Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Esimerkkinä tästä venäläisten talonpoikien vieraanvaraisuudesta Taran seudulla tahdon mainita että kun palausmatkallani kulin torin poikki Tavassa, tuli eräs venäläinen talonpoika, tervehti hyvin ystävällisesti minua, sanoi olevansa hyvä ystävä jonkun suomalaisen kanssa, selitti missä asui ja pyysi minua olemaan niin hyvä ja tulemaan vieraaksi hänen luokseen, kun vastedes kuljen ohitse.
ROINILA. Selkäni takana olet tytärtäni mielistellyt, vaikka hyvin tiedät, etten häntä koskaan rengille antaisi. MAUNO. Silmäinne edessä olen tehnyt sitä yhtä paljon kuin selkänne takanakin. Ja jos päähäni pistää, teen sitä vastedes kahta enemmän. Vai ei häntä muka rengille annettaisi! Eikö renki ole yhtä hyvä kuin joku muukin?
Palvelija tuli takaisin vastauksella että maaherra ei nyt eikä vastedes aikonut huolia hovineuvoksesta. Naurahtaen lausui hovineuvos: "hyvä, hyvä!" ja kävi sitten vakaasti astuen maaherran luokse. Mutta tämä oli ovessa häntä vastaan, kiivasti ärjästen: "mitenkä te vastoin mun kieltoani hirviätte tunkeuta mun luokseni?"
Te olette liian kaunis ja ajattelematon" äitini punehtui, mutta nauroi eikä näyttänyt paheksivan tätä nimitystä "rasittamaan itseänne semmoisilla velvollisuuksilla, joita minun sopii suorittaa. Jos tahdotte tehdä hyvin ja antaa minulle avaimenne, toimitan minä vastedes kaikki tuommoiset asiat".
Näiden sanojen jälkeen oli Hannes puristanut toverin kättä niin lujasti että tämä vastedes aina otti nimettömästä sormestaan kihlasormuksensa pois, kun joutui Hanneksen kanssa samoista asioista puheisiin.
Ja niin sanoen juoksi Konrad täyttä karkua kedon yli metsään. Reinhold sanoi: "jotain kummallista on tuossa nuorukaisessa; me emme saa ollenkaan punnita hänen tekoansa tavallisen mitan mukaan. Ehkäpä vastedes tulee ilmi salaisuus; joka ahdistaa hänen rintaansa". Reinhold lähtee pois Martti mestarilta. Yhtä suruiseksi oli nyt Martti mestarin työhuone muuttunut, kuin siellä ennen oli iloista ollut.
"Anna anteeksi, Annani, hajamielisyyteni, tulin näet ajattelemaan majurin sanoja, jotka hän kuiskasi minulle sormuksen annettuansa". "Mitä hän sanoi, sano, sano, Ristoni?" Majuri sanoi: 'sormuksen sormessasi sain äidiltäsi, se on kallis kappale sekä sinulle että minulle'. Kun näki, että hämmästyin, jatkoi hän: 'Vaiti, vastedes saat ehkä tietää enemmän'".
Näistä seikoista opin jo melkoista paremmin tuntemaan mikä olen. Mutta yhä vieläkin näyttää siltä, enkä voi olla sitä luulematta, että tieto aineellisista olioista, joista ajatus muovailee mielikuvat ja joita aistimetkin tähystelevät, tarjoutuu minulle paljoa selvempänä kuin tuosta omituisesta minästäni, johon mielikuvitus ei pääse käsiksi, niin kummallista kuin onkin että käsitän selvemmin esineet, jotka huomaan olevan epäiltäviä, tuntemattomia, minulle vieraita, kuin sen mikä on totta ja tunnettua ja joka on juuri oma itseni. Mutta huomaanpa mistä tämä tulee. Henkeäni huvittavat pienet harharetket. Se ei vielä ota oikein pysyäkseen totuuden ahtaissa kehyksissä. No hyvä! Saakoon se vielä kerran mahdollisimman höllät ohjat. Kun ne sitten jälleen sopivalla hetkellä kiinnitetään, oppii se kyllä vastedes paremmin pysymään aisoissaan. Tarkastakaammepa nyt noita samaisia esineitä, joista meillä yleisen luulon mukaan on kaikkein selvimmät tiedot, nim. kappaleita, joita koskettelemme ja näemme. En tarkoita kappaleita yleensä, sillä nuo yleiskäsitteethän tavallisesti ovat jonkun verran hämärämpiä, vaan yksityistä kappaletta semmoisenaan. Otamme siis esimerkiksi tämän vahapalasen. Se on vasta äsken-ikään mesikakusta eritetty; siinä on vielä hiukan hunajan makeutta, hiukan kukkien tuoksua. Sen väri, muoto, koko ovat aivan ilmeisen selvät. Se on kova, kylmä, lahea koskettaa. Jos napautan sitä kovalla esineellä, antaa se äänen. Siinä on sanalla sanoen kaikki ne ominaisuudet, jotka näyttävät tarpeellisilta aineellisen kappaleen mahdollisimman tarkkaan tuntemiseen. Mutta kas! Puhuessani tässä olenkin siirtänyt vahapalasen liian lähelle tulta.
Te niinmuodoin ette pidä tanssista, rouva Vahl? SYLVI. En nyt. En tänä iltana. Muuten kyllä. HARLIN. Mutta suonettehan minulle kuitenkin edes yhden ainoan tanssin? Tekisitte minut sen kautta sanomattoman onnelliseksi, rouva Vahl. SYLVI. Ellette pane pahaksenne, olen kernaammin tanssimatta tänä iltana. HARLIN. Lupaatteko sitten vastedes ensi tilaisuudessa ? Ettehän riistä minulta sitä toivoa?
Kun pojat tulivat sisään, oli rauha taasen jo palautettu "Hiljaiseen rauhaan". Räätäli sanoi että jos he kauniisti pyytäisivät häntä, antaisi hän tällä kertaa vaimollensa anteeksi, mutta varoa hänen pitäisi vastedes enää tällaista tekemästä, sillä silloin tulisi hirmuinen onnettomuus tapahtumaan; hän oli sentään kuin olikin isäntä talossa.
Päivän Sana
Muut Etsivät