Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Kiitos ja kunnia! vastasi laivan isäntä. Ja nyt, pojat kaikki selväksi! Hurraa patruuna Larssonille! kaikui vielä kerran huuto raittiissa aamuilmassa. Hauska nähdä herrat kaikki näin iloisina! virkkoi samassa hyvin tunnettu, vähän nenään honottava ääni, ja laitaportin kautta astui laivaan eräs pienoinen, laiha ja vaaleatukkainen olento, joka ei ollut kukaan muu kuin itse viskaali Spolin.
Huonekalut olivat samat, seinät samat, ikkunat, ovet, matot, uutimet, taulut, kaikki, mitä hän ympärillään näki, oli muuttumatta entisellä paikallaan. Ja eilen illalla hän vielä istui tuossa sohvan nurkassa niin rauhallisena ja neuloi pöytäliinaa. Ei aavistanut silloin, mitä tapahtuisi. Epäilikö heistä kukaan murhapolttoa, oli viskaali kysynyt.
Viskaali kumarsi, mitään muuta vastaamatta. "Mutta jos en minä seuraisi teitä?" kysyi kapteeni kiivaasti. "Niin täytyy meidän väkisin viedä teidät mukanamme". "Minua! väkisin!" huusi kapteeni, joka nyt jälle oli sama mies kuin ennen laivassansa. "Luultavasti on tässä erehdys, joka piankin tulee ilmi. Meidän täytyy seurata käskyjämme, siis pyydän minä, ettette mitään huomiota tässä herättäisi.
Enhän minä ihan kaikista. Siinäpä se. Kyllä hän on siellä jossain. Ei hän karkuun ole mennyt. Viskaali katseli häntä. Olisiko huomannut, että hän valehteli, ja että hän peitteli hirveätä, salaista rikosta? Jos hänessä nyt vasta syntyikin epäluulo? Täytyi koettaa sitä haihduttaa... Minä olen vallan sekaisin. Mutta eihän se kumma, semmoinen säikähdys... Viskaali vaan katsoi häneen.
VARJAKKA. No, kummi rupeaa poliisiksi, minä itse istun viskaalina. Hakekaa varas tänne. PASANTERI. Minä haen hänet, herra viskaali. Herra nähköön, minne se on pannut tällä aikaa partansa! VARJAKKA. Minäkö vai? PASANTERSKA. Hella lettu! Yrjöhän se onkin. Terve tuloa. Hella lettu. VARJAKKA. Terveisiä minun matkoiltani. PASANTERSKA. Kuule, Yrjö, onko sinusta tehty kapteeni? VARJAKKA. On kyllä.
Poliisimiehet saattivat kunnian lautamiehen oikeuden tutkittavaksi, ja viskaali oli kannustaja. "Oletko sinä tällä velkakirjalla yrittänyt saada rahaa lainaksi?" kysyi oikeuden esimies lautamieheltä, näyttäen hänelle velkakirjaa. "En minä ymmärrä koko kysymyksessä olevasta velkakirjasta mitään, enkä tiedä koko asiasta sen enempää", sanoi lautamies. "Sinä siis kiellät koko asian?" "Kiellän".
Mutta humina kuului hänen korviinsa ja ne siitä vaivaantuivat. Jospa hän vaan olisi tietänyt, että Herman oli syytön! Palvelijat kantoivat vesikorvoa sisään. Sinne tuli viskaali, sanoi heistä toinen. Viskaali? Mitä hän täällä? Ellin polvet vapisivat. Hän putosi tuolille istumaan. Silmät tuijottivat kyökkipiikaan. Niissä oli kauhua ja pelkoa. Mutta sitä eivät palvelijat huomanneet.
Humalasta pöhöttyneillä, vinoilla silmillään viskaali rokonarpisesta naamastaan hetkisen katsella töllisteli kuin paleltuneesta nauriista, ja nähtyään akkunasta, että jo alkavat hänen jälkiväkensä saapua kartanolle, otti hän pienestä laukustaan paperin, jonka sivulla näkyi laaja sinetti. Se kuului olevan kuvernöörin välipäätös.
Ei minulla ole kylmä ensinkään. Ei ensinkään. Vaikka ihan väriset. Tottele, nyt, Elli, ja mene sisään. Herman varmaan pelkäsi, että viskaali rupeisi häntä tutkimaan. Mutta hän kyllä osaisi asettaa sanansa. Ja ennen kaikkea oli viskaalista saatava pois epäluulo, jos se hänessä jo oli herännyt. Eikö viskaalikin tahtoisi tulla sisään? Tarjoisin lasin viiniä Voi, montakin lasia hän tarjoisi.
He poistuivat yhdessä. Tytöt pääsivät lähtemään takaisin kyökkiin. Eipähän ruvennut viskaali ollenkaan epäilemäänkään, etten olisi pannut poroja rauta-astiaan, niinkuin sanoin, kerskaili kyökkipiika mennessään. Yksin oli Elli nyt huoneessa. Tuossa samassa huoneessa, jossa hän lasten ja Hermanin kanssa oli niin monet hauskat hetket viettänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät