United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Onko siellä sisällä ketään? kuului värähtelevä ääni ulkoa. Pellavatukkainen hiipi varpaillaan oven luo kuuntelemaan. Minä täällä olen, jatkoi vapiseva ääni, pehtoori Kron. Pellavatukkainen työnsi salvan syrjään, astuen sen jälkeen muutaman askeleen taapäin, kädet taskuissa ja katse herkeämättä kiinnitettynä oveen, ikäänkuin sisääntulija olisi ollut joku kauhea vihollinen.
Kalliorinteistä, kuusikkokummuista värähtelevä, kaukaisuuteen pakeneva kaiku, joka oman ääneni kertoi, eihän se puhunut minulle muuta kuin yksinäisyyttäni. Suorsa lahden perällä, rastas kummun kuusikossa, peippo rannan koivussa, ne kaikki lauloivat omaa onneaan kumppaninsa mielihyviksi. Kenen mielihyväksi minä? Omaksi mielihyväkseni. Mielihyväksenikö? Eipä tuosta ollut lisää.
"Topsy rukka, älä ole noin murheellinen! Minäkin pidän sinusta, vaikk'en olekaan tämän pikku vainajan kaltainen. Kyllä koetan auttaa sinua, että tulet kelpo ihmiseksi." Neidin kyyneleet ja värähtelevä ääni puhuivat enemmän kuin sanat. Siitä asti hän voitti tuon hyljätyn lapsen luottamuksen ja rakkauden. Hautajaisia valmistettiin, ihmisiä tuli ja meni.
Silmänräpäyksen ajan katsoa tuijotti Iisakki ovelle, hiivi sitte vuoteellensa takaisin ja vetäsi peitteen päällensä. Henkeänsä pidättäen hän sitten odotti siinä jotakin ja toivoi, että taas olisi alkanut kuulua tuo värähtelevä, vienon surullinen ääni. Hänen jokainen hermonsa tuntui pitkin pituuttaan olevan jännitettynä ja valtimon sykintä kuului selvästi korvissa. Muuta ei kuulunut kotvilleen.
Mutta silmät sattuivat katsomaan akkunaan ja ulkona huurteisissa puissa näkyi outo valo, kuin lyhdyn värähtelevä loimo. Samassa tuli mieleen että nyt ei ole kukaan lyhty kädessä liikkumassa. Siksi hän säikähtäen hyppäsi ylös, mutta tuntui peloittavalta mennä ulos niin, nykäisi isäntää olkapäästä ja virkkoi hätäisesti: »Mooses... Mooses! Kuule Mooses!» Mikä nyt?
Näin se virkaansa vihitään, tuo sanomattomasta autuudesta värähtelevä puu, ja tulee kaikista metsän puista valituksi valmistamaan iloista joulunjuhlaa kaikille linnuille ja kaikille muille pienille olennoille, jotka eivät voineet päästä hirveän lumivaltiaan käsistä ja joita se vankina pitää ja ankarasti vartioitsee.
Ja surun murtamat vanhemmat hyökkäsivät vuoteen ääreen, suutelivat noita huulia, joilta äsken oli lähtenyt elämän viimeinen värähtelevä leyhähdys, ja he itkivät, he nyyhkyttivät surunsa ilmoille. Heidän Blaisensa oli kuollut. Niinkuin Rose vuosi sitten, oli hänkin kuollut äkkiä juhlapäivänä. Heidän huonosti parantunut sydänhaavansa, revittiin taas auki.
Oliko tämä pitkään, mustaan hameesen puettu tyttö, jolla oli niin valkoinen kaula, kalpeat, totiset kasvot, hieno, värähtelevä suu ja syvät, kosteat silmät, sama, joka niin iloisena juoksenteli karjapiian Marin perästä läävään ja joka kerran tanssiessa oli nojautunut hänen käsivarttansa vasten? Hän oli sama, vaan hän oli nyt paljoa solakampi ja kauniimpi kuin silloin.
Talvisin hän nousi jo usein keski-yölläkin veisaamaan. Silloin kuului, jos sattui kuuntelija olemaan, saunasta värähtelevä, hopeanhelkkä virren ääni, joka ei enää tuntunut tulevan maasta, vaan suuren kirkastuksen korkeudesta. Jaanan odottamaton paluu oli mummon mielestä kuitenkin siksi merkillinen tapaus, että hän katsoi sen sopivan virrenvärssyn arvoiseksi.
Tupa oli synkkä kuin hauta, sillä luukut olivat kiinni, ja ainoastaan yhdestä raosta pääsi värähtelevä auringon säde sisään ja valaisi juuri kuva-enkelin pään kakluunilla, niin että enkeli näkyi hymyilevän. Amrei vaipui säikähtyneenä maahan, ja kun hän nousi ylös, oli setä ottanut yhdet luukut auki ja lämmintä ilmaa virtasi ulkoa sisään. Sisässä oli niin kylmä.