Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Alkoi viritä jälleen kuin kaukaisia, tuttuja soittimia hänen sisällään. Kuulua ammoin vaienneita ääniä, kangastella muinaisia, rakkaita aivokuvia, joiden hän oli luullut jo ijäksi haihtuneen. Jokin salaperäinen muutos tapahtui hänessä. Vitkalleen, mutta varmasti, päivä päivältä, vaikka usein näytti siltä kuin hän ei olisi muuttunut ollenkaan. Hän tuli toiseksi ihmiseksi.
Tunsin, että Hänen armonsa säteili kuin aurinko minun ympärilläni. Nyt kohotti Hän oikean kätensä vitkalleen. Tahtosi tapahtukoon! lausui Hän juhlallisesti. Tunsin sydämeni seisahtavan. Nytkö heti? sain vielä ääneen kuiskatuksi. Niin. Teen sinut tiedossa elävän Jumalan kaltaiseksi. Varro hetki vielä! Enhän ole ollenkaan tähän suureen hetkeen valmistunut.
Hän valjasti itse meidän hevosemme, auttoi tätejä rattaille, nosti minut heidän syliinsä ja antoi minulle ohjakset sanoen: »Pidä, lapsi, sinäkin Herra edessäsi ja anna Hänen kasvattaa omatuntosi niin herkäksi, että pahateko tuntuu siinä niinkuin rikka silmässäsi.» Hitaasti ja vastenmielisesti lähti hevonen liikkeelle. Sillä oli ollut hyvät päivänsä silläkin. Vitkalleen alettiin pitkä paluumatka.
Kalpeana ja liikahtamatta oli kreivi kuunnellut nuorukaisen sanoja mutta näytti kuin ei se lämmin myötätuntoisuus, jolla ne lausuttiin olisi ollenkaan koskenut häneen, sillä jo ennestään synkkiä kasvoja pimensi yhä syvempi raskasmielisyys ja kauniit huulet värähtelivät, kun hän vitkalleen vastasi: Se, jonka nyt näet edessäsi on ihan toinen kuin se, jonka silloin näit.
Ne konnat, jotka ylhäällä ruuvia väänsivät, luulivat varmaankin saavuttaneensa tarkoituksensa. Vitkalleen ja äänetönnä niinkuin se oli laskenut, nousi tämä hirvittävä vuoteenkatos entiselle tilallensa päin. Samassa kun se ulottui tolppien päihin oli se ehtinyt kattoon kiinni.
"Lähdethän kirkkoon nyt!" sanoi pappi, ja koetti poistaa mielestään nuo kamalat ajatukset. "Seuratkaa minua, lapset." Ja hän viittasi heitä kaikkia seuraamaan häntä kirkkoon. He seurasivatkin häntä, mutta hitaasti ja vitkalleen, ja vaikka ei kukaan suoraan katsonut nuorukaiseen tuliko hänkin mukaan! niin ei ollut yhtäkään, joka olisi häntä näkyvistä laskenut.
Tällä tavoin he vitkalleen etenivät metsän halki; mutta korkeat puut ja tiheät lehvät peittivät pian heidän näkyvistänsä Kolmirintaisen vuoren, jota kohti astuivat, vieläpä auringonkin, joka jo teki laskuaan.
"Ah te, nuori herra! Onpa hupaista nähdä teitä niin terveenä ja raittiina nyt. Ja todellakin, ilmakin tänä iltana muistuttaa tunturi-pyryä." "Ei auta minkälainen ilma on, kun vihdoinkin on toivoa monen vuoden perästä saada nähdä omaisiansa, ja lisäksi vielä jouluaattona." "Hm," sanoi Mauno, "tosin minäkin aivon tinkiä itselleni hevoista täältä, mutta kun ei keskievaria ole, käy matka vitkalleen.
Epäröiden vilkaisee hän vielä naisten puolelle ja nekin häntä katselevat, yksin papin silmät eivät häntä tarkkaa, ne kun kohti taivasta ovat tähdättyinä. Esa liikahtaa, luo huimasti katseensa ympäri huonetta, tahtoen välinpitämättömyyttä osoittaa. Sitten hän asettaa suupieleensä pilkkahymyn, tahtoo sen näyttää kaikille ja astuu kiirehtimättä, hyvin vitkalleen ulos.
Se on kylvänyt kärsiväisyyttä, puutetta ja hurskautta, ja semmoisesta kylvöstä korjataan kerran siunausta, jos elo kypsyykin vitkalleen." "Ja kuka nyt kantaa sitä kruunua, jonka kaatunut leijona on jättänyt?" kysyi Katariina rouva. "Hänen sisarensa." "Hänen sisarensa; No, Ulriikka Eleonora on nyt siis meidän kaikkein armollisin Kuningattaremme. Antakoon Herra hänelle siunauksensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät