United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nousi siitä vyörivoille, vyörivoilta rinnoillensa, rinnoiltansa leuoillensa, leuoiltansa huulillensa; siitä suuhun suikahutti, keikahutti kielellensä, kieleltä keruksisihin, siitä vatsahan valahti. Marjatta, korea kuopus, tuosta tyytyi, tuosta täytyi, tuosta paksuksi panihe, lihavaksi liittelihe. Alkoi pauloitta asua, ilman vyöttä völlehtiä, käyä saunassa saloa, pime'issä pistelläitä.
Mertsi toistaa jännittyneenä: Heimojen kuopus... Mutta emme aina... Tänäpänä jännitämme mieskuntoisuutemme jousen! Kaksi miestä! Odotamme vastausta. Käräjämäeltä kuuluu pitkäaikaista hälinää URDIS Hätääntyneenä: Veeni ja mervi käyvät toisiinsa käsiksi ... kansa juoksee... Voi jumalat ja kaikki hyvät haltijat, nyt tulee tappelu!
Näin runo alkaa, ja pian se miltei pilkallisen tarkasti kertoo, kuinka neitseellisen ylpeä ja puhtaudestaan itsetietoinen Marjatta oli: Loppu oli, että »Marjatta korea kuopus, aina piikoina elävä» läksi lampaita paimentamaan. Jos nyt runo olisi todenteolla tahtonut tehdä pilkkaa tytön neitseellisyydestä, olisi se antanut tapahtumain toisella tavalla kehittyä.
Marjatta, korea kuopus, tuo on piika pikkarainen, piti viikoista pyhyyttä, ajan kaiken kainoutta. Syöpi kaunista kaloa, petäjätä pehmeätä, ei syönyt kananmunia, kukerikun riehkatuita, eikä lampahan lihoa, ku oli ollut oinahilla. Emo käski lypsämähän: eipä mennyt lypsämähän.
Sata on saanut katsomahan, tuhat ilman istumahan, sata neittä, tuhat naista, lapsia epälukuisin, ei ken koskisi minuhun, poimisi minun poloisen." Marjatta, korea kuopus, meni matkoa vähäisen, meni marjan katsantahan, punapuolan poimintahan hyppysillähän hyvillä, kätösillä kaunihilla.
Filosofia, useimpien tieteiden yhteinen emo, josta nämä historiallisen kehityksen kuluessa ovat irtaantuneet, läpikäy taas juuri meidän aikamme yhtä tyypillisistä murroskausistaan: sen rakkain helmalapsi ja kuopus, psykologia, sielunelämän tiede, yrittää nyt lopullisesti katkaista elimellisen siteen emoonsa ja tarmokkaasti vaatii itselleen tieteiden tasavallassa omaa riippumatonta alaa.
Iso saattavi sanoa, taatto taisi vastaella: "Mene, portto, poikemmaksi, tulen lautta, tuonnemmaksi, kontion kivikoloihin, karhun louhikammioihin, sinne, portto, poikimahan, tulen lautta, lapsimahan!" Marjatta, korea kuopus, tuop' on taiten vastaeli: "En mä portto ollekana, tulen lautta lienekänä. Olen miehen suuren saava, jalon synnyn synnyttävä, joll' on valta vallallenki, väki Väinämöisellenki."
Emo saattavi sanoa, oma vanhin vastaella: "Voi sinua, hiien huora! Kenen oot makaelema? Ootko miehen naimattoman eli nainehen urohon?" Marjatta, korea kuopus, tuop' on tuohon vastoavi: "En ole miehen naimattoman enkä nainehen urohon. Menin marjahan mäelle, punapuolan poimentahan, otin marjan mielelläni, toisen kerran kielelläni.
Emäntäkin oli rovastin jäljessä tullut pirttiin ja alkoi nyt kädellään osoitellen luetella. »Tämä on vanhin poika ja tämä siitä lähtien, mutta tästä välistä on se tyttö, joka on Jokikylässä naimisissa ja sitten on tuo, sitten tuo, sitten tuo, sitten tuo, sitten tuo ja sitten on tämä kuopus, jonka tämänkin korva on jo korvan tasalla.»
Mut kaikista, kaikista kauvimmaks ne loisti sen huonehen ikkunat kaks, joss' äiti se valvoi vuoteellaan ja vuotteli kuopustaan. Tuli kuopus se kerran kotihin. Oli sammunut ikkunan valo. Oli autio huone se armahin ja tyhjä, tyhj' oli talo. Mut kirkkomaall' oli kumpu uus ja kummulla humisi koivu ja kuus ja kasvoi kukkaset tuttavat, emon ennen kastelemat. Ja poika se matkasi maailmaan.