United States or Trinidad and Tobago ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin oli haastellut sekä olkaan ukkoa lyönyt. Mieless' ystävä-kutsu ja myös majur arvosa itse, ukko nyt unhottaa tien vaivat, tyynnä hän uhmaa metsää synkkenevää sekä lunta, mi laattua tuiskun, kattaen maat, loi nietoksin polun aution umpeen. Rientäen uppoavaa puujalkaa pisti ja nosti uljahin innoin, päästen niin, vaikk' ontuen, eespäin.
Paikallaan ei viipyä nyt majur arvosa voinut, vaan aseveikon luo hän riensi ja ystävä-lausein laski jo murheissaan käden olkaan harmajan urhon: »Pistoli, kestää täytyy; toivo se pettävi, poissa kaukana etsimäs on; suruviestit sulle ja meille murheeks kapteenilla ne on, mut kärsivä voittaa.»
Mut nojatuolistaan näin arvosa pastori haastoi: »Hanna, mun lapseni, viel' elämää et tunne sa paljon, ihmisen tiedät tok' katovaiseks syntyvän tänne, niinkuin pilvenä nyt savu piipusta nousevi tuosta, leijuen hetken, ja toisena pois jo sen henkäys kantaa. Viisaallenpa se on varotukseks, että hän aikaans arvais, katsois huonettaan, olis lähtöhön valmis.
»Vaimo, sa hourit», harmissaan majur arvosa haastoi, »eihän vankeja mainita lain, ei saartoa myöskään; kylkeä vastaan hyökättiin, jäi rintama vaaraan, hukkui miestä, mut tien avas urho, ja kunnia säilyi. Viihtyä juhlan suo, älä joulun riemua riistä; vuoden tarjona siltikin on surupäiviä kyllin.»
Tullut on riemuineen juhannuksen ilta jo. Länness aurinko kirkasna loisti ja loi valoaan ikivanhaan pappilahan, joka tyynen lammen lahdessa päilyi. Mut kamarinsapa ikkunass' arvosa pastori istui, piippua poltti ja tiellen päin loi hartahan katseen, joskus löyhäyttäin savupilven pois kädellänsä.
Kättäpä vanhuksen majur arvosa etsi jo lausuin: »Pistoli, oi, hänen eestään, tänne mi riemua meille toi taas, eestäpä kapteenin sekä lapseni hengen, poikasi kaatui, tiedä, ja hän sotamiehenä kaatui. Kumppani, ette te saa saloss' yksin nuhjata enää, tänne te tulkaa pois, tuvass' on koti teille ja seuraa, myös avunantoa on, kun vanhuus voimia karsii.
Kohtelun saat siell' armaamman kuin muualla, kuulet tervehdyksen, lausutun ei vain, mut ajatellun, silmän näet, joka riemulla katsellen kuvan huomaa kasvoissas, ei nähtynä eik' unohdettuna vuosiin. Arvosa pastori, näin hän lausui, mainiten teidät.»
Riemua silloin toivo se toi: hän saapuvi jälleen, pilkkovi puuni ja leimuamaan saa sammuvan ahjon; helpommaks olo käy, ja ma lauhana päiväni päätän. Arvosa herra, jo pois hän jäi; valitanko ma tuota?
Kyökistä, nähkääs, kun ulos vilkasen, niin mitä näenkään, tännehän saa nimismies ihan uutena; uudet on rattaat, uus hepo myös, ei ennen nähty, se myrskynä lentää, vaatteuskin se on häll' ihan uusi ja ihmehen kaunis. Vaan kun rientäen portaillen tulen uuteliaana, näen, miten kaikkia tervehtii pihall' arvosa herra, vanhaa, nuorta, ja silmä on lempeä kuin valo päivän.
Kerta kun, ylläni tuo, erilaisena hiukkasen kuin muut maatytöt, kirkosta käyn ja kun portaillen pysäynnyn, lämmöstä hehkuen, sievänä näin, koreampana muita, ääneti kaikk' kadesilmin he silloin vilkkuvat varmaan. Vaan kun saapuu luo nimismies rikas, arvosa herra, pöyhkänä, ylpeillen, ja kun muut hänt' arkoen väistää, kättäni suutelemaan hän jää, niin vanha kuin onkin.»