United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja sitten seurasi nuoren vastavihityn munkkipapin ensimmäinen julkinen kirkollinen toimitus, hänen messunsa ja ehtoollisensa. Hänen ehtoollisensa, sillä katolisessa kirkossa nauttii, kuten tunnettu, pappi itse ehtoollisen ja muut tulevat siitä vain välillisesti, läsnäolonsa kautta osallisiksi.
Hänen läsnäolonsa tuli hänelle vihdoin tuskastuttavaksi, koska hän halusi olla kahden kesken Valdemarin kanssa. Päästäksensä hänestä, sanoi hän ystävällisellä katsannolla: "Minä toivoisin nähdä keksintönne vaikutusta. Lyijy padassa ei vielä voi olla jähtynyt. Koettakaa sitä siis jollakin muulla esineellä, että saisin tilaisuuden ihmetellä teidän keinoanne."
Hän ei ollut nähnyt tätiään moneen vuoteen, Elsaa ei ollenkaan sen jälkeen kun hän kymmenen vuotta sitten läksi tätinsä kotoa. Ja nyt he aikoivat muuttaa tänne ja heidän läsnäolonsa tulisi aina muistuttamaan niitä aikoja, jotka hän tahtoi unohtaa. Eikä hänellä ollut ketään, joka auttoi häntä unohtamaan. Ei ollut ketään, jolle hän olisi voinut huojentaa mieltään. Hän muisti äkkiä Eksköldin.
Esteri riensi pois kuin pakoon, haki Laurin ja tarttui häneen. »Ole minun kanssani, olethan, hyvä Lauri!» Sen jälkeen hän ei huomannut Elliä ennen kuin illallisen aikana, jolloin näki hänet toisessa päässä pöytää, vaan unohti pian hänen läsnäolonsa kiintyessään seuraamaan väittelyä, joka oli kehittymässä Laurin ja herra Levonin välillä.
Mutta ajatus, että Elli olisi siihen määrin jo tottunut sitä sietämään, ei antanut rauhaa Olaville. Parhaimmalla tahdollaankaan hän ei päässyt pois näistä mietteistään, jotka tulivat joka yö yhä kiinteämpinä häntä ahdistamaan. Ja vaikkei pastori ollut kotona, alkoi hänen läsnäolonsa kuitenkin tuntua joka paikassa. Kaikkialla oli merkkejä hänestä, joka täällä oikeastaan oli haltija ja isäntä.
Hän taputteli leikillisesti kaljua, korkeaa päälakeaan, joka niin sopivan ja sopusuhtaisen elämänlaakerin tavoin täydensi hänen rotevaa, tukevaa ja yhteiskunnallista olentoaan. Eikä Paavo Kontio nyt, yhtä vähän kuin ennen nuorempanakaan, voinut olla häntä kaikessa hiljaisuudessa ihailematta. Hänen läsnäolonsa vaikutti niin tyynesti ja turvallisesti.
Siinä luulossa, että tuosta porstuasta mentävässä kamarissa makaisi joku henkilö, meni hän sen akkunan taa ja naputti sormillansa hiljaa akkunaruutuun, ilmoittaen siten läsnäolonsa. Naputuksen jälkeen kuuli Matti selvästi, että huoneessa syntyi jotakin liikettä. "Avatkaa ovi!" sanoi Matti ja poistui kuistin eteen odottamaan oven aukasemista.
Kun hän sitten näki jonkun tulevan, puikahti hän tiehensä, ikäänkuin peljäten että hänen läsnäolonsa tällä paikalla nostais epäluuloja. Sitten lähti hän hyvin varuisasti palaamaan, seisoi ja tirkisteli kaukaa oliko kaikki entisellään, mutta nähdessään nuot kuvapatsaat hän taas kovin harmistui.
Teroitti silmänsä rovastiin ja piti varalla, ettei ainoakaan sana hänen huuliltaan korvien ohi luiskahtanut. Ja ajatuksiaan hän myöskin koetti hallita; mutta yhtähyvin hän aina tiesi säntilleen kohdan, missä Woldemar istui, ja tunsi hänen läsnäolonsa joka hetki elävästi sielussaan. Se väkisenkin häiritsi häntä ja esti täydellistä antaumista uskonnollisten liikutusten valtaan.
Oli sitäpaitsi aina erityisesti huolehtinut tästä puolikunnasta, joka oli muita jälempänä lasten lukutaidon ja kaiken sivistyksen suhteen. Minua hänen läsnäolonsa ei erityisesti ilahuttanut, sillä kansakouluasioissa en ole tottunut odottamaan mitään vilpitöntä harrastusta siltä taholta. Minusta hän ei nytkään näyttänyt tyytyväiseltä, vaikka oli huoleton olevinaan.