United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Peggotty oli niin ylpeä ja iloinen siitä, että hän näki meidät, ettei hän tietänyt, mitä sanoa taikka tehdä, vaan pudisti kättä kerta toisensa perästä minun kanssani, ja sitten Steerforth'in kanssa, ja sitten taas minun kanssani, ja sitten pörrötti tuuheaa tukkaansa ympäri koko päätänsä ja nauroi semmoisella ilolla ja riemulla, että oli oikein lysti katsella häntä.
ESKO. Miksi eno häntä nuorasta hallitsee? IIVARI. Ystävyyden liite, näetkös. ESKO. Selittäkäät minulle asia. IIVARI. Etkö huomaa lyhyttä tukkaansa, piikkipartaansa ja pilkkua nenänsä vieressä? ESKO. Se suuri varas. SAKERI; Sama veitikka! IIVARI. Hänenpä nypistimme koreasti Puol'matkan krouvissa. ESKO. Mikä onni! IIVARI. Seittemän sataa riksiä vaan.
Mutta se oli jo toinen Edvard. Kun hän näki neitosparven asettuneen verannalle, hän pysähtyi, laittoi kaulahuivinsa uuteen solmuun ja kohautti tukkaansa.
Ei maksanut vaivaa kieltää, ett'ei hänessä olisi ollut vartaloa ja asentoa! hän oli kuin nuo lujat, notkeat mastot, jotka voivat kannattaa raskaita purjeita... Juu, oikeus on oikeus! ... se on komea vartalo ... uljas tukka; keltainen ja tumma sekaisin, vähän zehran kaltainen Triestin eläintarhassa; vaan kylliksi kaunis! hänen ei vaan pitäisi tehdä niskakäännettään vielä enemmän hispanjalaiseksi tekemällä tukkaansa tuommoista solmua ... hän on kylliksi kopea ilman sitäkin.
Hän palasi takaisin temppeliin ja kävi makaamaan noidan vuoteeseen, laitteli tukkaansa ja partaansa, jotta hän tuli noidan näköiseksi ja veti purppurapeitteen korviinsa, jotta kasvoista ei näkynyt juuri mitään. Heti kun hän oli laskeutunut vuoteeseen, kuuli hän surkeata valitushuutoa, ja hän tiesi, että kuningatar taaskin ensi työkseen piiskasi puolisoraukkaansa.
Iltatuuli puhalsi hänen ylitsensä, hän ei sitä tuntenut, yö tuli ja ijäti tyynet tähdet katselivat kummastunein silmin vapisevaa olentoa tuolla alhaalla, joka makasi yön kasteessa ja repi tukkaansa. Emäntä ei ole tänäkään yönä ollut kotona kuiskasi emäntä-piika aamulla toisille palvelijoille. Mitähän se toimittanee? Ja he painoivat päänsä yhteen ja kuiskasivat keskenänsä.
Oi, minun tulee oikein sääli miestä", lisäsi hän todellisella säälillä sekä pyyhkäsi kädellänsä harvaa, harmaata tukkaansa samettikalotin alitse.
"Ei, naapuri", sanoi Witt, "katsos vaan hänen tukkaansa, tiheä kuin metsä; ehkä se on santarmi?" "Ehkä vaan", sanoi Swart, "mutta musikantit sanoivat, että vanha Blücher seisoo täällä jossakin, häntä tahtoisin minä niin mielelläni nähdä. Hän seisoo tosin Rostockin torilla, mutta minä tahtoisin sentään nähdä, miltä hän näyttää täällä".
Ja hän kärsi, kunnes kuoli kiduttajainsa käsiin. Mutta silloin jyrähti torilta, kaduilta, katoilta ja ikkunoista uusi huuto, riemuhuuto: Ei luopunut! Ei tunnustanut! Ei alistunut! Suur'inkvisiittori raivosi ja tukkaansa repi. Mutta narri nauroi partaansa. Sillä se oli hänen neuvonsa, joka oli saanut koko kansan huutamaan silloin, kun yksi pakotettiin vaikenemaan.
"Miksi on täällä näin pimeä?" mutisi hän ja ojensi molemmat kätensä, "eikö ollut puolipäivän aika, ja eikö Damasko ollut varsin lähellä?" Tällöin alkoi Joel kovasti huutaa, valittaa ja repiä tukkaansa. "Ah, voi meitä, voi meitä, Herra Sebaot on hirmuinen Jumala! Onhan selkeä keskipäivä, ja tuolta vilahtelevat Damaskon valkeat katot. Voi meitä, voi meitä, mikä onnettomuus!"