United States or Benin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Peltonen hieman aprikoi: Yks vain oli pantavaksi , Mut naapuri toisen lainaks soi, Ja listahan pantiin kaksi. Kakskymmentä antoi herra von Ja kaks pani muonarenki. Mut puolet Suomea puutteess' on, Ja lienevät Peltosenki... IT
Hän ajatteli ja aprikoi kumpiko Olli vai Risto se oli, jota hän löi tavattuansa aitan ovella jänekset kainaloissa. Hän koettelee pimeässä Riston vuodetta, Risto oli poissa. "Ainakin se oli Risto", päätti Lassi vihdoin ja supisi: "Malta, Risto, kyllä saat rökkiisi kun tulet kotiin. Hän taas on juossut Ollin luo.
Norsuilla on myöskin ainoastaan neljä jalkaa ja Vikke-poloisella on vaan kaksi. Vikke aprikoi hiukan. Kun minä tulen isoksi, äiti, lyön minä kuolijaaksi kaikki ryövärit ja kaikki sudet ja kaikki turkkilaiset. No, no, ei sinun pidä olla niin ankara! Sinun pitäisi lähettää turkkilaiset kouluun, että heistä tulisi kristityitä. Koska minä pääsen kouluun, äiti? Sitte, kun osaat kaikki kirjaimet.
Joku kyllä aprikoi, että ehkäpä oli ukko sairastunut, mutta toiset hänelle nauraen arvelivat, että silloin kai olisi muitakin maailman lopun enteitä näkynyt ... vesi-ukko ei ollut koskaan vielä sairastanut ja siitä he uskalsivat lyödä veikankin, että ukko huomenna taas kohmelosta selvittyään istuu tynnörinsä edessä niinkuin ennenkin.
Partaa sivellen aprikoi, puistaa päätä ja hasta tätä ymmärtää ei voi, »ei, tää pulma on vasta;» heittää tapaansa järkevään taas jo pois nämä vaivat pään, lähtee toimiin ja työhön, lähtee puuhiinsa yöhön.
Hän sepitteli mielessään kostohankkeita yhden toisensa perästä, mutta herrastuomari aprikoi, olisiko metsäherralle tuomisiksi mieluisempi maamiehen tavara, vaiko kauppiaan rihkamat. Kesä kului ja talvi tuli, mutta Telkiälän Matti ei enää kelienkään kehunut Mahikkalan mainiota tulevaisuutta. Hän vain pysyi äänetönnä, kuin hautova kana.
Mutta mihinkä? Amerikaanko? Ei ... se olisi isänmaansa hylkäämistä, aprikoi hän. Mutta mihinkäs sitten? No, Turkin maalle, taistelemaan elämästä ja kuolemasta ... taistelemaan kristiveljein puolesta. Sehän on jaloa ja Suomen pojan tehtävää! Sillä, arveli hän, ehkä olen joksikin hyödyit. Sillä ehkä joku luoti tahi pistin löytää tien sydämmeeni ... siellä tahdon taistella ja kuolla.
Kello oli puoli-kolme, hän tiesi rouva Hedenstamin hänen molempien serkkujensa, neiti Arnellien, siihen aikaan aina istuvan kuistilla ompelemassa, ja hän itsekseen aprikoi, että jos hän nyt meni sinne, niin hänet pidätettiin päivälliselle. Hän hymyili koko ajan itsekseen, kun astuskeli ja pieksi kepillään heinikkoa tien varrelta.
Semmoinen ajatuksen vapaus kuin Paul Bertelsköldin ei ollut hänelle mieleen, ja kaikista vähimmin hän tahtoi kertoa semmoisista ajatuksista lapsille. Hän oli sentähden pieniä uteliaita kuulijoita vähääkään säälimättä lähettänyt heidät yölevolle, kohta kun kertomus Turun väittäjäisistä alkoi, ja hän aprikoi jo mielessään, sallisiko hän heidän enää ollenkaan kuunnella niin arveluttavia tarinoita.
Oikeussalista pois päästyään menivät he Antti Parviaisen kartanolle, istahtivat rinnatusten hirsiläjälle, panivat tupakan, imeksivät piippujansa ja miettivät. Viimein ihmetteli Vatanen: »Seköhän tuo Niirasen viinan tähde jaksoi tämmöisen jutkun tehdä?» Antti aprikoi kauvan ja myönsi lopulta: »Eikö tuo liene se tehnyt.»