United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Eläkä tillitä siinä, kun ihmisiä joka paikassa ympärillä kuhisee... Ei se itkemällä parane kuitenkaan, ei... Kun minä kerran sanon, ett'ei siitä mitään tule, niin ei siitä tule, usko se yhdellä sanonnalla, Lippa!... Anna vain tänne se sormus ... kun tahtonet kellon pitää niin pidä ... no!" tiuvasi Kalle. Vaan nytpä kerkesi jo Lippakin kauhtua.
Katkera kunniata polkeva armopala pyöri suussani, ja korvissani soi appiukkoni äskeiset hävittömät parjaukset. Olin melkein varma, että ukolla on semmoinen valta tyttönsä yli, että sen täytyy erota minusta pois. Mari kiepsahti syliini ja ilosesti lausui: »Ei me itkemällä eletä.» Tuo »me» lensi kuin nuoli läpi sydämmeni. Minä pyörähdin kysymään: »Mekö? Vieläkö sinä voit minuun luottaa?»
Eräänä kertana itkiwät molemmat wanhemmat riutuneen ja loppuaan lähenewän poikansa wuoteen wieressä. Woimattomuus, kun eiwät osanneet häntä mitenkään auttaa, särki niin heidän sydämensä ett'eiwät he kyenneet muuta tekemään kuin itkemällä sydäntänsä wuodattamaan. "
Nyt on toisin Surukaan ei poistu itkemällä, Luota Luojaan! onnen ohjat viel' on nytkin hällä. Näen mä, kasvaa tarhassasi onnen yrttiä kaksi, Onnen runsaan löydät kuluin ajan tuonnemmaksi!" Kyllä lauloi toivon lintu: lapsiss' onni koittaa, Siksi, kunnes onnen yrtit kuolon käsi voittaa.
Me koetimme kärsiä tätä useampia wiikkoja hiljaisina, mutta kiusanteko waan yltyi. Kun ei siitä mitään apua lähtenyt, koetimme itkemällä hellyttää heidän sydämiään, mutta ne waan paatuiwat.
Joskus hän kuitenkin piti puolensa, jolloin vähäinen perhekohtaus, "elämää täynnä", suoritettiin, joka päättyi joko niin, että Tapani sai pari ankarata korvapuustia tai niin, että hän uhkasi hakea paremman akan, ja tosiaanki lähti karkuun, jolloin Sofia lähti häntä palauttamaan ja torumalla sekä itkemällä sai Tapanin kotiinpäin kääntymään.
Arvaa sen, mikä mylläkkä siinä aluksi syntyy ja mitä tuhmuuksia ukko itsekin lopulta tuskautuneena tekee! No niin. Näin alkoi asia mennä. Tuossa puolen päivän aikana minä jo telkeydyin huoneeseeni ja itkeä tihistin, ensi kertaa näissä asioissa, vaikka eiväthän nämä lemmen asiat tietysti itkemällä sen paremmaksi tule. Mutta vihdoin tuli ilta. Vieraat olivat jo koolla.
Ei minkäänlaista kysymystä pyrkinyt esiin. Ajatukset olivat aivan rauhassa sittenkin, kun hän tyyntyi itkusta. Mitä puheli äidin kanssa, oli aivan tavallista, jokapäiväisiä asioita. Mitä hän tunsi, oli vain kuin hiljainen, mutta hyvin syvä huokaus, mikä pyrki esiin eikä koskaan tarpeeksi syvältä päässyt. Piti vähän väliä itkemällä koettaa sitä helpottaa.
Niin villiintynyt oli siis tämä olento, että häneltä näyttivät kaikki hyvän ja pahan käsitteet sekaantuneen. »Ja mitä eilen hait kylästä?» kysyi Boleslav uudelleen. »Eilen no, täytyyhän hänet toki haudata! Aika tulee, herra, aika tulee. Itkemällä ei hän tule maahan, ajattelin itsekseni.» »Oletko sitten itkenyt?» kysyi Boleslav halveksivasti. »Olen», vastasi Regina. »Eikö minun olisi pitänyt?»