United States or Papua New Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Teidän tyttärenne on kertonut minulle, sanoi Barbox Veljekset, yhä vielä vähän jäykästi ja kainostellen, ettei hän koskaan voi olla istuallaan. Ei, herra, eikä ole milloinkaan ollut. Hänen äidillänsä, nähkääs, joka kuoli tämän tyttösen ollessa kaksi kuukautta toisella vuodella, oli välistä sangen pahat kouristukset, ja kun ei hän koskaan ollut kertonut minulle niistä, niin ei osattu olla varoilla.
Vieras torjui kädellään tuon ajatuksen, ja Lamppu vastasi tähän luottamuksen osoitukseen uudella kierrolla. Teillä on vaivalloinen virka, arvaan minä, sanoi Barbox Veljekset, kun Lamppu kiertonsa jälkeen paistoi entistään rasvaisemmalta. Lamppu aloitti: Eipä juuri liioin , mutta hänen tyttärensä kiirehti kesken puheen: On kyllä, herra, hänen virkansa on oikein vaivalloinen.
Barbox Veljekset katsoi häneen harmistuneena. Sepittää pieniä lystilaulun tapaisia ja, mikä vielä vaikeampaa, laulaa niitä perästäpäin, sanoi Lamppu, niin kävi se aivan vastoin luontoa, sen se tosiaankin teki. Lampun silmässä kiilsi jotakin, joka ei ollut öljyä.
Kuinka te voitte, Lamppu? Tähän Lamppu vastasi: Kah, matkustamaton matkustaja! Kuinka te voitte, herra! Ja he löivät kättä Lampun tyttären suureksi ihmeeksi. Olenpa tuon yön jälkeen käynyt teitä katsomassa ainakin puolen tusinan kertaa, sanoi Barbox Veljekset, vaan enpä ole milloinkaan tavannut teitä. Niinpä kuulin, herra, niinpä kuulin, vastasi Lamppu.
Se on tautina minussa, sanoi Barbox Veljekset, hilliten itseänsä ja nähtävällä vaikeudella koetellen niellä alas jotakin, että aina, tästä asiasta puhuessani, joudun harhateille. En tiedä kuinka satuinkaan siitä puhumaan. Minä toivon sen tulleen siitä, että ennen muinoin kerran mielettömästi luotin erääsen naiseen, josta seurasi katkera pettymys. En tiedä. Nyt olen kokonaan harhateillä.
Sairas ojensi oikean kätensä, kumartui käden yli, joka tarttui siihen, ja suuteli sitä. Kiitos, kiitos! Kyllä saatan sanoa voivani hyvin ja olevani onnellinen. Se on oikein, sanoi Barbox Veljekset. Minun mieleeni johtui, Tresham voitteko siirtyä hiukan, niin että saan vähä sijaa tässä?
Niin kyllä, laulanhan minä lapsi kultain kanssa, jos sitä lauluksi voi sanoa. Barbox Veljekset loi silmänsä kahteen pieneen penkkiin huoneessa ja uskalsi lausua ilmi sen luulon, että tyttö rakasti lapsia ja osasi opettaa heitä uuden järjestelmän mukaan.
Samoin kuin hän huomaamattansa oli tullut tuon synkeän huonerähjän omistajaksi, joka seisoi erään pihan perällä, Lombardikadun varrella, ja jonka likaisissa ikkunoissa Barbox Veljesten nimikirjoitus monta pitkää vuotta peitti häneltä taivaan samoin hän myös huomaamattansa muuttui ihmiseksi, jota kaikki epäluulolla katselivat, jota kaikissa toimituksissa oli tarkoin silmällä pidettävä, jonka sanaan ei pitänyt koskaan uskoa, jos se ei ollut kirjallisesti annettu ja vieraitten miesten todistama, ja jonka kanssa jokaisen, kellä oli asiaa, piti olla hyvin varoillansa.
Viimeiset sanat hän lisäsi pienellä huokauksella ja hymyili isälleen. Nyt tuli pieni tyttö, isoin koululapsista, ja pianpa Barbox Veljekset näki tämän olevan talossa palvelijan virassa, jota hän nyt oli tullut toimittamaan, tuoden mukanaan saavin, mihin hän olisi voinut vaikka hukkua, ynnä luudan, joka oli kolme kertaa hänen pituisensa.
Viimeistä neuvottelua pidettäessä oli siis se puoli asiata aivan samalla kannalla kuin alussakin. Mutta, herra, tiesi Phoebe, meillähän on vasta viisi haararataa. Onko kuudes mykkä? Kuudesko? Ah! sanoi Barbox Veljekset leukaansa hieroen. Se on se tie, muistattehan, jota kuljin käydessäni teille hakemassa tuota pientä lahjaa. Se on sen juttu, Phoebe.