United States or Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei kumma, jos Hart pelkäsi puhutella häntä. Eksköld riensi auttamaan takkia neiti Hemmerin päältä ja sanoi samalla: "Voin kertoa sinulle uutisen, Anna. Ensi viikosta alkaen tulen riistämään hauskan seurani Yksityislyseon opettajakunnalta ja ystäväni Hart astuu sijaani. Mitä arvelet?"
Eksköldin yksinäisyyttäkö? Totta oli, että hän oli yksin, mutta kukapa muukaan tässä maailmassa oli kaksin tai kolmin? Ja ylpeämpää ja itsetietoisempaa miestä kuin Eksköld sai hakemalla hakea. Mutta sittenkin Hartin täytyi sääliä häntä. Silloin tällöin oli joku katkera sana antanut Hartin aavistaa, mitä Eksköld oli saanut kokea.
"Voi, jos osaisi laulaa!" puhkesi Hart sanomaan melkein vasten tahtoaan. "Kiitä kohtaloa, joka on sinulta sen kiusauksen säästänyt", nauroi Eksköld, mutta Anna katsoi Hartiin ystävällisesti sanoessaan: "Te, tohtori, ette varmaankaan ole ainoa, joka niin on huokaillut." Annan ääni oli todellakin harvinaisen sointuva, sen huomasi Hart taas.
Sohva peräseinällä oli täynnä kirjoja, samoin kuusi tuolia ja kiikkutuoli. Nuoret miehet eivät kumminkaan näyttäneet tuota oudoksuvan. Eksköld siirsi kirjat sohvan nurkasta sohvapöydän alle, jossa niitä oli jo ennestäänkin, ja asettautui itse niiden sijalle. Samoin Hart nosti kirjat lähellä olevalta tuolilta pöydälle sekä istui tuolille.
Hartin ääni ilmaisi, ettei hän ollenkaan uskonut että kaikki "käy hyvin", mutta Anna ei vastannut sanaakaan, vaan kiirehti hänen ohitsensa alas portaita. Professori makasi tyynenä sohvalla laboratoriossa, mihin Hart ja Eksköld olivat hänet nostaneet, kun hän oli tuolissa istuessaan vaipunut alas. Eksköld ja vanha palvelija olivat hänen vuoteensa ääressä, kun Anna ja Hart saapuivat.
Se oli tuo huomaamaton, itsetiedoton tunne, joka usein vetää kahta yksinäistä toisiinsa. Mutta nyt oli Eksköld poissa, juuri kun Anna olisi tarvinnut hänen apuaan. Hart oli tullut sijaan, Hart, jonka omituisen puhuva, surumielinen katse herätti Annassa salaista sääliä, mutta jota hän pelkäsi yhtä suurella arkuudella kuin muitakin ihmisiä. Ei Hart häntä tarvinnut enemmän kuin muutkaan
Miksi hänkin juuri nyt oli eronnut koulusta? Kaikista Annan tuttavista tuskinhan hänellä muita tuttuja olikaan kuin Yksityislyseon opettajisto oli Eksköld aina ollut häntä lähinnä. Ei hän voinut selittää syytä siihen. Eksköld kohteli häntä niinkuin muitakin ylpeästi, usein purevastikin, mutta siitä huolimatta oli heidän välillään aina ollut joku salainen side. He viihtyivät toistensa seurassa.
Mutta voi sitä tuskaa, sitä polttavaa tuskaa, jonka tuo tieto synnytti! Yksin, yksin, se oli hänen kohtalonsa aina oleva. He saapuivat kohta verannalle, jossa rouva Huovinen hymyillen heitä tervehti. Anna läksi omaan huoneeseensa jättäen toiset istumaan verannalle, ja rouva Huovinen huomasi mielihyvällä, että Eksköld heti istuutui puhelemaan Elsan kanssa. Hart katsahti Annan jälkeen.
Muiden seassa Hart huomasi Eksköldin, jota hän ei ollut nähnyt moneen viikkoon, koska Eksköld oli muuttanut asumaan jonnekin Helsingin lähelle saadakseen olla rauhassa. Hart tervehti häntä etäältä ja Eksköld jätti heti puhetoverinsa ja tunki ylioppilasparven läpi vestibyylissä Hartin luo. "Olipa hyvä että tapasin sinut, niin saan kuulla kuinka menestyt minun monissa viroissani", virkkoi hän.
Eksköld oli määrätty väliaikaisesti hoitamaan professorinvirkaa ja Hartilla oli yhä vieläkin Yksityislyseon tunnit. Sen lisäksi hän kyllä koetti ahkerasti jatkaa tieteellisiä töitään, mutta eipä se ottanut onnistuakseen. Eksköldin kanssa hän ei aikonut kilpailla professorin virasta, se oli hänellä selvillä.