United States or Tanzania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikä ihmeellinen sattumus", sanoi mamseli ja juoksujalassa läheni vuodetta. "Oletteko te Elsan emäntä?" "Olen." "Voi taivasten tekijä! mitä minä olen saanut kärsiä, sitten kuin viimein mamselin näin." "Ei minunkaan elämäni ole aivan hauskimpia ollut; aina vaan yksinäisyyttä. Mutta kumminkin saanhan olla omassa rauhassani.
Silloin tällöin tuli joku veljeksistä Rosen'istä kysymään eikö hän vielä ollut muuttanut mieltänsä. Mutta tämä tapahtui ainoastaan harvoin ja häiritsi Wapun yksinäisyyttä ainoastaan noin neljännestunniksi. Eräänä päivänä pistivät auringon säteet tavattoman terävästi.
Silloin ei alakuloisuus enää vaivannut häntä; näiden äärettömien, salaperäisten sielullisten avaruuksien edessä hän tunsi juhlallista, vapauttavaa yksinäisyyttä. Mutta tullessaan maalle pikku tyttöjensä luo hän oli aina iloinen, lapsellisen iloinen ja vallaton.
Mutta jälleen joudun pois oikealta tolalta. Kaksikymmentä vuotta sitten minä matkallani oleskelin pienessä saksalaisessa S:n kaupungissa Rhein'in vasemmalla rannalla. Minä etsin yksinäisyyttä; muuan nuori leski, jonka kanssa olin tutustunut eräässä kylpypaikassa, oli saanut vaikutusalaa sydämessäni.
"Tulee toinen aika" oli mamma kerran sanonut: "ja saa nähdä kestätkö sinä yksinäisyyttä." Nämät sanat muistuivat hänelle nyt niin-niin elävästi. Ja jos se todella olisi tapahtunut muulloin, ei hän mitään olisi pelännyt, mutta juuri tähän aikaan! Georg oli ainoa elävä ihminen, joka muistutti hänelle vanhaa kotia ja menneisyyttä, ja joka vielä päälliseksi suri sitä mitä hänkin suri.
Ja lähtiessään hän sanoi Iisakille tarvitsevansa yksinäisyyttä ja lepoa Jumalansa kanssa keskustellakseen. Jumala veti häntä sormesta, kolkutti sydämeen. Ja niin hän lähti. Päivät kuluivat.
Kun tuo puhe tuli setä Juho vainajan lesken korville, sanoi hän: "se ei ollut Kanniaisen Juholla ensimäinen kerta". Kun häneltä kysyttiin: "mikä ei ollut ensimäinen kerta?" vastasi hän vaan: "aikapa hänen näyttää". Lautamies ei ollut iloinen tuon tapauksen perästä. Hän oli harvapuheinen ja umpimielinen, ja haki yksinäisyyttä; milloinkaan ei oltu hänen nähty noin alakuloisena olevan.
Ettekö te nyt kaipaa hiljaisuutta, yksinäisyyttä, ettekö ole tehnyt sitä kertaakaan? Te ette hiljaisuutta häiritse. Minä olen kuin yksin, rikkaampana vain. Yksin ja kuitenkin kaksin, välähti Toinin mielessä ajatus. Mitä se tiesi? Eikö sitä kaikkein suurinta, sitä että tunsi: minä olen löytänyt oman olemukseni täydennyksen, oman olentoni ehjäksi tekijän? Mutta jos se sitä tiesi?
Kun hän oli tottunut seuraelämään, niin ei hän voinut kärsiä yksinäisyyttä, jonkatähden hän jo kolmantena päivänä tulonsa jälkeen meni päivällisille Troekuroville, jonka kanssa oli joskus ollut tuttava. Ruhtinas oli noin viidenkymmenen vuotias, mutta hän näytti paljoa vanhemmalta. Hekumallinen elämä oli turmellut hänen terveytensä ja painanut siihen pysyväisen leimansa.
Mutta hänen oli niin äärettömän hyvä olla tämän mykän ajatuksenvaihdon jälkeen, ettei hän ollenkaan enää tuntenut yksinäisyyttä eikä loukkaantumista, vaan koskettaen kädellään eväskorin päällä olevaan vaippaan kysyi kauppaneuvoksettarelta eikö olisi syytä viileyden vuoksi ottaa sitä hartioilleen. Todella, antakaa vaan tänne, sanoi rouva peräpenkiltä, ojentaen kätensä vaippaa ottamaan.