Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. toukokuuta 2025
Keskustelu Eksköldin kanssa oli vaikuttanut häneen niin masentavasti, että hänestä tuntui kuin hän ei ikinä enää voisi mitään ehyttä elämästään rakentaa. Kaikki nuo pitkät, kuluneet vuodet hän oli kulkenut hautautuneena itseensä ja omiin huoliinsa ja ollenkaan hakematta selitystä siihen, mikä salainen vetovoima häntä aina veti Eksköldiin enemmän kuin muihin.
Eksköldin luo valittamaan kuinka kurja hän ja koko maailma oli. "Hyvä veli Eksköld, ota osaa huoliini! Minä olen valheellinen pelkuri. En voi tehdä järkevää työtä, sillä ajatukset harhailevat milloin missäkin ja minä kaipaan, kaipaan, kaipaan, kuin sentimentali koulutyttö!"
Ukko Hemmer koetti leikinlaskulla vastata Eksköldin katkeruuteen. Nuoret miehet naurahtivat ja vanha professori jatkoi: "Luojan kiitos, että sinä Eksköld et koskaan mene naimisiin etkä siten joudu hukkaan tieteeltä." "Oh! Onko setä niin varma siitä? Päinvastoin olen ajatellut, että kun saan riittävät tulot, hankin oman kodin." "Ei, ei poikaseni. Perhe-elämä ja tiede eivät sovi saman katon alle.
"Rouva Huovinen", kuului äkkiä Eksköldin iloinen ääni, "tässä on erittäin mukava kivi istuimeksi, jos suvaitsette." Ja rouva Huovinen suli heti lempeäksi sekä asettui kivelle. "Minun täytyy", lisäsi Eksköld yhtä iloisesti, "viedä Anna hiukan kävelemään.
Anna oli taas isänsä ja Hartin sekä Eksköldin parissa Haapasaaressa. Mutta ei tahtonut heidän suhteensa enää tulla entiselleen. Oli kuin jotain olisi särkynyt siinä. Hart oli päättänyt puhua suoraan Annalle ja kysyä, mikä oli syynä siihen, että heidän välinsä kaikesta huolimatta oli muuttunut, mutta osittain Eksköldin läsnäolo, osittain outo pelko pidätti häntä siitä.
Oh, tuota ei Eksköldin tarvitseisi sanoa toista kertaa. Kyllä hän, Hart, itsekin osasi pitää huolta töistään. Eihän hän ollut niistä puhunutkaan apua pyytääkseen, vaan pakoittaakseen ajatuksiaan toiseen suuntaan. "Lähdemmekö Alppilaan?" virkkoi Hart äkkiä, muuttaakseen puheainetta, ja yhdessä läksivät molemmat dosentit alas ylioppilastalon portaita.
Hart kääntyi ympäri, ja siinä seisoi juuri tohtori Arvid Eksköld, toinen eläintieteen dosentti, jota hän äsken oli ajatellut. Parempaa seuraa Hart ei olisi voinut toivoa sillä hetkellä. Jos mikään maailmassa oli omiaan pysyttämään häntä tasapainossa ja masentamaan kaikki tunteenpurkaukset, oli se juuri Eksköldin kylmän kohtelias hymy.
"Tietysti", hymyili Eksköld, "vaikkei minusta Anna tosin ole niin aivan pikkunen perhosiin verraten." Anna ojentihe suoraksi hymyillen iloisesti, vaikka Eksköldin ääni tuntui hänestä sanovan enemmän kuin sanat. Rouva Huovinen katsoi moittivasti tuota ryhmää. Joko nyt Eksköldkin rupesi Annaa liiaksi huomaamaan? Ei, se oli sula mahdottomuus. Mutta siltä nyt todellakin näytti.
Tietysti kohtalo sen oli niin määrännyt, jotta hän näyttäisi vielä lapsellisemmalta silinterihattuisen Eksköldin vieressä. Anna käänsi äkkiä puheen kouluasioihin, joista opettajille aina, luojan kiitos, kestää puhetta aivan loppumattomiin.
Ei hän sillä tietysti ollenkaan tahtonut sanoa, ettei Anna olisi tehnyt kaikkea mitä tehdä saattoi. Anna oli kuullut kaiken tuon niin usein, että hän oli jo aivan lakannut tuntemasta mitään. Jos hän jotain tunsi, oli se vain hiljaista riemua siitä, että hän oli saanut olla isän ja Eksköldin ja Hartin kanssa omassa pienessä piirissään isän, tuon rakkaan vanhan isän viimeisinä hetkinä.
Päivän Sana
Muut Etsivät