United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
*Laulu N:o 5.* Vait! Vait! Vait! Kenpä liikkui tuolla? Ken, ken? Enkö käynnin kuullut? En, en! Tuolla vuohi nuori, miss' on korkein vuori, huoletonna hypähtelee. Rastas lauluntansa lakkaa, unissansa yöhyt hiljaa henkäelee. KAARLO ja KUSTAA. Kuulehan, kuinka helkyttelee keijukainen! Hurmaavan näitkö katsehensa polttavaisen? Käypi ketterin kärpän askelin!
Itsekin talon isäntä, Talonpoika taitavainen, Arvelevi aikojansa, Kyselevi kyntömiestä, Alkajaapi aurojansa, Kyntövärkkiä kyhätä. Itse niin talon isäntä Kylvi sitten siemenensä, Ahot ensin, maat perästä. Itsekin Isä Jumala Siihenpä antoi apua, Kaunihimman katsehensa, Että lämpimän lähetti.
Hallin Janne se hoilottaa ja jalka on ulkona reestä, pappilan Manta se punastua voi Hallin Jannenkin eestä. Pappilan Manta se punastelee, kun Hallin Janne hoilaa, »Ja et sinä turhassa istu tyttö, kun istut polvilla noilla!» Pappilan Manta se katsehensa niin kauniisti alas luopi. Hallin Janne se kaupungista ne kulkuset uudet tuopi. Hei, Hallin Janne se ajelee sen Mantansa ikkunan alla.
Silloin se katkesi palsamipuu ja Manta oli pahoillansa. Janne se hoilasi: »kuinkapa lie sen elämänlangankin kanssa!» Ja Hallin Janne se hoilottaa ja Hallin Janne se juopi. Pappilan Manta se katsehensa niin kauniisti alas luopi. Hallin Janne on hampuusi ja puistaa pullon kaulaa.
Ja lapsuutensa leikki-toverille Nyt pappi muistoks kauniin kirjan toi, Ja Lotta vieno vivaht' enkelille, Kun lahjoittajaan katsehensa loi. Mut silloin säde silmäst' iski silmään, Ja säpsähtipä sydän-parikin; He kumminkaan tuost' eivät olleet millään, Vaan yhdistyivät toisten puheisin. Ja hauskast' aika vieri. Vieraat lähti; Jäähyväisiks viel' lasit kilisi.
Mutta unessani ilmestyvi Eteheni Herra kärsiväinen Kruunattuna orjantappuroilla, Ruoskittuna, vertavuotavana, Kuni pahin rosvo surmattava. Oi, ma kauhistuen alas vaivuin, Mutta Hänen katsehensa hellä Kyyneleistä katsettani kohtas, Ja Hän lempeästi lausueli: "Sinun kannan syntiesi kuorman."
Ne, jotka täällä näet, nöyrin mielin tunnusti Hyvyyden, mi heidät oli niin suureen älyyn kyvykkäiksi luonut. Siks oma ansio ja armon valo niin ylös nosti heidän katsehensa, heill' ett' on tahto luja, täydellinen.
Siksi vaan, vesi ett' oli syvänä uomassaan ja että he sillan ainoan ties olevan äärillä maailman. Paul Verlaine Syyskylmässä vanhan puistikon kaks varjoa esiin astunut on. On kuollut ja sammunut katsehensa. He hiljaa kuiskivat toisillensa. Syyskylmässä tuuli suhisee, kaks varjoa menneitä muistelee. Viel' lempemme vanhan muistatkos, sa? Mitä hyvää entisen muistelossa?
Ne, jotka täällä näet, nöyrin mielin tunnusti Hyvyyden, mi heidät oli niin suureen älyyn kyvykkäiksi luonut. Siks oma ansio ja armon valo niin ylös nosti heidän katsehensa, heill' ett' on tahto luja, täydellinen.