Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Hän katsoi itseään aina Jumalan ja kansan palvelijaksi; milloin ei pyhinä sattunut olemaan pappia yksinäisessä Sammatissa, luki hän kirkossa saarnan; ja hän on sepittänyt monta ytimekästä virttä suomalaiseen virsikirjaan. Hän autteli salaa monta köyhää, oli yhtä lempeä kaikille eikä hänellä ollut yhtään vihamiestä, mutta monta, hyvin monta ystävää.
OLIVIA. Oliviako palvella voi muulla Kuin minkä ruhtinaaltani jo kielsin? Cesario, ette pysy sanassanne. VIOLA. Mitä, neiti? HERTTUA. Hurmaava Olivia, OLIVIA. Cesario, ette vastaa? Hyvä prinssi, VIOLA. Ma vaikenen, kun puhuu valtiaani. OLIVIA. Jos on se tuota vanhaa virttä, prinssi, Niin yhtä inhasti se korvaa vihloo Kuin ulvominen soiton mukaan. HERTTUA. Yhäkö julma? OLIVIA. Yhä luja, herra.
Ma kuljin kerran erämaassa, kuulin sen korpihonkain kieltä korkeaa, ne kuinka lauloi tuimin pohjatuulin tään kansan virttä vavahduttavaa, tuon ensin ääniksi vain metsän luulin, mut kuulin sitten: kaikui kaikki maa, sen kivet, kannot, viidat virttä samaa, tään kansan kieltä, kansain unohtamaa.
Anterus ylinen yrkä, Ylimmäisen miehen poika Oli teihensä kävijä, Matkojensa mittelijä; Kauan soitti kanteletta, Vingutti isänsä virttä, Paljahilla paioillahan, Aivan aivinaisillahan. Marketta koria neiti Tuolla sääti sänkyänsä, Yheksän ylisen päällä, Kaheksan katon rajassa.
Taas nyökkäsi yksisilmäinen päätä, ja Muona-Maija, painettuaan rintansa lapsen suuta vasten, huokasi: Juu, juu. Helena sanoi: Sen Ekholm vaan saa nähdä, että minä en ainakaan mene ripille, en vaikka! Nyt kaikki kolme katsahtivat toisiinsa. Tämä puhe herätti heidän huomionsa niinkuin outo kiljahdus keskellä tuttua virttä. Ja tuli pitkä äänettömyys.
Tupa on täynnä laulajia, soittajia ja tietäjiä, jotka »Hiien virttä vinguttavat». Silloin Lemminkäinen astuu tupaan läpi seinän. Pohjan akka itse kulkee lattialla ja ihmettelee, kuinka vieras on sisään tullut »haukkujan havaitsematta». Lemminkäinen selittää, että hänkin on tietäjä, ja rupeaa laulamaan ja loihtimaan.
Bernfelt oli sävähtänyt punaiseksi kuullessaan Robertin viimeisen lauseen, ja hänen iloiset, ystävälliset silmänsä tummenivat. "Niin, siinä se nyt nähdään!" huudahti hän kiihtyneenä, "tuo on sitä vanhaa virttä, jota laulavat kaikki, jotka eivät tiedä asioista mitään, älä pane pahaksi että sanon sen suoraan!
Lintu tuopi liinapaian, Peipponen pellavaspaian, Hanhi tuopi hyvän hameenkin, Leivonen hyvän leningin, Pulmunen puhtahan potan, Papukaija kaunistukset, Riikinkukko rintaristin, Kullankarvaiset kuputkin, Mehtikana tuopi miekkojakin, Tikka tikatun täkinkin. Mettinen se messuaapi, Lintuset ne lauleleepi, Pääsky parvesta parahin Viisahasti vingertääpi Unen virttä viimeiseksi.
Itse hän valmisti muuttoansa tulisella innolla, ikäänkuin maa olisi hänen jalkojansa polttanut; mutta koko hänen perheensä vitkasteli, vaikka juurtunut kuuliaisuus kuitenkin saatti heidät isännän käskyjä noudattamaan. Totki, tuo vanha uskollinen koira, jonka ikää ei kukaan oikein tiennyt, veti yöt päivät surullista virttä, ikäänkuin olisi pahoja aaveita nähnyt.
Kun nyt olivat istumassa ja kaikki oli hiljaa, sanoi matami Torvestad: "No pikku Erik Pontoppidan! voitko kertoa minulle mistä puhuttiin seurakunnassa?" "Pyhennyksestä" sanoi vaaleanaamainen poika oven suusta nopeasti ja yksitoikkoisesti ikäänkuin olisi painettu sähkökellon nappia. "Mitä virttä te lauloitte Henriette! muistanet kai?" kysyi äiti.
Päivän Sana
Muut Etsivät