United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suloisena sunnuntai-aamuna he sitten olivat laskeneet hänet siunatun maa-emosen syliin. Tätä äitiä kaipaili nyt kirkkoherran silmä, ja siksipä hänen saarnaansa niin äkisti tuli uusi kohta. Hän alkoi puhua äidistä... Hyvä lukija! Eihän tarvinnekaan minun kertoa sinulle, mitä hän sanoi. Onhan sinullakin äiti? Silloin ymmärrät, mitä kirkkoherralla oli äidistä sanomista.
Lapset asettautuivat jo syömään pienelle pöydälle, mutta vanhin poika kaipaili veistään. Olihan se sinulla illalla, mihinkä sinä sen nyt panit, sanoi Anna Liisa. Malinen kuuli keskustelun ja mitä kaivattiin. Vihasta puristetuin huulin astui hän pöydän luo ja nakkasi veitsen pojan eteen. Tuossa on nuoren rosvonoppilaan veitsi, on tainnut työpaikalle unohtua. Pojan kasvot sävähtivät punaisiksi.
Mutta kaikki nämä loistavat kapineet, jotka häntä ensi päivinä olivat ihastuttaneet ne olivat nyt unohduksissa, sillä hänen ajatuksensa lensivät kauas hänen entiseen, köyhään kotiinsa. Hän kaipaili nyt kaikkia omaisiansa. Heitä muistellessansa hän avasi vähäisen piirongin laatikon ja otti sieltä kaikenlaisia makeisia, jotka olivat hänen säästämiänsä. Ne hän jakeli kolmeen osaan.
Ja kaihon kyynel päilyi kukkienkin kuvussa. Mitä kaikki kaipaili, mitä hänen oma sydämensä? Isä puhui rippikoulussa Jumalan rakkaudesta. Hän loi ihanteellisen kuvan elämästä, kuvan, jossa kaikki oli hyvää, kaunista ja rakastettavaa, ja ihmiset iloitsivat kuin kesäperhoset auringon lämpimässä valossa. Kaikki oli Jumalan tekoa ja kaikki oli kaunista, hyvää ja puhdasta, ihmisille iloksi luotu.
Hän meni ovelle. Kanat kuopivat maata ahkeraan ja Saunders loi häneen suvaitsevaisen katseen. Vajan takana aidan luona mustan ja valkoisen kirjava lehmä ammui lypsäjää; ja lie'astaan tatarvainion takaa Mikko vasikka kaipaili illallismaitoaan ja ruohoteetään. Mutta Mirandaa ei näkynyt, ei kuulunut. "Miranda!" hän huuti.
Rouva kaipaili ja haikaili, että sehän nyt hammassärkyä on kun viikkokausia kestää, ja lähetti Elsan tiedustamaan asian oikeata laitaa. Ilta alkoi hämärtää, kun Elsa lähti Punavuorille päin astumaan; väliin hän käveli, väliin juoksi, että matka kuluisi. Vielä oli päivän kajastusta, kun hän tuli mummon mökille. Hän yritti mennä ovesta sisään kuin kuuna päivänä, vaan ei päässyt porstuaankaan.
Niin suurta onnea ei Elsa voinut uskoa tapahtuvaksi itselleen, vaan sitä hän kuitenkin kaipaili ja haaveili. Hän uinaili ja ajatteli ikuista kesää, ruskottavaa iltaa, jolloin hän istuisi jossakin synkässä metsässä ja tulisi joku kaunis poika, joka rakastuisi häneen...
Päivän paisteessa kiilsivät kevätmetsän pihkaiset lehdet, kiilsivät päivin, illoin ja aamuin; vaan suru sumensi päivillä Reetan silmät, itku ne kiilloitti illoin, väsymys aamuin ummisti. Lohdutteli häntä tytär, viihdytteli vävy, vaan miestään yhä kaipaili sureva Reetta. Uutisen rintaan oli ehtinyt maamies ja viljoihin alkoi koskea sirppi.
Hyvin usein ei Laara viitsinyt tuota kiduttaa, hän keksi keinoja päästäkseen voimallisemman kimppuun, ja viimein se keino löytyikin. Mihinkähän minulta lakki hupeni? kaipaili kerran Tuomas ruualta päästyään. Jos sinä pistit sen suuhusi, ilventeli Laara istuen penkillä, toinen käsi selän takana suojassa. Ei minulla niin nälkä ollut, tuumaili Tuomas, jatkaen hakemistaan.
Tyynen mustista silmistä vieri kyyneleitä, hän kaipaili sanomattomasti kasvattiveljeänsä, mutta he lupasivat kirjoittaa toisillensa, ja se oli kumminkin vähentävä kaipausta. Manni juoksi vielä hyvästi sanomassa enollensa ja Maissille. »Kun tulen jouluksi kotiin», sanoi hän, »poikkean Pöyhkeälään teitä katsomaan.» Maissi hymyili.