United States or Malawi ? Vote for the TOP Country of the Week !
»On tääll' joku viäl'.» Kustaa liikkui lyhyin askelin hänen luoksensa, sillä vossikan mekossa on mahdoton pitkiä askelia ottaa. »Ketäs sa tän' ehtoon' tatsuunalt' ookasit?» »Herra se kait tais' olla, vaikkei juur' ensimäist' rankia. Tonn' Eerikin karun päähän ma sen vein ja jämtist' se maksoi. Mutt' reissaavaisen ei piräis sitä niin nuukaan räknäämän, jos rookaa vähän isompikin raha...»
Kehuin sitä piirrettä, sanoin sen todistavan sydäntä ja hyvyyttä ja väitin, ottamalla vertaukseksi meidän karun ja jäykän suomalaisen luonteen, sitä pyrittäväksi päämääräksi. Mutta he eivät hyväksyneet tuota kehumista. He myönsivät tuollaisia merkkejä kansan luonteessa olevan, vaan väittivät sitä lapsellisuudeksi ja miehuuttomuudeksi, josta olisi irti pyrittävä.
Mutta vähitellen sen on täytynyt polvilleen laskeutua toiset puulajit ovat jo aikoja sitten uupuneet sitten ryömylleen, viimein maata pitkin, niin että kuusikko on muuttunut matalaksi kuin katajikko, aivan niinkuin saariston etäisimmillä kallioilla, kunnes ei sekään ole jaksanut kestää lumen painoa ja kylmiä tuulia ja karun kivikon niukkaa ravintoa.
Me saimme kauniin, karun maan ja talven pitkän, jäisen, me saimme suven valkean ja kevään kiitäväisen. Kuin pääskyn siipi välkähtää, niin katoo suvi meiltä. Me kevääss' unen poimimme, mut toden syksyn teiltä. Oi syksy, sinun maljastas suo meidän voimaa juoda! Suo meidän työhön uskoa ja aina uutta luoda.
Tämä hetki oli joka aamu hänen nykyisen karun ja yksinäisen elämänsä iloisimpia. Hänen kolkko työhuoneensa, joka oli illoin niin ahdistava kuin laivanruuma, kävi silloin oikein valoisaksi ja ystävälliseksi. Ja mikä oli parasta, se lämpeni. Siitä tuli jälleen ihmisten asuinsija. Liisa heittelehti vuoteellaan.
Mutta kerran oli hetki tuleva. Kerran hän oli seisova tuon miehen edessä pystypäin. Ja mittelevä miekkojaan hänen kanssaan. Siitä oli tuleva voimankoetus, paljon pahempi kuin Rabbingin äsken esittämä kaksintaistelu. Olihan Johanneksella vielä isänsä kostamatta. Mutta myös itsensä hän tahtoi kostaa, oman karun ja ankaran nuoruutensa.
Nousukkaana, nuoren kansan lapsena, uutistalon asukkaana, täytyi Oksasen sydämensä syvimmässä tuntea rajatonta kiitollisuutta sitä runoutta kohtaan, joka oli heittänyt ikäänkuin heleän hunnun yli hänen »karun, köyhän, pyhän» syntymämaansa.
He olivat usein nähneet kyyneleen herahtavan hänelle silmään, hänen kuunnellessaan heidän kertomuksiaan, ja ihmetellen olivat he jääneet muistelemaan tuota muukalaista, jonka sydän oli niin lämmin ja hellä, että silmä sai kyyneleitä vuodattamaan, kun kuuli kansan taisteluista karun luonnon kanssa.
Sen kehityksen loppupäänä täytyy olla maailmanrauha. Vasta se toteuttaa kristinopin sisimmän aatteen. Ilman sitä on turhaa puhua mistään lopullisista kristillisistä saavutuksista. Se on korkealla, mutta jos sinne ei päästä, ei ole päästy mihinkään, vaan kaikki jää puolinaiseksi. Pessimismin aika on ohitse, samoin karun kritiikin ja ivan.
Sa kyntäjä, sa kylväjä, on vakosi vain multaa. Syys vakosi, syys vaivasi, syys työsi kaiken kultaa. Me saimme köyhän, karun maan, me saimme kylmiä taivaan, me oomme auraan sidotut ja raadantaan ja vaivaan. Ei korpi anna halvalla, ei anna notkot, kunnaat, ei anna multa ilmaiseks ne vaatii kalliit lunnaat.