United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli ikäänkuin suuttunut itselleen, että hän oli aikonut veljiensä tähden puhua muka jostakin vielä hienommasta rakkaudesta kuin siitä, minkä on yhdistäminen kaikkia ihmisiä eroituksetta. Hän oli nyt hän sen huomasi ajatellut saarnaansa veljiensä edessä eikä Jumalan. Mutta hän päätti muuttaa asian, ja jo tunsi kuinka rauha vuoti hänen sydämmeensä.
Hän kärsi yhä edelleen ja kuitenkin hän yhtaikaa tyytyi. Hän tunsi, ettei hän vieläkään, ei lähimainkaan, tahdo sitä mitä kohtalo tahtoo, ja sentähden hän piti ihan luonnollisena, että hänen on yhä kulkeminen kärsimyksen tiellä. Kun hän kirjoitti saarnaansa, oli tämä hänen sydämmensä totuus kumma kyllä joutunut ihan unohduksiin.
Reita hiipi lähemmä, painoi kasvonsa savureikään, joka oli vastalla tukittu, siirtyi ikkunaluukulle, löysi siitä raon, tähysteli sisään, muuttautui taas savureiälle ja poistui sitten kiireisin askelin samaa tietä, jota oli tullut. Yksinään istui pastori suuressa tuvassaan pöydän takana talikynttilän ääressä saarnaansa valmistellen.
Keurun seurakunnan kirkkoherra, Herpman, istui nyt kamarissaan syviin ajatuksiin vaipuneena, ehkä miettien päivän saarnaansa ja uneksien synkkiä haaveita siitä ankarasta melskeestä, joka nyt raivosi maassamme. Hänen näin istuissaan aukeni ovi, ja sisään astui nuori neiti, mainiten "hyvää huomenta" soreasti sointuvalla äänellä.
Hän ei enää moneen vuoteen ole kirjoittanut saarnaansa, vaan miettii ja ajattelee sitä viikolla. Ja vielä sunnuntaina ennen saarnaa hän sitä muistuttelee ja katselee raamattua. Nytkin hän niin teki, eikä ottanut huomioonsa, mitä sakaristossa tapahtui. Huomen virsi oli loppumaisillaan ja nuori pappi menemäisillään alttarille. Unilukkari otti kaapista messu-paidan ja tahtoi pukea sitä papin ylle.
Jonkun aikaa tämän jälkeen hän kulki tunteettomana, kunnes tuli lauantai, jolloin hän kirjoitti saarnaansa ja koetti kohota hengessä. Sunnuntai meni sitten tavallisissa kirkkotoimituksissa, mutta maanantaina hän, ajattelematta edeltäpäin, rupesi päivällisillä yhtäkkiä tekemään asiaa joillekin matkoille ja sitoi tahallaan itsensä äkkiarvaamatta näillä omilla puheillaan.
Ensin hiljainen, sitte juhlallinen hätäinen soitettiin molempia kelloja molempia yht'aikaa. Pappi ei lopettanut saarnaansa, vaan hyppäsi alas saarnastuolista. Hänen mieleensä muistuivat kertomukset entisiltä ajoilta, kun hätäkelloja soitettiin. Julmat kirgiisit ja kalmukit ja hänellä oli kotona nuori kaunis vaimo. »Kirkko palaa!» huudettiin. »Ei, vaan joku talo kylässä.» »Engelsmannit täällä!»
Eipä olekaan juuri helppoa panna lii'an paljon vaivaa saarnaansa, mikä ei suinkaan estä tekemästä alkua, keski-paikkaa ja loppua polvien varassa vaan päinvastoin vaatiikin sitä. Lii'an vähän joutaa kuljeskelemaan kadulla s.o. oleskella ihmisten keskellä elävästi ottamassa osaa heidän myötä- ja vastoinkäymisiinsä.
Vanha provasti, joka saarnaansa mietti ja raamattua luki, katsahti ylös klasi-silmäinsä päällitse ja näki kiistan nuoren papin ja unilukkarin välillä. "Mikä on?" kysyi hän. "Herra pastori ei ota kasukkaa päällensä, vaikka on rippi-pyhä," ilmoitti unilukkari. Nuoren pastorin nimi oli Samuel Santalainen, vaikka hän oli papillista sukua ja hänellä vanhempi sukunimi.
Manni oli suorittanut kandidaattitutkintonsa ja aikoi joulun jälkeen taas lähteä Helsinkiin lukemaan papiksi. Nyt hän oli kotimatkalla, mutta oli taas tavallisuuden mukaan poikennut Pöyhkeälään. Hän tahtoi viipyä Kylvöllä muutaman päivän ja päätti saarnata pyhänä kirkossa. Nyt hän kirjoitti saarnaansa, joka kohta olikin valmis.