Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Jo oltiin Alppilaan pääsemäisillään kun toverimme lopetti juttunsa, silloin tuo jo oli aikakin lopettaa. Vaikka hän oli koettanut kertoa sen leikillisesti, oli hän paikotellen itse näyttänyt melkein liikutetulta sen surullisesta puolesta. Me kumminkin uskallettiin hieman epäillä tuota runollisuutta.
Oh, tuota ei Eksköldin tarvitseisi sanoa toista kertaa. Kyllä hän, Hart, itsekin osasi pitää huolta töistään. Eihän hän ollut niistä puhunutkaan apua pyytääkseen, vaan pakoittaakseen ajatuksiaan toiseen suuntaan. "Lähdemmekö Alppilaan?" virkkoi Hart äkkiä, muuttaakseen puheainetta, ja yhdessä läksivät molemmat dosentit alas ylioppilastalon portaita.
Tulihan se, astui rohkeasti häntä kohti ja lakkiaan heiluttaen niin tutusti sanoi: "hyvää huomenta, neiti Lundberg!" Ihmisiä oli jo kertynyt ylioppilas-talon edusta täpösen täyteen. Kaikki odottivat, milloin "ne lähtevät" ja moni heistä oli päättänyt lähteä mukaan aamukahville taikka huomenryypyille, toiset ruotsinmielisten kanssa Kaisaniemeen, toiset suomimielisten kera Alppilaan.
Samassa ovikello soi. Outo säpsähdys värähti läpi hänen ruumiinsa. Odottiko hän jotain? Hart ja Eksköld olivat vielä jääneet istumaan Alppilaan. Nuori, vaatimattoman näköinen ylioppilas astui heidän ohitsensa ja tervehti Hartia. "Kuka?" kysyi Eksköld. "Yksi kuuntelijoistani yliopistossa, harvinaisen lahjakas poika.
Mutta Hannan mielestä oli se kuitenkin kuin sovittu, ja nyt se sopimus tänään vahvistettaisiin. Hän tuli yksin Alppilaan, jonne jo suurin osa muita osanottajia oli ennen häntä kokoontunut. Hra Lind oli hänkin juuri tullut, nähtävästi eräiden neitosten seurassa, joilta juuri auttoi päällysvaatteita yltä.
Alppilaan tullessaan pisti hän vielä uudet rillitkin nenälleen, »että näyttäisi oikein herraspojalta». Päivä oli kaikille juhlapäivä, mutta Anterolle kaikista enimmän. Olisi voinut luulla siitä innosta päättäen, millä hän lauloi ja joka näkyi hänen silmistään ja hänen poskistaan kuvastui, että hän oli vasta vuoden vanha ylioppilas, ensi kertaa vappua viettämässä.
Seuraavana päivänä, kauniina, auringonpaisteisena sunnuntaipäivänä, ilmoitti Alli aamiaispöydässä, että hän useiden nuorien neitojen kanssa lähtisi kävelylle Alppilaan ja joisi siellä kahvia. Hanki oli mainio ja muutamat herrat muiden joukossa myös Witikka ajattelivat saada pienen hiihtokilpailun toimeen. Ah, minä tahdon myöskin tulla mukaan, huudahti Sanni eloisasti.
"Sehän sopii vallan hyvin." Ystävät läksivät astumaan Alppilaan päin. "Paha juttu, kun tohtori on kieltänyt tupakkaa polttamasta," arveli toinen vähän ajan kuluttua. "Hyvin se on paha." "Minä arvelen kumminkin, ettei kelpo sikari juuri mitään vaaraa tekisi. Minulla taitaa vielä olla mukana matkaltani muutamia." "Taitaapa minullakin vielä olla pari kappaletta."
Me kävelimme silloinkin sunnuntaiaamusta Alppilaan tätä samaa tietä, ja kauppaneuvos näytti meille ylpeydellä, että tuossa se on hänen puotinsa, siinä hän viikon uutterasti juoksentelee tiskinsä takana ja koettaa hyötyä liikkeestään, ja odottaa innolla sunnuntaita, jolloin hän pääsee viikon vaivoista nauttimaan elämää ja onnea.
Hän laulaa... Sepä on kummallista! Hän on muuten aina niin totinen, kuin olisi hän ketulta syönyt armovuodet tai kaikkea tuota. Olen niin iloinen ja tyytyväinen! Olen aina istunut vaan kotona. Vai aikoo herra mennä »Alppilaan» tänä iltana. Henrikson. Piru vieköön! Piika kuuli! Maiju. Mitäs rouva sanoo siitä? Henrikson. Ole vait! Et sinä sitä ymmärrä. Maiju.
Päivän Sana
Muut Etsivät