United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Herttuatar aatteli vaan poikaansa. "Lapseni!" hän sanoi, "koeta voittaa tämä liikutus.
Hän silloin aatteli itsensä joko pieneksi myyräksi, joka möyriskelee rauhallisessa maanalaisessa kartanossaan ja nukkuu viimein hienolle hietavuoteellensa, tai kuvaili hän itsensä paksukarvaiseksi karhuksi, lepääväksi jynkässä, sammaleisessa konnussansa kuusten juurien alla, jonka päällä talven tuiskuavat myrskyt pauhaa.
Nukkui taivahiset sekä valjakonhaltiat urhot yön yli, yksin Zeus sulon uupunut ei unen valtaan, aatteli aattelemistaan vain, miten saisi Akhilleus kunnian, vaan tuho löis monet luona akhaijien laivain.
Mut itse Akhilleus itkien muisteli ystävätään; uni, viihtäjä kaikkein, kauas jäi, eestaas hän viskelihen levotonna, kaivaten aatteli vain hänen miehuuttaan, uromieltään, kuink' oli kahden kamppailleet he ja vaivoja nähneet päätyen päin vihamiestä ja päin meren aaltojen vimmaa; noita hän kaikkia muisti, ja runsaat kyynelet uhkui.
Täällä seisoi hän usein, kun lumi-tuisku kävi tuolla ulkona ja myrsky tärisytti hänen pientä puurakennustansa, katsellen pientä taide-maailmaansa sisäpuolella, ja sanoi hymyten ja päätänsä pudistaen mitä kaikkia ihmiset osaavat tehdä! Juuri samaa Wappukin aatteli kun hän ohitsemennen ujosti silmäili kauniita kaluja.
Rastas ei kadehtinut myöskään, päättelihän vaan panna mieleensä satakielen ruladeja ja kadenseja ja stakatoja, ja lensi sitten kauas korpeen ja aatteli, eiköhän hänkin tottuisi semmoisiin. Rastas arveli: "ei oppi ojaan kaada." Mutta olipa satakielellä kadehtijoitakin.
Mutta mitä ikänänsä isäntä näki taikka kuuli, ja mitä hyvänsä hän näissä tiloissa aatteli, ei hän mitään virkkanut, nyykäytti vain päätänsä emännälle, kun tämä kehui uutta palvelijaansa, köyhää ja kaunista Liisaa. Nuorten rakkaus. Aika kului nyt tavallisissa syystöissä. Rengit harjoittivat ulkotöitä, vetäen pelloille lantaa talon tanhualta. Piiat kehräsivät lankaa kudottavia kankaita varten.
Huoaten painoi hän kirjan kiinni, ja arveli mennä pellolle. Mutta kellen minä tässä nyt kokoilen ja säästän? aatteli hän. Jos Lotta kuolee ja Taavi tuomitaan, tiesi sen kuka kelvoton minut perii. Ei, ei, kyllä minä vielä huolta pidän, ett'ei kunnoton minun varojani saa! päätti hän melkein ääneensä, kun samassa herra Kokka astui sisään.
AINIKKI. Harmenneet on hapset äidin, kuihtunut punainen poski, silmä kirkas myös samennut, sua hän aatteli alati. Lie hän itkussa, ilossa, sulle aina anteeks suo hän. Kuin tulit sä? Virka!
Ukko se aatteli vain, miten anteja suo eri määrin kohtalo meille, ja kuin tois tölliin onnea hälle tuo, jota rikkaat hyljeksii, ja hän ilmi jo lausui: »Viihtyä rinnan kuink' elo uhkea voi sekä kaipuu, kuink' ei inhemo riemuiten hyvän arvoa huomaa? Mistäpä teill' on puutoskaan? Ikämiehenä liikkuu perheessään isä reippain päin, yhä toimia johtain.