United States or Comoros ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vähäisen väliajan kuluttua sanoi: Mene vain, mun puolestani. Etkö sinäkin? kysyi taas vuorostaan mies. Sinnekö turniksia katsomaan? Niin ja kaalia. Olis pitänyt viedä meidänkin kaalia. Olisit vienyt. Mitä ne näin mökkiläisten kaalit sitte... Mökkiläistenkö? Entä jos oltaisiin vielä talosta? Niin mutta nyt ei olla. Onpa rahaa. Mitä se raha sitte. Saa sillä talon. No saa.
Ja sentähden varotteli Jukkea, ettei saisi hävitellä rahojaan vähäksi. »Semmoisissa asioissa ei saa olla naukumaijan poika eikä viiden pennin mies. Parempi on antaa rommakkolaisen odottaa siksi kuin tämä asia on läpi menty. Raha on jäämähän parempi, kuin on kesken loppumahan, on sananlaskukin. Eikähän rahat ruokaa tahdo, eikä paljoa paina.
Siihen on heti ruvettava paikkaa panemaan. Olisihan minulla kyllä se raha ja vähän enemmänkin, niinkuin tiedät, mutta säälittäähän sitä siihen panna, kun saattaisi tarvita parempaankin. Mihinkä parempaan? kysyi veljenpoika nyt uteliaan pikaisesti. Mutta sitten kuin jälkiään peittäen teennäisen hitaasti: Mikäs se nyt olisi sen parempaa?
LETTO. Kukas siihen pakotti? NEITSY JANNE. Hengenhätä. Oli ankara talvi. Olimme armon tarpeessa. Vasu kainalossa ja raha rinnassa kuljin talosta taloon ja lauloin. Voi kun on kylmä! Vaatteistani Jäljellä ei oo kuin riekaleet. Murheeksi muuttuu maailmani, Silmistä helmii kyyneleet. Riemua se toisi, Jospa joku oisi Köyhälle raukalle myötämielinen.
Hänellä oli mukanaan yhtä suuri raha summa kuin se, joka silloin niin eriskummaisella tavalla häneltä katosi, ja ratsasti nytkin samalla harmaalla tammalla joka, vaikka se jo oli sangen vanha, kuitenkin juoksi kompastelematta.
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, aukaisi rahaisen arkun, kimahutti kirjakannen; näytteli hope'itansa, verkaliuskoja levitti, kultasuita sukkasia, vöitänsä hopeapäitä. Verat veivät neien mielen, raha muutti morsiamen, hopea hukuttelevi, kulta kuihauttelevi.
Ehkä talon väellä olisi minulle jotakin työtä antaa, kyllä minä tekisin, kun vaan saisin hiukan ruokaa, muuta minä en pyytäisikään. Minulla ei enään ole evästä jälillä ja raha on kaikki mennyt. Mistä pitäjästä sinä olet kotoisin? kysyi äitini. Minä olen Piippolasta, Antti Mikkosen poika, Lauri. Mikä mies isäsi on?
Missä suhteessa mustasukkaisuus on moitittava. Päivastoin pilkataan saituria, joka on mustasukkainen aarteestaan, s. o. joka sitä itarasti katselee, eikä koskaan tahdo poistua sen luota peläten, että se häneltä riistettäisiin. Sillä raha ei ansaitse näin huolellista vartioimista.
ROOPE. Ja ottaisiko rustmestari talonpoikaisen tytön? Luuletko, että ottaisi? KALLE. Ottaa kun saa. Hyvälläkin mielellä ottaa; niin rikkaan tytön. Ei niitä juuri kahmalokaupalla sellaisia löydy. Raha se on kun komtieraa. ROOPE. Rahahan se on. Siksi se kai Purimoon tuppautui asumaankin, että saisi KALLE. Että saisi lähennellä itseään, niin. Kyllä sillä jo silloin oli mielet mielessä.
"Siinä olet sinä oikeassa, Annette kultani, siinä olet sinä aivan oikeassa; ne ovat vaan pieni raha, lausuu muuan kirjailija", sanoi kamreeri... "Niin", lisäsi rouva, "Annette on kyllä viisas kiintyäksensä sellaisiin". "Mutta, mamma!... Luuleeko mamma että mies milloinkaan ajattelee vilpittömästi; minä en usko sitä". "Totta kai, ne miettivät yhtä rehellisesti kuin me ... mutta..."