeseen.
Ja eikös hän ollut hyvä, kelpo rouva, jota omin käsin hautaisin, vaikk'ei orpananikaan olisi? Ja eikös minun tule tehdä Kerstilleni mieliksi, hänen, joka hoiti tätiään hänen viimeisillä hetkillään, ja joka nyt laupeutensa tähden saa kärsiä? Mutta ... kepeät muijalle mullat, sitä raskaammat ukolle päivät". "No katsokaas, suntio", puhui nyt vieras.
Hänen täytyi lähteä, hänen täytyi tavata Knutia vielä tänä iltana. Hän puki päällysvaatteet päälleen, syleili tätiään, joka näytti liikuttavan hämmästyneeltä ja avuttomalta, ja sanoi: »Hyvää yötä, täti minä jään Hanna Strömin luo yöksi.» »Mutta, Kornelia, rakas lapsi kulta ajattelehan laupias Jumala, et suinkaan sinä aio » Hän puhui itsekseen.