United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suun ympärillä oli tuo kärsivä ja vähän katkera piirre, jonka Olavi siinä välistä ennenkin oli huomannut... Hänelle tuli yht'äkkiä sääli häntä, halu pudistaa pois tuo surumielisyys ja tempaista hänet mukaansa. Hän oli jo huomannut, että hän voi sen tehdä. Useinkin, kun hän vain puhutteli häntä, kääntyi hänen puoleensa, hän ihastui ja ikäänkuin valkeni. Olavi oli mennyt ulos ilmaa tarkastamaan.
Ja kun hän lisäksi tunsi Juhanin, kylmeni hänen katseensa, ja suun ympärille ilmestyi jäykkä piirre. Mitähän ne nyt niin miehissä tänne tulevat! ajatteli hän niin kylmästi, että häntä itseäänkin pelotti. Varmaankin ne saivat isän uskomaan! Hän ei ollut tulijoista millänsäkään, toimitteli asioitaan eikä ollut huomaavinaan, vaikka hevonen ajettiin kuistin eteen.
Kreivitär Ebba Liewen, syntyjään Bertelsköld, oli sama jalo, suloinen nainen, jonka olemme tulleet edellisissä kertomuksissa tuntemaan, ja vaikka aika ja surut olivat noita hempeitä kasvoja vähän kalventaneet, oli kumminkin koko hänen olennossaan vieläkin sama älyn ja hyvyyden piirre, millä hän voitti kaikkien muiden sydämet, paitsi kylmän ja valtioviisaan veljensä.
Pieni yhteenveto edellisestä ei sentähden ehkä tässä liene poissa paikaltaan. Ensimmäinen piirre, joka pistää silmään kirjallisuutemme kehityskulkua tarkastellessamme on sen vähittäin tapahtuva yksilöllistyminen. Elias Lönnrot suli Kalevalassaan niin kokonaan yhteen kansallishengen kanssa, että sen takaa on vieläkin vaikea mitään yksityistä kirjailijapersonallisuutta erottaa.
Hän on pieni, sirovartaloinen ja hinterä nuorukainen, ei vielä kahtakymmentä täyttänyt. Otsa on korkea ja hyvin muodostuneilla, kalvakoilla ja sileillä kasvoilla sekä tummissa, teräväilmeisissä silmissä on omituinen askeettinen piirre, jonka niihin on tietysti luonut pitkällinen vankilassa olo ja alituinen tuijotus synkkään tulevaisuuden esirippuun.
Joka piirre, joka vivahdus ja ilme on kotoisin kuin eri maailmasta, ja kuitenkin he kulkevat työssään kuin vanha ja nuori hevonen, jotka ovat oppineet astumaan pellolla rinnan. Pikku pojille täytyi minun oikein nauraa. Kiidättäessään tavaroita rattailta taloon, hyppelivät he korkealle kuin kesälaitumelle lasketut vallattomat varsat. Toinen varsinkin hyppeli, toinen oli hiljaisempi.
Kasvot tosin eivät olleet säännölliset, mutta joka ainoa piirre niissä oli hentoutta, armautta, ja pitkäin ripsien alta näkyi silmät, niinkö luulette? ei! taivas sieltä näkyi, ei taivas, mutta kaksi taivasta; ja suu vaan ei, se on liian lauha sana suukkonen, tuommoinen pikkuruinen, täynnä vallattomuutta!... Sininen hame, lumivalkoiset sukat, ja kengät pienoiset kuin keijukaisen.
Sammunut oli loisto Lewenhauptin silmissä, eikä äskeisestä innostuksesta näkynyt mitään. Aseistaan luopuneen sotamiehen kaltaisena kääntyi hän ympäristönsä puoleen ja sanoi alakuloisena: Ei tässä muu auta kuin odottaminen. Vastenmielisyyden piirre synkisti Sprengtportin kasvot, kun hän vakavasti vastasi: Teidän ylhäisyytenne, nyt täytyy meidän käydä asiaan käsiksi ja toimia.
Hänen ryhtinsä oli suora ja jalo, hänen käytöksensä ystävällinen mutta käskevä ja jok'ainoa piirre hänen kasvoissaan ajoitti tavallista suurempaa henkistä älyä ja kykyä. Häneltä oli huolellisesti siivottu leukaparta ja pitkät viikset, joidenka huippuja hän tuon tuostakin oikean kätensä sormilla väänteli.
Ja koko tässä kuvauksessa on piirre, joka selvästi todistaa runon hengen olevan tiedon mystillisistä maailmoista kotoisin. Kun hieman tarkemmin ajattelemme tätä maailmanluomiskertomuksissa ilmenevää kolminaisuutta, huomaamme, että »pojan» selittäminen maailmaksi on liian ylimalkainen ja pintapuolinen. Tajunnan ja aineen yhtymisestä ei muitta mutkitta synny maailma.