United States or Niger ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täällä, kuuletko, vasta kummia on tapahtunut!... Näillä sanoilla havahdutti Svenonia rouva miestään hänen mietteistään, Stella kuoli navettaan sill'aikaa kun sinä olit poissa. Svenonius nosti silmänsä ja näki edessään vaimonsa, joka epätoivossaan väänteli käsiään, karjapiian, joka itki katkerasti suosikkinsa kuolemaa, ja talonrengin, joka mytisti epäilevästi suutaan ja repi pellavaista tukkaansa.
Ei riitä ne kumpujen riemut nyt, ne on riemuja karjapiian, nyt passeja vaativi Pantheon ja arvoja akatemiian. Joko jouduit sa, tyttöni, allepäin? Me emme siis huoli heistä! Mut salli mun sentään varottaa sua vaanivan surman teistä. Yks surma suurin on tielläsi sun: elä irralla esteetikoista! Niin maistuvan marjan jos nähdä he saa, voi sattua yhtä ja toista.
En sitten kuin hänen edellisessä avioliitossaan... Niinkö? Onnettomat perheolot ehkä? Tjah! Miksi sitä nyt tahtoo nimittää... Hänhän oli nainut jonkun aktriisin, jonkun tuollaisen, te ymmärrätte, kevytjalkaisen... Minä ymmärrän. Täydellisesti. Sitäpaitsi aivan maatiaisen... Mitä lempoa? Eihän sitä sentään, vaikka olisi kuinka vapaamielinen, voi seurustella karjapiian kanssa! Ei luonnollisesti.
Silloin oli hänellä aina sateensuoja kainalossaan eikä katsellut hän oikealle eikä vasemmalle. Aino juoksi enimmiten Mari karjapiian kantapäissä tahi riippui hän Halvari rengin käsivarresta, kun tämä lähti hakemaan hevosta metsästä. Sen kylän sivistyneet pitivät ylioppilasta vähän omituisena, sillä hän ei juuri koskaan puhutellut ketään eikä koskaan mennyt kylään, kun häntä kutsuttiin.
Matkalla höyrylaivasillalta siihen taloon, jossa hän oli saanut opettajattaren paikan, ei hänellä ollut muuta, jonka edessä hän olisi virnaillut, kuin talonpojan renki, joka häntä kyyditsi, ja hän virnusteli siis hänen edessänsä ja sillä seurauksella, että tämä niin pian kuin oli saanut hevoisensa talliin, meni purkamaan kihlajaisensa karjapiian kanssa, jonka kanssa hän oli ollut kihloissa yhden kokonaisen ja neljänneksen vuotta.
Tuo perhe tuolla mahtoi olla Ylätaloista... Ja tuo, paksu vanha nainen, joka opetti poikaa hänen täytyi hymyillä sille hän ei ollut kukaan muu kuin Jörun'in karjapiian sisarentytär: häneen oli hän ollut niin rakastunut ja niin onneton siitä, että tytön täytyi palvella Haarstad'illa!
Oliko tämä pitkään, mustaan hameesen puettu tyttö, jolla oli niin valkoinen kaula, kalpeat, totiset kasvot, hieno, värähtelevä suu ja syvät, kosteat silmät, sama, joka niin iloisena juoksenteli karjapiian Marin perästä läävään ja joka kerran tanssiessa oli nojautunut hänen käsivarttansa vasten? Hän oli sama, vaan hän oli nyt paljoa solakampi ja kauniimpi kuin silloin.
Vähän aikaa neuvoteltua päätettiin, että karjapiian piti ruveta sisäpiian sijaan ja passata pöydässä, jonka jälkeen hänet lähetettiin piikain kamariin pesemään ja muulla tavoin valmistautumaan juhlallista komentoa varten. Kello seitsemän alkoi vieraat tulla. Seudun kaikki honoratiores olivat läsnä. Siellä papin ja vallesmannin, tohtorin ja tuomarin herrasväet.
Sen silmän kiilto oli kirkas ja tuore, karva puhdas ja liikkeet notkeat kuin tunturin porolla. Suussaan pureksi se verestä ruohoa, äsken aholta haukattua, ammahti ilmaan ja jatkoi naksavin nivelin matkaansa taloa kohti, josta päin pitkinä huhauksina viilteli ilmojen halki karjapiian houkutteleva iltahuuto. Mäen rinteessä on halme. Aita on isoista, mustista puista.
Hän oli paljon vanhemman näköinen. Hän kävi sauvan nojassa ja astui kankeasti. Nyt hän ei ilmestynyt enää pihalle auringon noustessa, lennättänyt palvelijoita heidän töihinsä, minkä itäänpäin, minkä länteen. Häntä ei enää tavattu pellolla työväen luona, eikä läävässä karjapiian luona, eikä väentuvassa ruoka-aikana.