United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, sinä voit uskoa minua kun sanon, ett'ei kukaan olisi voinut olla, parempi minua kohtaan, kuin Aslak silloin oli". Ja Liv kertoi heistä kaikki, ja, joka kerta kun hän mainitsi Aslakin nimen, hellitteli hän erityisellä hellyydellä tuota nimeä. Sanat soivat silloin aina niin hempeästi, jospa surullisestikin. Gunnar kuunteli Livin kertomisia, pöytään nojautuneena ja katsellen maahan.
Ja sitten tulivat lapsuuden muistot, jolloin hän istui kasvatus-isänsä huoneessa ja kuuli hänen puhuvan Jumalasta ja autuudesta, kuolemasta ja tuomiosta. Oli niinkuin Liv vetäisi kaikki nuo esille, ja hän pelkäsi sitä. Kerran oli hän pyytänyt Livin lukemaan itsellensä tuhlaaja-pojasta. Oliko hän nyt muuta? Hän oli eroitettu sekä Livistä että Jumalasta. Huh! tätä ei hän kestänyt!
Huhu tiesi kuitenkin, että hän oli kysellyt Liviä missä vaan oli sopinut. Livin sydän tykytti, kun hän sen kuuli. Herra Jumala, jos hän tietäisi Livin olevan niin likellä mutta vielä hän ei tohtinut mainita mitään, niin kauan kuin Aslak oli vastahakoinen. Aslak Braaten oli ollut yli kuukauden ajan uuden isäntänsä luona. Kesä oli kulunut, sato korjattu.
Aslakin ääni vapisi vihasta. Hän aikoi juosta Livin ohitse, mutta Livin silmät häntä katselivat, nuo luottavaiset, hellät, totiset silmät. "Aslak! Aslak! voitko minua pettää näin", kuuli hän, ja kolkolle kuului ääni, joka sen lausui. Hän häpesi ja jäi seisomaan. Nyt heitti hän kepin myttyineen kivelle ja juoksi Livin luo.
Näin hän istui Livin vieressä, pitäen hänen kädestään kiinni ja tarkastellen jokaista liikahdusta hänessä samalla huolella kuin äiti sairaan lapsensa vuoteen vieressä. Hän kohensi tyynyä, kääri peitettä paremmin hänen ympäri, kun hänen oli vilu, kuunteli jokaista hengenvetoa ja koetti valtasuonta, tykyttikö se kovasti. Välistä kumartui hän suutelemaan lasta.
Sinä olet multa voimani ryöstänyt, Liv, en saa sulta mitään rauhaa, sinä olet mielessäni yöt ja päivät oi, voisitko minua rakastaa?" Hän tarttui Livin käteen ja painoi sitä rintaansa vasten; sanat tulivat niin tulisina hänen huuliltansa, hän ei itse tietänyt mitä puhui. Liv päästi rukkinsa; rintansa aaltoili, hän ei tietänyt mitä ajatella. Viimein laski hän päänsä käsihin ja purskahti itkuun.
Guron silmät katselivat häntä vakoen, hän ei tohtinut koskea tuohon haavaan. Samassa kuului ääniä, jotka lähestyivät. Olivat joukon muita jäseniä, jotka vetivät esiin erään vaimon, lapsi sylissä. Hän oli kysellyt Aslak Braatenia. Aslak hypähti jalkeille ja jäi seisomaan, ikäänkuin suonenvedosta, suu ja silmät selällään. Oliko se unta? Tuli leimahti jälleen, ja hän näki Livin.
"Muista äskeistä lupaustasi, sanoit tahtovasi seurata tule tule!" Livin silmät tuijottivat häneen ja hän lausui vaan samalla, sydäntä vihlaisevalla äänellä: "Aslak! Aslak! että taisit minua pettää!" "Ei, ei! älä sano sitä Liv, sillä se viilaisee sydäntäni. Muista ", hän kumartui ja kuiskasi jotain Livin korvaan. Mutta silloin ei Liv enää kestänyt. Hän itkeä nyyhkytti.
"Niin, nyt minä seuraan minne vaan menet", vastasi Liv, laskien päänsä hänen rinnalleen. Mikä kirkastus Livin kasvoissa, kun hänen päänsä lepäsi Aslakin rinnalla! Ken olisi voinut tämmöistä uneksua? "Ja sinä kun et ole ainoatakaan sanaa tästä sanonut". "Tuo sana on kielelläni pyörinyt monasti, tiedätkös, mutta minä pelkäsin että häpeisit semmoista kuin minä olen".
"No sinä saat tulla sitten kun olet valmis, minun täytyy kohta lähteä matkaan, Arvaappas kuinka hupaista tulee, Per on kyökkipäällikkönä ja siellä tulee olemaan hyvää ruokaa ja kaksi soittoniekkaa, hevosia valjastettuina sinisten ja punasten kärryjen eteen, vanha pappi saarnaa, ja siellä on koreita naisia usko pois, siellä on hauskaa". Livin kasvot säteilivät ilosta. "Oi, ei!